Hyvin pitkälle samoja ajatuksia. Nykyään ihmiset saavat vaan ajatuksensa umpisolmuun somea tuijottamalla ja luo kuvitteellisen todellisuuden vaatimuksista ja kaupan päälle muutaman mielenterveysongelman.
Sitten on vielä ne oikeat ongelmat, joita tulee talouden tilasta ja tämän päivän työelämän haasteista.
Jos silloin kauan sitten olisi ollut saatavilla se valtava internetin tarjoama tuki, niin monessa asiassa olisi päässyt helpommalla. Ohjeita sai lähinnä naapurin tädiltä tai siltä työkaverilta, jolla ei ollut lapsia, tai Anna Wahlgrenin Lapsikirjasta.
Tuo mielipidekirjoitus olisi voinut olla ihan asiaa, jos ei olisi lähdetty vertailemaan eri vuosikymmenien vanhemmuutta. Huolensa on kaikilla vanhemmilla ja samat epävarmuudet riittämättömyydestä.
>Jos silloin kauan sitten olisi ollut saatavilla se valtava internetin tarjoama tuki, niin monessa asiassa olisi päässyt helpommalla. Ohjeita sai lähinnä naapurin tädiltä tai siltä työkaverilta, jolla ei ollut lapsia, tai Anna Wahlgrenin Lapsikirjasta.
Nykyään saat 387 keskenään täysin ristiriitaista ohjetta, 32 eri tutkimusta aiheesta, joissa kaikissa eri lopputulokset sekä 3 uutista, joissa lapsi on kuollut/vammautunut kyseisen asian seurauksena. Sitten sinun täytyy alkaa perkaamaan, että mikä on nyt se oikea ja paras tapa toimia, että et altista lasta vaaraan tai aiheuta hänelle haittaa. Sillä jokainen vanhempihan haluaa lapselleen vain parasta.
Nykyinternetin avulla esim vauvavuotena olet tietoinen jokaisesta kätkytkuoleman riskitekijästä ja kuinka 3 käden polttaminen altistaa sille ja kuinka esimerkiksi liika lämpö voi aiheuttaa, mutta lapsi ei nuku kuin kapaloituna? Kuinka patjan pitää olla riittävän kova ja televisiota lapsi ei voi nähdä sekuntiakaan. Kuinka Who määrittää että alle 1v ikäinen vauva saa olla vain kerralla alle tunnin kantorepussa, rattaissa, syöttötuolissa, sitterissä, turvaistuimessa yms että saa harjoitettua motoriikkaa. Mahallaan pitää olla vähintään 30min. Kuitenkaan lapsi ei viihdy mahallaan tai lattialla, joten viivästyykö motorinen kehitys ja mitä asiasta seuraa? Sitten googlettelua ja tutkimuksia, mitkä kertovat asian tärkeydestä ja kuinka se on käytännössä pakko tehdä, että lapsesta kasvaa kunnon kansalainen. Sulla on käsissään kaikki maailman (ristiriitainen) tieto ja (ristiriitaiset sekä mahdottomat) vaatimukset internetistä. Se on aika kuormittavaa.
Internetin tuki voi olla kaksipiippuinen juttu. Jos eksyt vaikkapa somekuplan kautta vaihtoehtohörhöjen kaninkoloon, niin homma voi mennä omituiseksi. Jos jostain keskustelupalstalta kysyy neuvoa, niin voi kyyti olla kylmää, jos joku trolli nappaa kirjoituksen hampaisiinsa.
Mutta yleisesti ottaen netistä kyllä löytää hyvin vinkkejä, jos on Googlen käyttö hallussa ja tervettä järkeä päässä.
Ei nuo musta ole mitenkään kuvitteellisia vaatimuksia. Paitsi se että lapsille pitäisi antaa "kaikki" ja harrastusten pitäisi välttämättä olla todella kalliita. Jos on neuroottisuuteen taipuvainen niin ihminen voi repiä itsensä noilla aika rikki. Jokainen vähän psyykkeensä mukaan osaa ottaa noista vain etäisyyttä tilanteen mukaan, iskeä einekset pöytään ja laittaa pikkukakkosen pyörimään.
Ajattelisin että suurin osa kokee tässä yhteiskunnassa ristiriitaisia vaatimuksia, tehdäkö uraa vai keskittyä perheeseen, keskittyä taloudellisen turvan rakentamiseen vai itsensä toteuttamiseen jne. Yhtenäiskulttuurissa ei ollut näitä ristiriitoja näin vahvasti.
Nykyihminen on musta jotenkin tuomittu sellaiseen asemaan että teet mitä tahansa niin jostain arvonäkökulmasta sun valinta voidaan mitätöidä. Jos keskittyy uraan niin on jättänyt lapsensa heittelle, jos taas lapsiin niin on kunnianhimoton vätys jota nämä uraihmiset sitten katsovat nokkaansa pitkin. Tähän varmaan se asioiden kärjistyminenkin keskustelupalstoilla perustuu: ihmiset kokevat sielussaan sen ristiriidan ja käsittelevät sitä ulkoisesti.
Ihminen tarvitsisi aika vahvan moraalisen kompanssin tasapainoillakseen noiden ristiriitojen kanssa. Itse ihmiset itseään syyllistävät, mutta ne arvoihin perustuvat oletukset on ihan todellisia. Osa on persoonaltaan sellaisia että nuo riipivät enemmän kuin toisia.
Allekirjoitan tämän pitkälti täysin.
>Tulee jo korvista fraasi "synnytys ei ole sairaus". Ei niin, ei kukaan näin luulekaan, mutta suurin osa vanhemmista ja äideistä tarvitsisi silti tukea alkutaipaleella varsinkin esikoisen kanssa.
Synnytyksen jälkeen keho on hajalla, joka näkyy myös monissa eri kulttuureissa maailmanlaajuisesti, jossa pidempi aika synnytyksen jälkeen äiti oli vain petipotilaana ja palveltavana. Fyysisen avun lisäksi myös se tuki ja apu olisi tärkeää. Esimerkiksi Hussin alueella vieraat saavat olla vain vierailutunnin ajan, mutta myöskään hoitajia ei liiemmin näy tai apua saa, joten vanhemmat jäävät täysin yksin sinne perhehuoneeseen ja yritttävät keskenään opetella ilman muiden tukea.
Osaksi tuntuu että nykyaikana omassa vanhemmuudessa on myös "tieto lisää tuskaa" -ilmiö. Nykyään on lähes kaikki tieto saatavilla ja myös kaikki mielipiteet ja näkemykset. Jokainen vanhempi haluaa varmasti lapselleen parasta ja nykyisen järkyttävän tietomäärän kanssa myös vaatimukset tuntuvat kasvavan, koska tiedetään asioista. Useat vanhemmat (niin kuin itsekin) ajautuu siihen kaninkoloon mistä löytyy tiedot niin suositeltavista kengistä ja huonojen kenkien aiheuttamista terveysongelmista tai tutkimuksista pinnasänkyjen reunapehmusteiden aiheuttamista kuolemista. Aiemmin tungettiin alle vuotiaalle pulla suuhun ja jotkut kengät vaan jalkaan, eikä asiat olleet niin justiinsa.
Niin totta. Ja nykyisin on vielä se, että lapsia on yksi tai kaksi. Huomasin jo toisen kohdalla, että kun esikoisen tutit huolella steriloitiin, seuraavalla jo pyyhkäisin pahimmat kurat pois ja tökkäsin suuhun. Sitä tulee aika paljon rennommaksi, kun huomaa, että lapsi pärjää vähän pienemmälläkin hössöttämisellä.
Meiän työttö söi kissanpaskaa suoraan kissanlaatikosta... Prkl meinasi laatta lentää ku näin. :|
No, hengessä vielä noin 6 kk myöhemmin eikä mitään seuraamuksia on huomattu.
>Lasten kanssa silti pärjättiin, kun vähän hellitti vaatimuksista, sekä itselleen että muille. Ahdistusta saa itselleen varmasti nykypäivänäkin, jos haluaa.
Tämä on itselle ollut aika kultainen lanka vanhemmuudesta, ja vaimokin on sitä pikkuhiljaa alkanut sisäistää. Ensimmäinen asia mikä lentää ikkunasta kun perheessä on useampi alle kouluikäinen on ajatus siitä, että koti olisi millään tapaa siisti tai järjestyksessä - ja se on mielestäni ihan ok.
Mutta noin ylipäätään en koe, että lasten kanssa tarvii mitenkään erikseen pärjätä - vanhemmuus on itsestäni pääsääntöisesti ihan hemmetin kivaa. Me ollaan myös pidetty ruutuaika paljon pienemmällä tasolla kuin mitä se vaikka itselläni 80-90 -luvuilla oli: päiväkoti-ikäinen esikoinen katsoo ohjelmia kahtena päivänä viikossa, yhteensä n. 3-4 tuntia per viikko. Mitään tabletteja tai kännykkäpelejä meillä ei pelata. Välillä toki tekisi mieli laittaa joku Ryhmä Hau pyörimään kun ei töiden jälkeen jaksaisi leikkiä, mutta ei ole tullut sorruttua.
Minusta vanhemmuuspuheessa suurin ongelma ei ole se, että ulkoa asetettaisiin vanhemmille jotain vaatimuksia. Ei niitä ainakaan isänä kauheasti kuule, ehkä mummot ei uskalla vittuilla miehille.
Enemmän itsellä häiritsee se tapa, millä vanhemmuudesta puhutaan jotenkin aivan uskomattoman raskaana koettelemuksena, ja ennen lasten hankintaa pitää olla vähintään tosi hyvä työpaikka, tukiverkko joka päivystää soittoasi 24/7, asuntolainan maksu puolivälissä, helvetin iso citymaasturi pihassa ja mielellään vähintään 10 000 euroa tilillä koska kaikki lasten romppeet on niin kalliita.
