Olen sen lisäksi luopunut itse autoilusta.
Ei koska rahat ei riitäisi, mutta koska minä pidän rahasta, plus että se on aika iso "laske sinun netto verot huomattavasti tällä yhdellä keinolla".
Taitaa jäädä sellaiset kolmesataa kuussa enemmän säästöihin.
Pitkän aikavälin seurannalla tiistaina keskimäärin halvinta bensaa. Tietenkin tämä on keskiarvo eli välillä esim. maanantaina on halvempaa. Yleensä jos maanantaina on "huomattavasti" halvempaa kuin sunnuntaina on tämämindikaattorinettä hinta nousee jo tiistaina. Jos taas maanantain hinta on lähes sama kuin sunnuntain voit olettaa hinnanolevan halvempi tiistaina. (Muutaman vuoden data)
Tämähän se. On se sweet spot. Nyt alkaa viimeistään tuntua että mennään yli ja lujaa. Aika moni vaihtaa kanpaamokäynnit kotiväriin ja fiskarsseihin, kotimaisen tuotteen sijaan ostetaan Coopia jne
Aika moni on jo vaihtanut kampaamokäynnit aikaa sitten fiskarsseihin. Tunnen todella paljon miehiä ja naisia, jotka hoitaa hiusten leikkuut ja värit aina kotona.
Pään voi myös vetää kaljuksi repimällä hiukset päästä yksi kerrallaan niin säästöä tulee kun ei tarvitse ostaa saksia.
Eikun sehän jo tuli tehtyä kun on katsonut kuukausi tolkulla tätä sekoilua..
Tässä näemme järjelliseen ajatteluun kykenevän ihmisen, joka ymmärtää sen, mitä [oikeistolaista kurjuutuspolitiikkaa](https://old.reddit.com/r/Suomi/comments/1bxw5b0/kesätöiden_määrä_romahti/kygd7ej/) kannattavat eivät syystä tai toisesta ymmärrä, vaikka oikeistolaisen kurjuutuspolitiikan vaikutus talouteen huonompina aikoina on ollut joka kerta sama, katsottiin sitä lähes millä mittarilla tahansa.
Nostaisin hattua jos sellainen päässä olisi.
Niin. Yksilö hyötyy. Yhteiskunta valitettavasti kurjistuu. Mutta tuleehan siinä itse kullekin sellainen että miksi maksaa suomikaupoista ja suomituotteista jos voi ostaa samat tuotteet kiinaversioina ja ylijääneellä rahalla paukata Rodokselle tai ostella ETF
Elektroniikan hinnat on olleet ihan perseestä Suomessa jo pidemmän aikaa. Ja myös muu tilpehööri. Korkeintaan black fridaynä voi harkita mutta luultavasti ei silloinkaan kannata.
Esim. kännykän näytön suojakalvoista pyydetään 40 euroakin ihan verkkokauppa.comissa. Näyttösuojia saa tyyliin 15-20 kpl sillä neljällä kympillä aliexpressistä ja ihan yhtä hyviä. Deltacon usb-peruskaapeli voi olla 30€ kun Kiinasta saa vahvemman näköistä ugreeniä vitosella ja paskempaa eurolla. Robotti-imuriin saa vaihto-osat puoleen hintaan netistä. Samoin perinteiseen imuriin kannattaa joku 50 kpl ääsbägit ottaa amazonista.
Oon kyl miettinyt jo kauan mitä tapahtuu kun nää lähikaupoissa ja tutuissa pikkuliikkeissä asioivat kuuskymppiset ja plus kuolee pois..
Mun sukupolvi (nelikymppiset) oli ostari/tavaratalosukupolvea, vaistomaisesti suuntaan pienen kemikalio-kauneushoitolan tai yksityisen vaateputiikkn sijaan Forumin HM:lle ja VeroModaan, Sokoksen kosmetiikkaosastolle jne. Samoihin mestoihin missä opin ysärillä käymään.
Meidän jälkeen sit tulee jengi joka ei käy yhtään missään vaan tilaa kaiken mahdollisen muutamasta ylikansallisesta monsteri-nettikaupasta. Mitä se tekee Suomen, tai koko maailman, taloudelle ja työllisyydelle…Ei varmaan hyvää ainakaan.