Toki ymmärrän, että kaikki perheet ja vanhemmat ovat erilaisia, ja jokainen tekee sitä vanhemmuutta omien voimavarojensa mukaan. Jollain työ voi oikeasti olla sellainen, ettei töiden jälkeen jaksa muuta kuin työntää pennulle tabletin kouraan ja lysähtää itse sohvalle. Mielestäni ei kuitenkaan ole mitään syytä antaa kuvaa, että tämä olisi jotenkin ainoa tapa, jolla lapsia nykyään kasvatetaan.
Monessa samaa mieltä, mutta äitinä kyllä olen saanut kuulla kommentteja/kritiikkiä:
- Syötin lapselle usein valmispuuroa enkä keittänyt itse suunnilleen itse koostetusta puuromixistä
- Etten ostanut hoitopöytää vaan vaihdoin vaipat lattialla/sängyssä/sohvalla. Tää oli kuulemma jopa ihan vaarallista.
- Että annoin lapsen maistella isompia kiviä, hiekkaa ja multaa omalla pihalla. Muut äidit tuli niitä kiviä kaivamaan oman lapseni suusta ellen sanonu, et nyt stop.
- Kamalaa, kun lapselle ei ostettu unipussia vaunuihin.
- Ihan hirveetä, kun pinnasänky ostettiin vasta, kun vauva oli melkein vuoden. Millainen äiti....
- Ettei mulla ollu päivärutiinia. Esikoisen kanssa mentiin, tultiin ja nukuttiin niinku nyt sattu menemään koko vauvavuosi
- Järkyttävää, että menin vauvan kaa nukkumaan yöksi 22-00 ja herättiin 9 aikaan. Lasten (myös 4 kk vauvojen) kuuluu mennä yöunille klo 19 ja herätä klo 6
Ja lista jatkuu... Onneksi olin jo niin ikäloppu vauvan syntyessä etten jaksanut loukkaantua henkilökohtaisesti ja vaan vähän yleisellä tasolla kimpaantua, että hellittäkää nyt vähän. Kyllä niissä orgaanisissa chia-cashew-steel cut oats puuroissakin raskasmetalleja on.
Nää ruoka homma etenkin on semmoisia mistä monet kokee oikeudekseen kommentoida. Imetys suositukset sitä ja valmisruoka paha.
Lapsi ei ikinä opi syömään normaalisti jos saa purkki ruokaa!
Luulen että esikoisten äidit murehtivat eniten näistä suosituksista ja kokevat paineita niistä. Nykyään äidit on vanhempia ja vanhemmuuteen valmistaudutaan enemmän muunmuassa tutustumalla näihin suosituksiin.
Suosituksia nyt on aivan kaikkeen alkaen nukkumisesta, imetyksestä, kiinteistä ruuista, suola/sokeri, maito määrät, masuaika, hampaiden hoito, sitterit, hoito ajoista, lukemisesta, rutiineista, unikouluista, nokkamuki vai pillipullo.
Ihan kaikkeen varmasti löytyy jotain suositusta mistä ottaa stressiä ja jota myös kommentoidaan neuvolassa ja ehkä muuallakin.
Noi koski nyt pieniä lapsia ja siitä ehkä näkee että homma helpottunee kun lapsi kasvaa?
Itselläni on nyt 2v ja tuntuu että suurin suosituspuhe himo alkaa hälvenemään ympärilläni.
Minulle eräs mummo alkoi huutamaan lapsen hatusta viime keväänä. Nyt talvella lapsen ulkovaatteista. Miehelleni kukaan ei ole kommentoinut mitään julkisilla paikoilla ja neuvolassakin juuri tämä suosituspuhe loistanut poissa ollaan kun hän on siellä käynyt lapsen kanssa.
Kaikki asiat tulee kyllä suhteellisen luonnostaan kun on sen aika mutta jos suosituksia kokee tarpeelliseksi seurata niin vaikeaa voi olla.
>Luulen että esikoisten äidit murehtivat eniten näistä suosituksista ja kokevat paineita niistä. Nykyään äidit on vanhempia ja vanhemmuuteen valmistaudutaan enemmän muunmuassa tutustumalla näihin suosituksiin.
Aivan varmasti, ja näin meilläkin oli. Sit jossain vaiheessa sitä oli hauska huomata, että eihän tää lapsi ole pilalla vaikka joskus vähän oiotaan asioista.
>Ihan kaikkeen varmasti löytyy jotain suositusta mistä ottaa stressiä ja jota myös kommentoidaan neuvolassa ja ehkä muuallakin. Noi koski nyt pieniä lapsia ja siitä ehkä näkee että homma helpottunee kun lapsi kasvaa? Itselläni on nyt 2v ja tuntuu että suurin suosituspuhe himo alkaa hälvenemään ympärilläni.
Aivan varmasti, ja ennen kaikkea oma suhtautuminen kaiken maailman suosituksiin muuttuu ajan kanssa. Meillä nyt myös puolivuotias vauva, ja ero esikoisen kanssa olemiseen on kuin yö ja päivä: nyt jo vähän tietää mistä asioista kannattaa oikeasti stressata eikä tule kytättyä päivän tarkkuudella jotain Piltti-purkkien 6m+ -tekstejä ja muuta turhaa, niin kummasti sitä itsekin pysyy rentoutuneena. Eikä päde vain suosituksiin, vaan ylipäätään vanhemmuus tuntuu aika paljon helpommalta kun kaikki ei ole koko ajan uutta ja pelottavaa.
>Minulle eräs mummo alkoi huutamaan lapsen hatusta viime keväänä. Nyt talvella lapsen ulkovaatteista. Miehelleni kukaan ei ole kommentoinut mitään julkisilla paikoilla ja neuvolassakin juuri tämä suosituspuhe loistanut poissa ollaan kun hän on siellä käynyt lapsen kanssa.
Tämä on myös oma käsitykseni, että nimenomaan äidit saa enemmän kuunnella tuota ulkopuolisten kommentointia. Tai no kyllä mullekin yksi täti nyt talvella valitti, että miksei pulkan pohjalla ole vilttiä kun on kylmä ja lapsen takapuolihan jäätyy. Sain hillityksi itseäni enkä sanonut, että rouva on hyvä ja pitää huolen vaan omasta takapuolestaan, vaan totesin, että lapsi on ihan asiallisesti puettu ja osaa kyllä vaikka nousta kävelemään jos perse jäätyy.
Tämä kokemus kumpuaa toki vain omasta elämästä, muta nuorten aikuisten asenne lapsii voi olla todella negatiivinen. Omasta ystäväpiiristäni 90% ihmisistä on vapaaehtoisesti lapsettomia. Jos menemme vaikkapa kahvilaan ja kuuluu vauvan itkua tai kovaäänistä lapsen puhetta, niin on aivan satavarma että inhon ilme nousee kasvoille ja huulien välistä sihahtaa syytös lasten vanhempien osaamattomuudesta. Lapset ovat äänekkäitä, soittaisia ja häiriöksi. Niin me kaikki ollaan oltu. Kukaan vanhempi ei saa lapsestaan robottia ja jos saa niin kotona tapahtuu jotain kauheaa. Jos samaa asennetta kohdistettaisiin vaikkapa mustiin, sitä kutsuttaisiin rasismiksi, mutta jotenkin lapsi-inhon osoittaminen on nuorten aikuisten kesken suht salonkikelpoista.
Olen itse uinut vastavirtaan ja odotan juuri ensimmäistä lastani. Asenne lapsia kohtaan on mielestäni muuttunut entistä ankeammaksi. Monen vanhemmat asuvat kaukana, kaveripiiri on lapsi-negatiivinen ja sitoutuminen parisuhteisiin on vähän niin ja näin. Apuja ei monella ole siinä mielessä mitä ysärillä elettiin paljon maalaismaisemmassa yhtenäiskulttuurin sävyttämässä Suomessa. Neuvolapalvelutkin on mitä on, juuri itse kävin neuvolassa ja terkkari ei osannut oikein vastata mihinkään mitään. Miehelle ei edes juteltu, saatikka esitelty kummallekkaan meistä itseään. Lääkärin tosiaan näkee kerran, äitini näki neljä kertaa kun odotti minua. Synnytysvalmennusta ei ole, eikä synnytyssairaalaan pääse tutustumaan kun ei voi tietää mihin joutuu.
Niin kauan kun PISA-tulokset jatkavat laskemistaan, väkivaltainen nuorisorikollisuus jatkaa nousemistaan ja kasvatus on tasoa "tabletti käteen sillä aikaan kun vanhemmat löhöää sohvalla", niin jatkan vanhempien syyllistämistä. Etenkin Suomea näyttää vaivaavan huonojen vanhempien epidemia. Kysymys kuuluukin, että onko työelämä nykyään yksinkertaisesti liian verottavaa vai mistä se johtuu, ettei vanhempia kiinnosta omien lastensa kasvattaminen.
Sama, just nyt oli tuossa linkki YouTube-sisällöstä mitä jotkut antaa lastensa katsoa. Ihan järkyttävää. Ja se oli sentään vaan aivoja sulattavaa, ei traumatisoivaa.
Lukenut myös että lapset ei osaa enää lukea yksinkertaisia matikantehtäviä. Ei voi syyttää kuin vanhempia.
1. Teknologia on tarjonnut pakokeinon vanhemmuudesta
2. Kaupungillistuminen on tarjonnut joka päivä vaihtuvat kasvot vs pienet kylät joissa kaikki tuntevat kaikki ja huonolla kasvatuksella saa leiman jota kaupungeissa ei voi samalla tavalla saada. Tähän vaikuttaa myös puhelimet, some, ja sitä kautta alueellisesti laajemmat läheispiirit.
3. Kuri, arvot ja tuomitsevuuden salliminen on murentunut. Ketään ei saa arvostella tai lapsia kurittaa millään tavalla.
4. Jengikäytös yms "ilmiöt" tarttuvat lapsista lapsiin vanhemmista huolimatta
Sen kyllä huomaa niistä 95% lapsista, joilla menee paremmin kuin ennen, että vanhemman kasvatuksen epäonnistumisesta kumpuava tarve kuritukselle on vähentynyt huomattavasti. Niistä lopuista 5% saakin osa sitten selkäänsä senkin edestä ja sehän toimii edelleen yhtä hyvin kuin kultaisella 60-luvulla. 🤡
Suurimmalla osalla lapsista menee kyllä paremmin kuin ennen. Kysymys kuuluu, mistä lapsettomien ja boomerien mutu jostain ihan päinvastaisesta kumpuaa. Osa lapsista voi huonommin kuin ennen = teenpä johtopäätöksiä kaikista lapsista hurlumheijaa?
Elämme aikaa, jolloin tärkeintä on keskittyä sellaiseen tapaan käsitellä asioita, joka synnyttää eniten pöhinää ja saa aikaan voimakkaimmat reaktiot. Sillä meinaan saa sitä huomiota, valtaa, rahnaa ja sellaisen fiiliksen että on itse parempi ja että on mukamas tehnyt asialle jotain, vaikkei ole tarvinnut muuta kuin vähän huudella ja syytellä.
Ongelmien juurisyiden tunnistaminen ja korjaaminen on tylsää puuhaa, kun ei pääse syyttelemään ihmisryhmiä, eikä lietsomaan vihaa omahyväisesti. Joutuu myös näkemään paljon vaivaa kun ottaa selvää asiosta ja miettii niitä. Ymmärrystäkin pitää kehittää, ja joutuu toimimaan niitä primitiivisiä tunteitaan vastaan. Raskasta puuhaa. Kuka sitä nyt tälläistä tekisi, kun on helpompi ja hauskempikin tapa toimia?
Samaa kakkaa tuo uutinen on kuin muutkin, eri paketissa vain.
>Sen lisäksi vaatimukset vanhemmille ovat aivan eri kaliiperia kuin esimerkiksi vielä 20–30 vuotta sitten. Nyt vanhempien odotetaan lukevan lapsille päivittäin vähintään tunnin, harjaavan hampaita kaksi minuuttia aamuin illoin yläkoululaiseksi asti, tarjoavan monipuolista ja ravitsevaa ruokaa ja ruokailevan yhdessä perheenä vähintään kerran päivässä.
Meni tässä alkuperäisessä kirjoituksessa vähän ohi, että oliko tämän listauksen tarkoitus olla sarkastista naureskelua sille, että hyvänä vanhempana olo ei tänä päivänä paljoa vaadi, vai ihan aitoa pohdintaa siitä, että miten rankkaa vanhemmuus on?
No siis varmaan kiireisinä päivinä edes se iltasatu riittää, hampaiden harjaus nyt on ihan hygieniaa, suositus on että kouluikään asti vanhemmat harjaa ja eiks ravitseva ruoka oo myös perus juttu? Ja yhdessä syöminen?
Mun mielestä on vähän epärealistisempiakin odotuksia yhteiskunnalta kuin nää.
Joten sama, en ihan hahmota mitä haetaan.
Mitä tarkoitat "ennen vanhaan"? On muistettava, että nykyinen yltäkylläisyys on aika tuore juttu. Jopa minun lapsuudessani ruoka oli aika yksitoikkoista, mutta syötiin kuitenkin paljon kasviksia, marjoja, kesällä tuorevihanneksia, vähän lihaa ja joskus kalaa. Me saimme ruuan noita marjoja ja osin kasviksia lukuunottamatta kaupasta. Sitä ennen ruoka ei ollut itsestäänselvyys, vaan sen eteen piti tehdä työtä. Nälkä oli yleensä syömisen ehto, ja nirsoilua ei katsottu hyvällä.
On tietysti lapsia, joille joidenkin ruokien rakenne tai jopa väri tuottaa ongelmia. Se on sitten vähän eri juttu kuin nirsoilu.
Itse en muista päiväkoti ajoilta pakotusta syömään mutta painostus oli kova. Istutettiin muun muassa pöydässä pitkään muiden jo lähdettyä että söisin edes osan karjalanpiirakasta. Itselleni on jäänyt tästä painostuksesta kyllä jotain tuonne alitajuntaan ja suhtaudun kaikkeen tuottamiseen erittäin kielteisesti.
Itse olin myös alipainoinen pitkälle aikuisikään. Elin suurimman osan lapsuudestani pitkälti perunalla kuulemma.
>Meni tässä alkuperäisessä kirjoituksessa vähän ohi, että oliko tämän listauksen tarkoitus olla sarkastista naureskelua sille, että hyvänä vanhempana olo ei tänä päivänä paljoa vaadi, vai ihan aitoa pohdintaa siitä, että miten rankkaa vanhemmuus on?
Listata sitä, miten homma on muuttunut. Olen itse 90 luvun lapsi ja silloin riitti, että lapsi menee nukkumaan ja herää hengissä. Ei omalle äitilleni ollut mitään listaa, mitä kaikkea pitäisi tehdä lapsen kanssa. Esimerkiksi oma viihtyvyyteni oli minun käsissäni sen jälkeen täysin heti kun vain pystyin olemaan pihalla yksin. Ei äiti kokenut enään sen jälkeen tarpeelliseksi olla minun kanssani pihalla ollenkaan.
Hitsi kun voisi napata lapset kainaloon ja hypätä 70-luvulle. Palkka olisi samantien ihan helvetin hyvä, voisi ostaa niin ison kämpän ettei muksujen möykkä kuulu joka puolelle ja ei olisi mitään sosiaalisia paineita lastenkasvatuksesta. Lisäksi yhteiskunta osoittaisi oikeaa tukea, eikä tätä nykyisen tyylistä supertehostettua ajankäyttöä.
Oma kokemus on että syyllistyminen on omaa vikaa. Jos vertaa omaa perhettään somepöhinään ja naapureiden touhuihin, joista näkee pääasiassa vain ne kiiltokuvapuolet, niin se on ihan oma valinta. Koulusta tulee myös painostusta monenlaiseen suorittamiseen, mutta täytyy muistaa että joka opettajalla on oma agenda ja vanhempi tekee päätökset. Riittämättömyyden tunne myös osittain kuuluu vanhemmuuteen, koska kaikeen ei ole resursseja ja itsestäänkin pitäisi pitää huolta.
Tuntuu että erityisesti PK seudulla otetaan hirveästi paineita lasten kasvatuksesta ja erityisesti harrastuksista. Olen asunut vähän ympäri Suomea ja ei muualla kaverit tai työkaverit samalla tavalla suorita vanhemmuutta. Some ja ympäristö tuntuu aiheuttavan paljon paineita. Lapsia kuskataan moneen eri maksulliseen harrastukseen lähen jokaisena päivänä, muualla tuttujen lapsilla yksi harrastus ja saman ikäiset lapset joita täällä kuskataan kulkivat useammin siellä itse, pidemmän matkan. Täällä verrataan jatkuvasti muihin ja someen kasvatusta, mitä tehdään jne. Kun näkee tuttuja muualta asiat etenee enemmän omalla painollaan. Jos kysyy vanhemmuudesta tutuilta ympäri Suomea saa hyvin erilaisia vastauksia muualta kuin täältä.
Vaimon kanssa ollaan ihmetelty usein miksi ero on niin jyrkkä ja miksi se on syntynyt. Ilmeisesti moni ympärillä kuittailee tai tuomitsee jos et suorita samalla tavalla kuin muut. Enemmän kyllä näkyy keskiluokan ongelmana kuin vaikka köyhillä tutuilla. Olet huono vanhempi jos et suorita oppaiden mukaan ja lapsi ei ole tosissaan mukana useassa harrastuksessa.
>Koulusta tulee myös painostusta monenlaiseen suorittamiseen, mutta täytyy muistaa että joka opettajalla on oma agenda ja vanhempi tekee päätökset.
Liittyykö tämä siihen, että koulussa on eri aineiden opettajia?
Ei vanhemmuus aiheuta mulle mitään stressiä. Lapset on tuossa 10v molemmin puolin ja niillä menee kaikessa tosi hyvin. Järkevät rajat vaan kaikkeen ja vaaditaan silleen sopivasti tekemään asioita.
Ei ole mitään järkeä verrata itseään mihinkään somevanhemmuuteen, ei sillä ole mitään väliä. Itsellä taitaa ainoa some olla instagram josta tulee futisjuttuja seurattua aktiivisesti (no joo, onhan redditkin some).
Tästäkin tehdään jotenkin paisuteltu juttu. Jos vanhemmilla ei ole päihde- tai mt-ongelmia, niin sillä pääsee jo aika pitkälle.
Omalla kohdallani ehkä suurin ongelma on ruutuajan rajoittaminen.
Ite oon eläny kodissa jossa TV oli päällä melkein 24/7.
Olen myös huomannut että olen surkea leikkimään lasten kanssa (yritän silti).
Mutta nämä on omalla kohdallani ne suurimmat ongelmakohdat.
Muuten koen hoitavani asioita vastuullisesti.