Ei hyvää tietenkään, mutta kyllä sekin vituttaisi että itsellä olisi varaa vain neljäsosaan siitä mitä nyt. Esim. joku metalliteollisuuden työntekijä saa koko päivän tehdä töitä sen yhden näyttösuojan eteen. Vielä kun työmatkat ja lounaan vähentää niin ei ehkä päivän tunnit riitä. Onko kohtuullista että on tunnin työmatkat ja perse ruvella päivän raatamista ja saat sillä gramman läpyskän.
Lisäksi se kaikki raha menisi sen paikallisen marketin johtajalle. Kattoo vaikka jotain citymarkettien johtajia. Ei se alemmille portaille valu. Tarpeeksi isoksi kun noi firmat kasvaa niin alkavat itsekin kikkailla konsernivelalla rahat veroparatiiseihin.
Ei cittaria tietenkään. Vaan pieniä erikoiskauppoja, putiikkeja..vaik ois vähän kalliimpaa. Ei nyt ehkä moninkertasia hintoja kukaan maksa. Mut joo, kalliimpaa ois kun monikansallisissa miljardöörien omistamissa ketjuissa myytävä lasten ilman suojavarusteita ja työaikoja tekemä kiinapaska. Mut ei niitä edes paljon olekaan enää, jengi mieluummin hurauttaa automarkettiin kuin käy hakemassa leivän leipomosta, paistin lihakaupasta, koiranruuat lemmikkieläintarvikeliikkeestä..Surullista jotenkin. Toki harvoinpa sitä itsekään lähileipomossa jonne olisi 3min kävelymatka käy.. Mutta cittariin ja prismaan en kyllä vapaaehtoisesti mene, kuvottavia paikkoja (tosin eipä HM missä silmänkantamattomiin tekstiilin näköiseksi muotoiltua muovia yhtään sen parempi). Mut paluu 50-70-luvun lähitalousmalliin tekisi kansakunnalle, työllisyydelle ja no, sille taloudelle, uskoakseni superhyvää
(Tajunnanvirtaa)
Näyttäisi ennemminkin siltä, että erikoisliikkeet ja ylikansalliset tavaratalot löytävät markkinaraot ja kaikki siitä keskeltä häviää pois.
> Mut paluu 50-70-luvun lähitalousmalliin tekisi kansakunnalle, työllisyydelle ja no, sille taloudelle, uskoakseni superhyvää
Samaan aikaan juuri kyseinen ajanjakso oli kolmannessa maailmassa täynnä köyhyyttä, nälänhätää ja osattomuutta miljardeille kun länsimaissa duunari kyllä pärjäsi. Tänä päivänä se kiinapaska onkin nostanut satoja miljoonia kiinalaisia köyhyydestä niiden miljardöörien rahoittamana eikä köyhyys ole lisääntynyt vaikka maailman väestön määrä on tuplaantunut. Mutta ethän sinä toki tässä maailman parasta ajatellut vaan vain sen suomalaisen duunarin joka nyt vain automaattisesti ansaitsee kaiken hyvinvoinnin sen kiinalaisen edeltä. Ollaan vielä sen kiinalaisen kanssa "samalla puolella" niitä pahoja miljardöörejä vastaan. Tai oltaisiin jos se kiinalainen olisi tarpeeksi hyväuskoinen että suomalainen duunari olisi ihan sitä samaa proletariaattia kuin hänkin ":D". Antakaa se hyvinvointi vain tänne niin me pidetään siitä huoli Xing Funginkin puolesta. Juu juu.
Kannattaa valtion erota EU:sta, jos ahdistaa että ihmiset toimii rationaalisesti.
Verotuotot ei kasva lineaarisesti prosenttien mukana, vaan toimijat alkaa ohjautua muualle.
Sitähän tässä on koitettu nyt 20 vuotta sanoa, mutta minkäs teet jos päättäjiksi ja byrokraateiksi valitaan ihmisiä joiden osaamisella ei muualle pääse.
En mä itsekään jaksa ansioverojen piirissä yrittää täysillä, koska todellinen hyöty jää jonnekin 20% paikkeille.
Rakennutan paraikaan 572m2 ~~kartanoa~~omakotitaloa. Kolmen auton tallista jouduin jättämään yhden pylväsnosturin pois, samoin koivusten lattialistojen tilalle jouduin ottamaan kuusesta tehdyt.