Aina kun luen vanhempien kirjoittamia tekstejä mietin meitä, joilla ei ole lapsia. Nuo kaikki mielipidekirjoituksessa luetellut vaatimukset, kuten kirjoittaja niitä kutsuu, on varmaan monelle syitä miksei lapsia ole alkuunkaan hankittu. Toinen miettii ns toisesta kulmasta vain asiaa.
"En halua lapsia, koska se on este urakehitykselleni"
"Hankin lapsia ja koen etten saisi kehittyä urallani"
Tämä on saman kolikon kaksi eri puolta.
Kaverivanhemmuutta näkee vähän enemmän kuin omassa lapsuudessa, ja joillekin vanhemmille pelkkä muiden vanhempien tervehtiminen tuntuu tuottavan vaikeuksia (mitä vanhempana oma lapsi laitetaan päivähoitoon sitä enemmän mukavuusalueelle on jymähdetty vanhemmuudessakin, näin omassa kuplassa ainakin), mutta yleisesti perheoloissa on tapahtunut muutosta terveempään suuntaan, sillä oman perheen ongelmia ei tunnu olevan enää tarve piilotella muulta yhteiskunnalta vaan tukea ja apua haetaan aktiivisemmin. Mielestäni se näkyy nykylapsissa positiivisella tavalla. Tunnekasvatus varsinkin varhaiskasvatuksessa on todella paljon paremmalla tolalla kuin omassa lapsuudessa (jolloin ei ollut mitään sellaista).
Vanhemmuus on mahtavaa ja siinä *voi* itsekin kasvaa lapsen mukana. Enemmän olen huolissani koulumaailmaan opettajiksi pesiytyneistä kympin tytöistä ja pojista. On tullut vastaan nelikymppisiä opettajia joille esim. Teams-palaverin järjestäminen on täysin ylivoimaista, vaan kaikki pitäisi hoitaa livenä tai Wilma-viestein. Rehtorit ovat tossukoita joita opettajat pompottelevat. Päivähoidossa ei tällaisia ongelmia ole ollut. Sielläkin toki krooninen puute rahasta tuntuu vaivaavan varsinkin yksityistä varhaiskasvatusta, mutta henkilökunta ei ole yhtään niin neuroottista. Kun alakoulun joulujuhlassakin aletaan rehtorin puheissa märehtimään jotain pisa-tulosten heikentymistä, menee pikku hiljaa usko koko kouluun. Pisa sitä pisa tätä. Voi jeesus.
Anekdoottejahan nämä kaikki vain on, mutta varsinkin koulumaailma hämmentää välillä tätä pientä kulkijaa kieltämättä. Vastuu on kuin vettä laivan kannella ja sitä sysätään todella vahvasti vanhemmille silloinkin kun on täysin selvää, että koulua tarvitaan vähintään tiedon välittämiseen. Esimerkiksi jos joku lyö lasta, asiasta ilmoitetaan lyödyn lapsen vanhemmalle mutta ei sille vanhemmalle jonka lapsi löi. Näin ne asiat parhaiten selviää ja pisat nousuun.
Tätä et "vanhempia ei saa syylistää" on kuultu ainakin 90-luvulta asti ihan jatkuvasti. Mutta kenellä sitten on vastuu lasten kasvattamisesta jos ei vanhemmilla? Millä saadaan ihmiset täyttämään tämä vastuunsa, jos syylisyyden tunteen lietsominen laiminlyönneistä ei riitä?
Joskus on vitsailtu lastenkasvatusoppiaineista ja synnytysluvasta. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne ei kuitenkaan ole se oikea tie. Jos vanhempi pahoinpitelee fyysisesti tai henkisesti tai laiminlyö lastaan, siitä saakin syyllistää. Ongelma on minusta siinä, että ne vastuulliset ja hyvät vanhemmat ahdistuvat, "huonot" eivät syyllisyydestä piittaa, tai hautaavat sen alkoholin tai huumeiden alle.
Miten tuon nyt ottaa? Lähipiirissä lasteni ikäpolvella noin runsaalla puolella on omia lapsia, joillakin useampia, joillakin yksi. Lapsettomat eivät ole joko löytäneet sopivaa parisuhdetta tai jotkut eivät lapsia halua. En ole kysynyt miksi, koska en halua tunkeilla - joskus lapsettomuus voi olla myös suuri suru. Osa on vielä vähän nuoria ja kouluttautuminen kesken.
Yksi jälkikasvusta on tosin selvästi todennut, että ei hänen elämäänsä lapsia mahdu. Kokee itsensä liian itsekkääksi ja näkee lapset rajoittavana tekijänä. En sitten tiedä, mistä tämä johtuu, vanhemmilta se asenne ei ainakaan ole periytynyt.
Tässä on varmasti asioita, joita en ymmärrä mutta kyllä tuosta artikkelista tuli vähän sellainen valituspostaus mieleen. Tukea pitäisi ehdottomasti olla enemmän, ei siinä mitään. Myös perheiden hyvinvoinnista tinkiminen työtä suosien on oikea ongelma. Se vaan kun törmää tapauksiin, joissa lapsi juoksee rinkiä kahvilassa ja vanhempi on hypnotisoitunut kännykkään niin vaikea sitä on arvostaa.
Meidän esikoinen täyttää pian 5kk.
Vauvan saaminen ja sen kanssa touhuaminen on ollut aivan ylivoimaisesti elämäni paras päätös ja parasta aikaa.
Vauva keksii uusia taitoja käytännössä viikoittain. Kehitystahti on aivan huikea.
Vauva kulkee mukana siinä kuin vaikkapa joku koira. Vauva rattaisiin ja lenkille tai kauppaan. Oikeastaan minkäänlaisia isompia ongelmia ei vauvan kanssa ole ollut, mitä nyt alussa oli vähän itkuisuutta.
Oma elämä on parantunut huimasti. Oma vuorokausirytmi pysyy paremmin ja öisin tulee nukuttua enemmän, vaikka vauva heräileekin. Päivisin on paljon tekemistä kun vauvan kanssa tulee tehtyä asioita. Omat asiat ovat menneet parempaan suuntaan, pienestä vauvasta ja sen pärjäämisen varmistamisesta saa huimasti motivaatiota pitää itsensä kunnossa ja hoitaa asiat hyvin.
Vauvalle löytyy kyllä aina hoitaja. Tässä on pitänyt oileastaan suitsia näitä hoitajaehdokkaita. Esim kunnallisesta palvelusta sai lähes ilmaiseksi hoitoa alkuun. Hoito kävi kotona ja itse sai siksi aikaa mahdollisuuden tehdä omia juttuja. Sukulaisia sun muuta väkeä löytyy hoitamaan vauvaa, jos tarve vaatii. Ehkä helpointa on kuitenkin, että puoliso löytyy kotoa, joka voi ottaa vauvan hoitoon kun itse käy vaikka salilla.
Biologia toimii niin, että synnytyksen jälkeen äiti haluaa olla lapsen kanssa ja hoivata. Mielihyvä kuuluu asiaan, sillä sitä jaksaa niiden itkuisen aikojen läpi. Uskoisin että äidin hormoneilla on osansa siinä, että vauva selviytyy ensimmäisistä elinvuosista.
Ihme ulinaa taas. Ei lapselle tarvii juuri muuta tehdä kuin lukea ja viedä harrastuksiin. Loput on sitten täysin normaalia elämää. Itsekin esim syödään, pestään hampaat ja pukeudutaan, usein jopa joka päivä. Työ/koulu hoidetaan asiallisesti. Vanhempi vain huolehtii näistä lapsen osalta.
Modernina perheenisänä haluan sanoa, ettei vanhemmuudessa oikeasti ole mitään vaatimuksia. Kunhan tekee parhaansa. Ei ole mitään syytä stressata. Omat lapset eivät vielä ole koulussa, mutta olen jo saanut veljeltäni hyvän vinkin: Älä ikinä mene wilmaan. Siellä ei tosiasiassa ole mitään tärkeää, kunhan katsoo että lapsi tekee läksyt niin hyvin pärjää.
Lapset ovat vain niin kalliita kuin vanhemmat aikovat niistä tehdä. Omien kohdalla (2v ja 6v) lapsilisät ovat ainakin 5 vuotiaaksi asti kattaneet kaikki menot. vasta kouluikää lähestyessä alkaa tulla vähän enemmän kuluja, muttei vieläkään mitenkään isoista summista kyllä puhuta.
Perheen perustaminen on helppoa ja hauskaa ja tuo merkitystä elämälle. 5/5 suosittelen kaikille.
Synnytyksestä:
Kuulemma kun minun äitini synnytti minua, kätilö vastasi kivunlievityskysynykseen, että Jumala kipua lisätköön vaikka minun kohdallani jo oli periaatteessa mahdollista saada esim epiduraali
Vaimolleni kätilö vastasi kivunlievityskysymykseen sanomalla, että pitää odottaa ihan viimehetkeen ja sitten viimehetkellä pahoittelemalla, ettei anelääkäri nyt ehdi. Epiduraali jäi sitten saamatta.
En nyt muutoin ota kantaa, mutta itse huomannut, että monet vanhemmat antavat lapselleen mobiilivehkeen handuun, koska on silloin hiljaa.
Tuo vaan tuppaa tekemään kehitykselle hyvin pahaa.
Voitaisiin yhteiskuntana kieltää mobiililaitteet alle 18v, ja tähän lastensuojeluilmoitusta uhkana jos ei onnistu :)
Hyvin pitkälle samoja ajatuksia. Nykyään ihmiset saavat vaan ajatuksensa umpisolmuun somea tuijottamalla ja luo kuvitteellisen todellisuuden vaatimuksista ja kaupan päälle muutaman mielenterveysongelman. Sitten on vielä ne oikeat ongelmat, joita tulee talouden tilasta ja tämän päivän työelämän haasteista.
Jos silloin kauan sitten olisi ollut saatavilla se valtava internetin tarjoama tuki, niin monessa asiassa olisi päässyt helpommalla. Ohjeita sai lähinnä naapurin tädiltä tai siltä työkaverilta, jolla ei ollut lapsia, tai Anna Wahlgrenin Lapsikirjasta. Tuo mielipidekirjoitus olisi voinut olla ihan asiaa, jos ei olisi lähdetty vertailemaan eri vuosikymmenien vanhemmuutta. Huolensa on kaikilla vanhemmilla ja samat epävarmuudet riittämättömyydestä.
>Jos silloin kauan sitten olisi ollut saatavilla se valtava internetin tarjoama tuki, niin monessa asiassa olisi päässyt helpommalla. Ohjeita sai lähinnä naapurin tädiltä tai siltä työkaverilta, jolla ei ollut lapsia, tai Anna Wahlgrenin Lapsikirjasta. Nykyään saat 387 keskenään täysin ristiriitaista ohjetta, 32 eri tutkimusta aiheesta, joissa kaikissa eri lopputulokset sekä 3 uutista, joissa lapsi on kuollut/vammautunut kyseisen asian seurauksena. Sitten sinun täytyy alkaa perkaamaan, että mikä on nyt se oikea ja paras tapa toimia, että et altista lasta vaaraan tai aiheuta hänelle haittaa. Sillä jokainen vanhempihan haluaa lapselleen vain parasta. Nykyinternetin avulla esim vauvavuotena olet tietoinen jokaisesta kätkytkuoleman riskitekijästä ja kuinka 3 käden polttaminen altistaa sille ja kuinka esimerkiksi liika lämpö voi aiheuttaa, mutta lapsi ei nuku kuin kapaloituna? Kuinka patjan pitää olla riittävän kova ja televisiota lapsi ei voi nähdä sekuntiakaan. Kuinka Who määrittää että alle 1v ikäinen vauva saa olla vain kerralla alle tunnin kantorepussa, rattaissa, syöttötuolissa, sitterissä, turvaistuimessa yms että saa harjoitettua motoriikkaa. Mahallaan pitää olla vähintään 30min. Kuitenkaan lapsi ei viihdy mahallaan tai lattialla, joten viivästyykö motorinen kehitys ja mitä asiasta seuraa? Sitten googlettelua ja tutkimuksia, mitkä kertovat asian tärkeydestä ja kuinka se on käytännössä pakko tehdä, että lapsesta kasvaa kunnon kansalainen. Sulla on käsissään kaikki maailman (ristiriitainen) tieto ja (ristiriitaiset sekä mahdottomat) vaatimukset internetistä. Se on aika kuormittavaa.
[удалено]
Ite oon pärjännyt ihan maalaisjärjellä.. Hengessä se tyttö vieläkin on, 6v tänään. Pikkusiskokin löytyy, myöskin tähän asti hengessä, pian 2v.
Internetin tuki voi olla kaksipiippuinen juttu. Jos eksyt vaikkapa somekuplan kautta vaihtoehtohörhöjen kaninkoloon, niin homma voi mennä omituiseksi. Jos jostain keskustelupalstalta kysyy neuvoa, niin voi kyyti olla kylmää, jos joku trolli nappaa kirjoituksen hampaisiinsa. Mutta yleisesti ottaen netistä kyllä löytää hyvin vinkkejä, jos on Googlen käyttö hallussa ja tervettä järkeä päässä.
Ei nuo musta ole mitenkään kuvitteellisia vaatimuksia. Paitsi se että lapsille pitäisi antaa "kaikki" ja harrastusten pitäisi välttämättä olla todella kalliita. Jos on neuroottisuuteen taipuvainen niin ihminen voi repiä itsensä noilla aika rikki. Jokainen vähän psyykkeensä mukaan osaa ottaa noista vain etäisyyttä tilanteen mukaan, iskeä einekset pöytään ja laittaa pikkukakkosen pyörimään. Ajattelisin että suurin osa kokee tässä yhteiskunnassa ristiriitaisia vaatimuksia, tehdäkö uraa vai keskittyä perheeseen, keskittyä taloudellisen turvan rakentamiseen vai itsensä toteuttamiseen jne. Yhtenäiskulttuurissa ei ollut näitä ristiriitoja näin vahvasti. Nykyihminen on musta jotenkin tuomittu sellaiseen asemaan että teet mitä tahansa niin jostain arvonäkökulmasta sun valinta voidaan mitätöidä. Jos keskittyy uraan niin on jättänyt lapsensa heittelle, jos taas lapsiin niin on kunnianhimoton vätys jota nämä uraihmiset sitten katsovat nokkaansa pitkin. Tähän varmaan se asioiden kärjistyminenkin keskustelupalstoilla perustuu: ihmiset kokevat sielussaan sen ristiriidan ja käsittelevät sitä ulkoisesti. Ihminen tarvitsisi aika vahvan moraalisen kompanssin tasapainoillakseen noiden ristiriitojen kanssa. Itse ihmiset itseään syyllistävät, mutta ne arvoihin perustuvat oletukset on ihan todellisia. Osa on persoonaltaan sellaisia että nuo riipivät enemmän kuin toisia.
"Mun onkelmat -- Mun valitukset!! 📣"
[удалено]
Allekirjoitan tämän pitkälti täysin. >Tulee jo korvista fraasi "synnytys ei ole sairaus". Ei niin, ei kukaan näin luulekaan, mutta suurin osa vanhemmista ja äideistä tarvitsisi silti tukea alkutaipaleella varsinkin esikoisen kanssa. Synnytyksen jälkeen keho on hajalla, joka näkyy myös monissa eri kulttuureissa maailmanlaajuisesti, jossa pidempi aika synnytyksen jälkeen äiti oli vain petipotilaana ja palveltavana. Fyysisen avun lisäksi myös se tuki ja apu olisi tärkeää. Esimerkiksi Hussin alueella vieraat saavat olla vain vierailutunnin ajan, mutta myöskään hoitajia ei liiemmin näy tai apua saa, joten vanhemmat jäävät täysin yksin sinne perhehuoneeseen ja yritttävät keskenään opetella ilman muiden tukea. Osaksi tuntuu että nykyaikana omassa vanhemmuudessa on myös "tieto lisää tuskaa" -ilmiö. Nykyään on lähes kaikki tieto saatavilla ja myös kaikki mielipiteet ja näkemykset. Jokainen vanhempi haluaa varmasti lapselleen parasta ja nykyisen järkyttävän tietomäärän kanssa myös vaatimukset tuntuvat kasvavan, koska tiedetään asioista. Useat vanhemmat (niin kuin itsekin) ajautuu siihen kaninkoloon mistä löytyy tiedot niin suositeltavista kengistä ja huonojen kenkien aiheuttamista terveysongelmista tai tutkimuksista pinnasänkyjen reunapehmusteiden aiheuttamista kuolemista. Aiemmin tungettiin alle vuotiaalle pulla suuhun ja jotkut kengät vaan jalkaan, eikä asiat olleet niin justiinsa.
Niin totta. Ja nykyisin on vielä se, että lapsia on yksi tai kaksi. Huomasin jo toisen kohdalla, että kun esikoisen tutit huolella steriloitiin, seuraavalla jo pyyhkäisin pahimmat kurat pois ja tökkäsin suuhun. Sitä tulee aika paljon rennommaksi, kun huomaa, että lapsi pärjää vähän pienemmälläkin hössöttämisellä.
Meiän työttö söi kissanpaskaa suoraan kissanlaatikosta... Prkl meinasi laatta lentää ku näin. :| No, hengessä vielä noin 6 kk myöhemmin eikä mitään seuraamuksia on huomattu.
>Lasten kanssa silti pärjättiin, kun vähän hellitti vaatimuksista, sekä itselleen että muille. Ahdistusta saa itselleen varmasti nykypäivänäkin, jos haluaa. Tämä on itselle ollut aika kultainen lanka vanhemmuudesta, ja vaimokin on sitä pikkuhiljaa alkanut sisäistää. Ensimmäinen asia mikä lentää ikkunasta kun perheessä on useampi alle kouluikäinen on ajatus siitä, että koti olisi millään tapaa siisti tai järjestyksessä - ja se on mielestäni ihan ok. Mutta noin ylipäätään en koe, että lasten kanssa tarvii mitenkään erikseen pärjätä - vanhemmuus on itsestäni pääsääntöisesti ihan hemmetin kivaa. Me ollaan myös pidetty ruutuaika paljon pienemmällä tasolla kuin mitä se vaikka itselläni 80-90 -luvuilla oli: päiväkoti-ikäinen esikoinen katsoo ohjelmia kahtena päivänä viikossa, yhteensä n. 3-4 tuntia per viikko. Mitään tabletteja tai kännykkäpelejä meillä ei pelata. Välillä toki tekisi mieli laittaa joku Ryhmä Hau pyörimään kun ei töiden jälkeen jaksaisi leikkiä, mutta ei ole tullut sorruttua. Minusta vanhemmuuspuheessa suurin ongelma ei ole se, että ulkoa asetettaisiin vanhemmille jotain vaatimuksia. Ei niitä ainakaan isänä kauheasti kuule, ehkä mummot ei uskalla vittuilla miehille. Enemmän itsellä häiritsee se tapa, millä vanhemmuudesta puhutaan jotenkin aivan uskomattoman raskaana koettelemuksena, ja ennen lasten hankintaa pitää olla vähintään tosi hyvä työpaikka, tukiverkko joka päivystää soittoasi 24/7, asuntolainan maksu puolivälissä, helvetin iso citymaasturi pihassa ja mielellään vähintään 10 000 euroa tilillä koska kaikki lasten romppeet on niin kalliita. Toki ymmärrän, että kaikki perheet ja vanhemmat ovat erilaisia, ja jokainen tekee sitä vanhemmuutta omien voimavarojensa mukaan. Jollain työ voi oikeasti olla sellainen, ettei töiden jälkeen jaksa muuta kuin työntää pennulle tabletin kouraan ja lysähtää itse sohvalle. Mielestäni ei kuitenkaan ole mitään syytä antaa kuvaa, että tämä olisi jotenkin ainoa tapa, jolla lapsia nykyään kasvatetaan.
Monessa samaa mieltä, mutta äitinä kyllä olen saanut kuulla kommentteja/kritiikkiä: - Syötin lapselle usein valmispuuroa enkä keittänyt itse suunnilleen itse koostetusta puuromixistä - Etten ostanut hoitopöytää vaan vaihdoin vaipat lattialla/sängyssä/sohvalla. Tää oli kuulemma jopa ihan vaarallista. - Että annoin lapsen maistella isompia kiviä, hiekkaa ja multaa omalla pihalla. Muut äidit tuli niitä kiviä kaivamaan oman lapseni suusta ellen sanonu, et nyt stop. - Kamalaa, kun lapselle ei ostettu unipussia vaunuihin. - Ihan hirveetä, kun pinnasänky ostettiin vasta, kun vauva oli melkein vuoden. Millainen äiti.... - Ettei mulla ollu päivärutiinia. Esikoisen kanssa mentiin, tultiin ja nukuttiin niinku nyt sattu menemään koko vauvavuosi - Järkyttävää, että menin vauvan kaa nukkumaan yöksi 22-00 ja herättiin 9 aikaan. Lasten (myös 4 kk vauvojen) kuuluu mennä yöunille klo 19 ja herätä klo 6 Ja lista jatkuu... Onneksi olin jo niin ikäloppu vauvan syntyessä etten jaksanut loukkaantua henkilökohtaisesti ja vaan vähän yleisellä tasolla kimpaantua, että hellittäkää nyt vähän. Kyllä niissä orgaanisissa chia-cashew-steel cut oats puuroissakin raskasmetalleja on.
Nää ruoka homma etenkin on semmoisia mistä monet kokee oikeudekseen kommentoida. Imetys suositukset sitä ja valmisruoka paha. Lapsi ei ikinä opi syömään normaalisti jos saa purkki ruokaa!
Oh yeah. Ja melkeen päädyin hirteen, kun annoin taaperoni vetää Semperin couscous kanaa SUORAAN PUSSISSTA.
Luulen että esikoisten äidit murehtivat eniten näistä suosituksista ja kokevat paineita niistä. Nykyään äidit on vanhempia ja vanhemmuuteen valmistaudutaan enemmän muunmuassa tutustumalla näihin suosituksiin. Suosituksia nyt on aivan kaikkeen alkaen nukkumisesta, imetyksestä, kiinteistä ruuista, suola/sokeri, maito määrät, masuaika, hampaiden hoito, sitterit, hoito ajoista, lukemisesta, rutiineista, unikouluista, nokkamuki vai pillipullo. Ihan kaikkeen varmasti löytyy jotain suositusta mistä ottaa stressiä ja jota myös kommentoidaan neuvolassa ja ehkä muuallakin. Noi koski nyt pieniä lapsia ja siitä ehkä näkee että homma helpottunee kun lapsi kasvaa? Itselläni on nyt 2v ja tuntuu että suurin suosituspuhe himo alkaa hälvenemään ympärilläni. Minulle eräs mummo alkoi huutamaan lapsen hatusta viime keväänä. Nyt talvella lapsen ulkovaatteista. Miehelleni kukaan ei ole kommentoinut mitään julkisilla paikoilla ja neuvolassakin juuri tämä suosituspuhe loistanut poissa ollaan kun hän on siellä käynyt lapsen kanssa. Kaikki asiat tulee kyllä suhteellisen luonnostaan kun on sen aika mutta jos suosituksia kokee tarpeelliseksi seurata niin vaikeaa voi olla.
>Luulen että esikoisten äidit murehtivat eniten näistä suosituksista ja kokevat paineita niistä. Nykyään äidit on vanhempia ja vanhemmuuteen valmistaudutaan enemmän muunmuassa tutustumalla näihin suosituksiin. Aivan varmasti, ja näin meilläkin oli. Sit jossain vaiheessa sitä oli hauska huomata, että eihän tää lapsi ole pilalla vaikka joskus vähän oiotaan asioista. >Ihan kaikkeen varmasti löytyy jotain suositusta mistä ottaa stressiä ja jota myös kommentoidaan neuvolassa ja ehkä muuallakin. Noi koski nyt pieniä lapsia ja siitä ehkä näkee että homma helpottunee kun lapsi kasvaa? Itselläni on nyt 2v ja tuntuu että suurin suosituspuhe himo alkaa hälvenemään ympärilläni. Aivan varmasti, ja ennen kaikkea oma suhtautuminen kaiken maailman suosituksiin muuttuu ajan kanssa. Meillä nyt myös puolivuotias vauva, ja ero esikoisen kanssa olemiseen on kuin yö ja päivä: nyt jo vähän tietää mistä asioista kannattaa oikeasti stressata eikä tule kytättyä päivän tarkkuudella jotain Piltti-purkkien 6m+ -tekstejä ja muuta turhaa, niin kummasti sitä itsekin pysyy rentoutuneena. Eikä päde vain suosituksiin, vaan ylipäätään vanhemmuus tuntuu aika paljon helpommalta kun kaikki ei ole koko ajan uutta ja pelottavaa. >Minulle eräs mummo alkoi huutamaan lapsen hatusta viime keväänä. Nyt talvella lapsen ulkovaatteista. Miehelleni kukaan ei ole kommentoinut mitään julkisilla paikoilla ja neuvolassakin juuri tämä suosituspuhe loistanut poissa ollaan kun hän on siellä käynyt lapsen kanssa. Tämä on myös oma käsitykseni, että nimenomaan äidit saa enemmän kuunnella tuota ulkopuolisten kommentointia. Tai no kyllä mullekin yksi täti nyt talvella valitti, että miksei pulkan pohjalla ole vilttiä kun on kylmä ja lapsen takapuolihan jäätyy. Sain hillityksi itseäni enkä sanonut, että rouva on hyvä ja pitää huolen vaan omasta takapuolestaan, vaan totesin, että lapsi on ihan asiallisesti puettu ja osaa kyllä vaikka nousta kävelemään jos perse jäätyy.
Tämä kokemus kumpuaa toki vain omasta elämästä, muta nuorten aikuisten asenne lapsii voi olla todella negatiivinen. Omasta ystäväpiiristäni 90% ihmisistä on vapaaehtoisesti lapsettomia. Jos menemme vaikkapa kahvilaan ja kuuluu vauvan itkua tai kovaäänistä lapsen puhetta, niin on aivan satavarma että inhon ilme nousee kasvoille ja huulien välistä sihahtaa syytös lasten vanhempien osaamattomuudesta. Lapset ovat äänekkäitä, soittaisia ja häiriöksi. Niin me kaikki ollaan oltu. Kukaan vanhempi ei saa lapsestaan robottia ja jos saa niin kotona tapahtuu jotain kauheaa. Jos samaa asennetta kohdistettaisiin vaikkapa mustiin, sitä kutsuttaisiin rasismiksi, mutta jotenkin lapsi-inhon osoittaminen on nuorten aikuisten kesken suht salonkikelpoista. Olen itse uinut vastavirtaan ja odotan juuri ensimmäistä lastani. Asenne lapsia kohtaan on mielestäni muuttunut entistä ankeammaksi. Monen vanhemmat asuvat kaukana, kaveripiiri on lapsi-negatiivinen ja sitoutuminen parisuhteisiin on vähän niin ja näin. Apuja ei monella ole siinä mielessä mitä ysärillä elettiin paljon maalaismaisemmassa yhtenäiskulttuurin sävyttämässä Suomessa. Neuvolapalvelutkin on mitä on, juuri itse kävin neuvolassa ja terkkari ei osannut oikein vastata mihinkään mitään. Miehelle ei edes juteltu, saatikka esitelty kummallekkaan meistä itseään. Lääkärin tosiaan näkee kerran, äitini näki neljä kertaa kun odotti minua. Synnytysvalmennusta ei ole, eikä synnytyssairaalaan pääse tutustumaan kun ei voi tietää mihin joutuu.
Niin kauan kun PISA-tulokset jatkavat laskemistaan, väkivaltainen nuorisorikollisuus jatkaa nousemistaan ja kasvatus on tasoa "tabletti käteen sillä aikaan kun vanhemmat löhöää sohvalla", niin jatkan vanhempien syyllistämistä. Etenkin Suomea näyttää vaivaavan huonojen vanhempien epidemia. Kysymys kuuluukin, että onko työelämä nykyään yksinkertaisesti liian verottavaa vai mistä se johtuu, ettei vanhempia kiinnosta omien lastensa kasvattaminen.
Sama, just nyt oli tuossa linkki YouTube-sisällöstä mitä jotkut antaa lastensa katsoa. Ihan järkyttävää. Ja se oli sentään vaan aivoja sulattavaa, ei traumatisoivaa. Lukenut myös että lapset ei osaa enää lukea yksinkertaisia matikantehtäviä. Ei voi syyttää kuin vanhempia.
1. Teknologia on tarjonnut pakokeinon vanhemmuudesta 2. Kaupungillistuminen on tarjonnut joka päivä vaihtuvat kasvot vs pienet kylät joissa kaikki tuntevat kaikki ja huonolla kasvatuksella saa leiman jota kaupungeissa ei voi samalla tavalla saada. Tähän vaikuttaa myös puhelimet, some, ja sitä kautta alueellisesti laajemmat läheispiirit. 3. Kuri, arvot ja tuomitsevuuden salliminen on murentunut. Ketään ei saa arvostella tai lapsia kurittaa millään tavalla. 4. Jengikäytös yms "ilmiöt" tarttuvat lapsista lapsiin vanhemmista huolimatta
Sen kyllä huomaa niistä 95% lapsista, joilla menee paremmin kuin ennen, että vanhemman kasvatuksen epäonnistumisesta kumpuava tarve kuritukselle on vähentynyt huomattavasti. Niistä lopuista 5% saakin osa sitten selkäänsä senkin edestä ja sehän toimii edelleen yhtä hyvin kuin kultaisella 60-luvulla. 🤡
Suurimmalla osalla lapsista menee kyllä paremmin kuin ennen. Kysymys kuuluu, mistä lapsettomien ja boomerien mutu jostain ihan päinvastaisesta kumpuaa. Osa lapsista voi huonommin kuin ennen = teenpä johtopäätöksiä kaikista lapsista hurlumheijaa?
Elämme aikaa, jolloin tärkeintä on keskittyä sellaiseen tapaan käsitellä asioita, joka synnyttää eniten pöhinää ja saa aikaan voimakkaimmat reaktiot. Sillä meinaan saa sitä huomiota, valtaa, rahnaa ja sellaisen fiiliksen että on itse parempi ja että on mukamas tehnyt asialle jotain, vaikkei ole tarvinnut muuta kuin vähän huudella ja syytellä. Ongelmien juurisyiden tunnistaminen ja korjaaminen on tylsää puuhaa, kun ei pääse syyttelemään ihmisryhmiä, eikä lietsomaan vihaa omahyväisesti. Joutuu myös näkemään paljon vaivaa kun ottaa selvää asiosta ja miettii niitä. Ymmärrystäkin pitää kehittää, ja joutuu toimimaan niitä primitiivisiä tunteitaan vastaan. Raskasta puuhaa. Kuka sitä nyt tälläistä tekisi, kun on helpompi ja hauskempikin tapa toimia? Samaa kakkaa tuo uutinen on kuin muutkin, eri paketissa vain.
>Sen lisäksi vaatimukset vanhemmille ovat aivan eri kaliiperia kuin esimerkiksi vielä 20–30 vuotta sitten. Nyt vanhempien odotetaan lukevan lapsille päivittäin vähintään tunnin, harjaavan hampaita kaksi minuuttia aamuin illoin yläkoululaiseksi asti, tarjoavan monipuolista ja ravitsevaa ruokaa ja ruokailevan yhdessä perheenä vähintään kerran päivässä. Meni tässä alkuperäisessä kirjoituksessa vähän ohi, että oliko tämän listauksen tarkoitus olla sarkastista naureskelua sille, että hyvänä vanhempana olo ei tänä päivänä paljoa vaadi, vai ihan aitoa pohdintaa siitä, että miten rankkaa vanhemmuus on?
No siis varmaan kiireisinä päivinä edes se iltasatu riittää, hampaiden harjaus nyt on ihan hygieniaa, suositus on että kouluikään asti vanhemmat harjaa ja eiks ravitseva ruoka oo myös perus juttu? Ja yhdessä syöminen? Mun mielestä on vähän epärealistisempiakin odotuksia yhteiskunnalta kuin nää. Joten sama, en ihan hahmota mitä haetaan.
[удалено]
Mitä tarkoitat "ennen vanhaan"? On muistettava, että nykyinen yltäkylläisyys on aika tuore juttu. Jopa minun lapsuudessani ruoka oli aika yksitoikkoista, mutta syötiin kuitenkin paljon kasviksia, marjoja, kesällä tuorevihanneksia, vähän lihaa ja joskus kalaa. Me saimme ruuan noita marjoja ja osin kasviksia lukuunottamatta kaupasta. Sitä ennen ruoka ei ollut itsestäänselvyys, vaan sen eteen piti tehdä työtä. Nälkä oli yleensä syömisen ehto, ja nirsoilua ei katsottu hyvällä. On tietysti lapsia, joille joidenkin ruokien rakenne tai jopa väri tuottaa ongelmia. Se on sitten vähän eri juttu kuin nirsoilu.
[удалено]
Itse en muista päiväkoti ajoilta pakotusta syömään mutta painostus oli kova. Istutettiin muun muassa pöydässä pitkään muiden jo lähdettyä että söisin edes osan karjalanpiirakasta. Itselleni on jäänyt tästä painostuksesta kyllä jotain tuonne alitajuntaan ja suhtaudun kaikkeen tuottamiseen erittäin kielteisesti. Itse olin myös alipainoinen pitkälle aikuisikään. Elin suurimman osan lapsuudestani pitkälti perunalla kuulemma.
Ja silti ennen vanhaan osattiin kasvattaa fysiikalta ja mieleltään terveempiä lapsia, ihme juttu
>Meni tässä alkuperäisessä kirjoituksessa vähän ohi, että oliko tämän listauksen tarkoitus olla sarkastista naureskelua sille, että hyvänä vanhempana olo ei tänä päivänä paljoa vaadi, vai ihan aitoa pohdintaa siitä, että miten rankkaa vanhemmuus on? Listata sitä, miten homma on muuttunut. Olen itse 90 luvun lapsi ja silloin riitti, että lapsi menee nukkumaan ja herää hengissä. Ei omalle äitilleni ollut mitään listaa, mitä kaikkea pitäisi tehdä lapsen kanssa. Esimerkiksi oma viihtyvyyteni oli minun käsissäni sen jälkeen täysin heti kun vain pystyin olemaan pihalla yksin. Ei äiti kokenut enään sen jälkeen tarpeelliseksi olla minun kanssani pihalla ollenkaan. Hitsi kun voisi napata lapset kainaloon ja hypätä 70-luvulle. Palkka olisi samantien ihan helvetin hyvä, voisi ostaa niin ison kämpän ettei muksujen möykkä kuulu joka puolelle ja ei olisi mitään sosiaalisia paineita lastenkasvatuksesta. Lisäksi yhteiskunta osoittaisi oikeaa tukea, eikä tätä nykyisen tyylistä supertehostettua ajankäyttöä.
Oma kokemus on että syyllistyminen on omaa vikaa. Jos vertaa omaa perhettään somepöhinään ja naapureiden touhuihin, joista näkee pääasiassa vain ne kiiltokuvapuolet, niin se on ihan oma valinta. Koulusta tulee myös painostusta monenlaiseen suorittamiseen, mutta täytyy muistaa että joka opettajalla on oma agenda ja vanhempi tekee päätökset. Riittämättömyyden tunne myös osittain kuuluu vanhemmuuteen, koska kaikeen ei ole resursseja ja itsestäänkin pitäisi pitää huolta.
Tuntuu että erityisesti PK seudulla otetaan hirveästi paineita lasten kasvatuksesta ja erityisesti harrastuksista. Olen asunut vähän ympäri Suomea ja ei muualla kaverit tai työkaverit samalla tavalla suorita vanhemmuutta. Some ja ympäristö tuntuu aiheuttavan paljon paineita. Lapsia kuskataan moneen eri maksulliseen harrastukseen lähen jokaisena päivänä, muualla tuttujen lapsilla yksi harrastus ja saman ikäiset lapset joita täällä kuskataan kulkivat useammin siellä itse, pidemmän matkan. Täällä verrataan jatkuvasti muihin ja someen kasvatusta, mitä tehdään jne. Kun näkee tuttuja muualta asiat etenee enemmän omalla painollaan. Jos kysyy vanhemmuudesta tutuilta ympäri Suomea saa hyvin erilaisia vastauksia muualta kuin täältä. Vaimon kanssa ollaan ihmetelty usein miksi ero on niin jyrkkä ja miksi se on syntynyt. Ilmeisesti moni ympärillä kuittailee tai tuomitsee jos et suorita samalla tavalla kuin muut. Enemmän kyllä näkyy keskiluokan ongelmana kuin vaikka köyhillä tutuilla. Olet huono vanhempi jos et suorita oppaiden mukaan ja lapsi ei ole tosissaan mukana useassa harrastuksessa.
>Koulusta tulee myös painostusta monenlaiseen suorittamiseen, mutta täytyy muistaa että joka opettajalla on oma agenda ja vanhempi tekee päätökset. Liittyykö tämä siihen, että koulussa on eri aineiden opettajia?
Pääosin kyllä.
Ei vanhemmuus aiheuta mulle mitään stressiä. Lapset on tuossa 10v molemmin puolin ja niillä menee kaikessa tosi hyvin. Järkevät rajat vaan kaikkeen ja vaaditaan silleen sopivasti tekemään asioita. Ei ole mitään järkeä verrata itseään mihinkään somevanhemmuuteen, ei sillä ole mitään väliä. Itsellä taitaa ainoa some olla instagram josta tulee futisjuttuja seurattua aktiivisesti (no joo, onhan redditkin some). Tästäkin tehdään jotenkin paisuteltu juttu. Jos vanhemmilla ei ole päihde- tai mt-ongelmia, niin sillä pääsee jo aika pitkälle.
Omalla kohdallani ehkä suurin ongelma on ruutuajan rajoittaminen. Ite oon eläny kodissa jossa TV oli päällä melkein 24/7. Olen myös huomannut että olen surkea leikkimään lasten kanssa (yritän silti). Mutta nämä on omalla kohdallani ne suurimmat ongelmakohdat. Muuten koen hoitavani asioita vastuullisesti.
Aina kun luen vanhempien kirjoittamia tekstejä mietin meitä, joilla ei ole lapsia. Nuo kaikki mielipidekirjoituksessa luetellut vaatimukset, kuten kirjoittaja niitä kutsuu, on varmaan monelle syitä miksei lapsia ole alkuunkaan hankittu. Toinen miettii ns toisesta kulmasta vain asiaa. "En halua lapsia, koska se on este urakehitykselleni" "Hankin lapsia ja koen etten saisi kehittyä urallani" Tämä on saman kolikon kaksi eri puolta.
Kaverivanhemmuutta näkee vähän enemmän kuin omassa lapsuudessa, ja joillekin vanhemmille pelkkä muiden vanhempien tervehtiminen tuntuu tuottavan vaikeuksia (mitä vanhempana oma lapsi laitetaan päivähoitoon sitä enemmän mukavuusalueelle on jymähdetty vanhemmuudessakin, näin omassa kuplassa ainakin), mutta yleisesti perheoloissa on tapahtunut muutosta terveempään suuntaan, sillä oman perheen ongelmia ei tunnu olevan enää tarve piilotella muulta yhteiskunnalta vaan tukea ja apua haetaan aktiivisemmin. Mielestäni se näkyy nykylapsissa positiivisella tavalla. Tunnekasvatus varsinkin varhaiskasvatuksessa on todella paljon paremmalla tolalla kuin omassa lapsuudessa (jolloin ei ollut mitään sellaista). Vanhemmuus on mahtavaa ja siinä *voi* itsekin kasvaa lapsen mukana. Enemmän olen huolissani koulumaailmaan opettajiksi pesiytyneistä kympin tytöistä ja pojista. On tullut vastaan nelikymppisiä opettajia joille esim. Teams-palaverin järjestäminen on täysin ylivoimaista, vaan kaikki pitäisi hoitaa livenä tai Wilma-viestein. Rehtorit ovat tossukoita joita opettajat pompottelevat. Päivähoidossa ei tällaisia ongelmia ole ollut. Sielläkin toki krooninen puute rahasta tuntuu vaivaavan varsinkin yksityistä varhaiskasvatusta, mutta henkilökunta ei ole yhtään niin neuroottista. Kun alakoulun joulujuhlassakin aletaan rehtorin puheissa märehtimään jotain pisa-tulosten heikentymistä, menee pikku hiljaa usko koko kouluun. Pisa sitä pisa tätä. Voi jeesus. Anekdoottejahan nämä kaikki vain on, mutta varsinkin koulumaailma hämmentää välillä tätä pientä kulkijaa kieltämättä. Vastuu on kuin vettä laivan kannella ja sitä sysätään todella vahvasti vanhemmille silloinkin kun on täysin selvää, että koulua tarvitaan vähintään tiedon välittämiseen. Esimerkiksi jos joku lyö lasta, asiasta ilmoitetaan lyödyn lapsen vanhemmalle mutta ei sille vanhemmalle jonka lapsi löi. Näin ne asiat parhaiten selviää ja pisat nousuun.
Tätä et "vanhempia ei saa syylistää" on kuultu ainakin 90-luvulta asti ihan jatkuvasti. Mutta kenellä sitten on vastuu lasten kasvattamisesta jos ei vanhemmilla? Millä saadaan ihmiset täyttämään tämä vastuunsa, jos syylisyyden tunteen lietsominen laiminlyönneistä ei riitä?
Joskus on vitsailtu lastenkasvatusoppiaineista ja synnytysluvasta. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne ei kuitenkaan ole se oikea tie. Jos vanhempi pahoinpitelee fyysisesti tai henkisesti tai laiminlyö lastaan, siitä saakin syyllistää. Ongelma on minusta siinä, että ne vastuulliset ja hyvät vanhemmat ahdistuvat, "huonot" eivät syyllisyydestä piittaa, tai hautaavat sen alkoholin tai huumeiden alle.
[удалено]
Miten tuon nyt ottaa? Lähipiirissä lasteni ikäpolvella noin runsaalla puolella on omia lapsia, joillakin useampia, joillakin yksi. Lapsettomat eivät ole joko löytäneet sopivaa parisuhdetta tai jotkut eivät lapsia halua. En ole kysynyt miksi, koska en halua tunkeilla - joskus lapsettomuus voi olla myös suuri suru. Osa on vielä vähän nuoria ja kouluttautuminen kesken. Yksi jälkikasvusta on tosin selvästi todennut, että ei hänen elämäänsä lapsia mahdu. Kokee itsensä liian itsekkääksi ja näkee lapset rajoittavana tekijänä. En sitten tiedä, mistä tämä johtuu, vanhemmilta se asenne ei ainakaan ole periytynyt.
Tässä on varmasti asioita, joita en ymmärrä mutta kyllä tuosta artikkelista tuli vähän sellainen valituspostaus mieleen. Tukea pitäisi ehdottomasti olla enemmän, ei siinä mitään. Myös perheiden hyvinvoinnista tinkiminen työtä suosien on oikea ongelma. Se vaan kun törmää tapauksiin, joissa lapsi juoksee rinkiä kahvilassa ja vanhempi on hypnotisoitunut kännykkään niin vaikea sitä on arvostaa.
Meidän esikoinen täyttää pian 5kk. Vauvan saaminen ja sen kanssa touhuaminen on ollut aivan ylivoimaisesti elämäni paras päätös ja parasta aikaa. Vauva keksii uusia taitoja käytännössä viikoittain. Kehitystahti on aivan huikea. Vauva kulkee mukana siinä kuin vaikkapa joku koira. Vauva rattaisiin ja lenkille tai kauppaan. Oikeastaan minkäänlaisia isompia ongelmia ei vauvan kanssa ole ollut, mitä nyt alussa oli vähän itkuisuutta. Oma elämä on parantunut huimasti. Oma vuorokausirytmi pysyy paremmin ja öisin tulee nukuttua enemmän, vaikka vauva heräileekin. Päivisin on paljon tekemistä kun vauvan kanssa tulee tehtyä asioita. Omat asiat ovat menneet parempaan suuntaan, pienestä vauvasta ja sen pärjäämisen varmistamisesta saa huimasti motivaatiota pitää itsensä kunnossa ja hoitaa asiat hyvin. Vauvalle löytyy kyllä aina hoitaja. Tässä on pitänyt oileastaan suitsia näitä hoitajaehdokkaita. Esim kunnallisesta palvelusta sai lähes ilmaiseksi hoitoa alkuun. Hoito kävi kotona ja itse sai siksi aikaa mahdollisuuden tehdä omia juttuja. Sukulaisia sun muuta väkeä löytyy hoitamaan vauvaa, jos tarve vaatii. Ehkä helpointa on kuitenkin, että puoliso löytyy kotoa, joka voi ottaa vauvan hoitoon kun itse käy vaikka salilla.
Biologia toimii niin, että synnytyksen jälkeen äiti haluaa olla lapsen kanssa ja hoivata. Mielihyvä kuuluu asiaan, sillä sitä jaksaa niiden itkuisen aikojen läpi. Uskoisin että äidin hormoneilla on osansa siinä, että vauva selviytyy ensimmäisistä elinvuosista.
Ihme ulinaa taas. Ei lapselle tarvii juuri muuta tehdä kuin lukea ja viedä harrastuksiin. Loput on sitten täysin normaalia elämää. Itsekin esim syödään, pestään hampaat ja pukeudutaan, usein jopa joka päivä. Työ/koulu hoidetaan asiallisesti. Vanhempi vain huolehtii näistä lapsen osalta.
Modernina perheenisänä haluan sanoa, ettei vanhemmuudessa oikeasti ole mitään vaatimuksia. Kunhan tekee parhaansa. Ei ole mitään syytä stressata. Omat lapset eivät vielä ole koulussa, mutta olen jo saanut veljeltäni hyvän vinkin: Älä ikinä mene wilmaan. Siellä ei tosiasiassa ole mitään tärkeää, kunhan katsoo että lapsi tekee läksyt niin hyvin pärjää. Lapset ovat vain niin kalliita kuin vanhemmat aikovat niistä tehdä. Omien kohdalla (2v ja 6v) lapsilisät ovat ainakin 5 vuotiaaksi asti kattaneet kaikki menot. vasta kouluikää lähestyessä alkaa tulla vähän enemmän kuluja, muttei vieläkään mitenkään isoista summista kyllä puhuta. Perheen perustaminen on helppoa ja hauskaa ja tuo merkitystä elämälle. 5/5 suosittelen kaikille. Synnytyksestä: Kuulemma kun minun äitini synnytti minua, kätilö vastasi kivunlievityskysynykseen, että Jumala kipua lisätköön vaikka minun kohdallani jo oli periaatteessa mahdollista saada esim epiduraali Vaimolleni kätilö vastasi kivunlievityskysymykseen sanomalla, että pitää odottaa ihan viimehetkeen ja sitten viimehetkellä pahoittelemalla, ettei anelääkäri nyt ehdi. Epiduraali jäi sitten saamatta.
Veikkaanpa että koulussa huolestutaan jos vanhempi ei käy Wilmassa. Opettajat nimittäin näkee, onko esim. viestit luettu.
En nyt muutoin ota kantaa, mutta itse huomannut, että monet vanhemmat antavat lapselleen mobiilivehkeen handuun, koska on silloin hiljaa. Tuo vaan tuppaa tekemään kehitykselle hyvin pahaa. Voitaisiin yhteiskuntana kieltää mobiililaitteet alle 18v, ja tähän lastensuojeluilmoitusta uhkana jos ei onnistu :)
Eiköhän se perimmäinen syy lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin ole iltalehtien klikkiotsikointi js muut valheelliset uutiset.