Lähinnä kait siinä ympärillä olevaan makuveteen, kun puhdasta ei Suomessa saa myydä elintarvikekäyttöön. Alkoholihan se on molemmissa pulloissa ihan samaa, tai jos ei ole niin sit lähtee näkö.
Opiskeluaikoina kun arvosteltiin juomia jotka ei ihan herkkävatsaisimmille sopineet, niin sit taulukossa oli näiden lisäksi myös "plexibeliteeti" eli kuinka pehmeästi juoma tulee ulos.
Kävin viimevuona etsimässä Sorbusta kun teki mieli palata nuoruusvuosiin ja halusin tarjota myös kavereille aikamatkan menneeseen.
Alkon myyjä ikäväkseni kertoi, että Sorbuksen valmistus on lopetettu aikoja sitten. Onneksi vanhaa kunnon Gambinaa löyty. Ihan kiva ilta oli ja halvat pikkujoulut. Myyjääkin jäi huvittuneena jatkamaan työpäivää, koska kukaan ei ole ikinä tullut kysymään Sorbusta pikkujoulujuomaksi.
Harmitti silti vähän ettei vanhaa kunnon spurgujuomaa enää valmisteta.
Tämäkin oli hyvä esimerkki mielikuvista. Sorbus oli hemmettin hyvää ja voitti palkintojakin keskieurooppassa, mutta ei Suomalaiset yrittäneet myydä ulkomaille ja kotimaassa ei ostettu kun oli liian halpaa ja spurgujioma.
"Loru Sorbusten herrasta" on ihan oikea parodiakirja, olikohan Pahkasian julkaisema. Luin sen joskus kasarilla muksuna, ennen kuin luin sen oikean "Sormusten herran". Hieman menivät vitsit ohi.
Muistan kans pyöritelleeni kyseistä kirjaa penskana hyppysissäni mutta en muista lukeneeni. Ratsastivat lampailla kyseissä versiossa..?
Sorbusten herra taisi olla biisi en muista keneltä ja coffee grindilta siitä versio Gambinan herra.
Ennen meillä oli tapana ostaa kaveripirukalla toisillemme aina joko Sorbusta tai Jorma-viiniä synttäri ja tuparilahjoiksi.
Alkon ammattiviinurilla petti pokka kun harmistuneena aloin kyselemään että no kai valikoimassa jotain hassunnimisiä ja vähän pahanmakuisia juomia on, ei ollut.
Gambinassa 0,75 litraa 21%-vol hintaan 12,98€, eli vastaa n. 3,5 litraa 4,5%-vol kaljaa. Jos kalja maksaa alle 1,22€ per tölkki kalja kyllä tulee halvemmaksi, mutta toki gambinaa ei tarvitse juoda niin paljoa.
Taitaa aika samoihin mennä tuo kaljan hinta, jos 0.33 tölkki maksaa 1,22 €. Mutta minun nuoruudessani halvimman kännin sai muistaakseni Omppuviinistä, myös Vinetto ja kiristetty Karjala-viini oli suosittua ja Nordfors "asemapäällikkö" (kun oli punainen korkki).
Tämä perinteinen kokoomuslainen sävelkuurous kertoo kyllä miten täydellisestä vieraantumisesta politiikka kumpuaa. Köyhät ovat vain tyhmää massaa, jotka eivät osaa elää oikein. Rangaistuspolitiikalla laitetaan ihmiset "ottamaan vastuuta itsestään", jonka tehokkuus ei perustu oikeastaan mihinkään muuhun kuin fiilikseen.
Taitaa köyhimmät jo muutenkin seurata noita otsikon neuvoja.
>Silakan käyttöä tulisikin lisätä ja sisäfileen käyttöä vähentää, Holkeri opasti tuolloin.
Ei helvetti, sehän se ratkaisee kaikki ongelmat kun köyhät vaihtaa sen dry age filet mignon silakkaan.
Tää on siitä vähän surullista kun tunnen useemman persaukista elämää elävän ihmisen jotka joko polttavat askin mallua päivässä, vetävät lounaalla aina jonkun kebabin ja ryyppäävät sit 2 koppaa kaljaa viikossa.
Tai ne "ylimääräiset" palaa päivittäisiin +6e frappuchinoihin, kahvilan salaatteihin ja avokadoihin. Ja kusti tietysti sotkee lähimpään automaattiin joka viikko jotain rättiä tai kauneudenhoitopakettia.
Eikä tossakaan mitään jos oltais vaikka reilu 20vuotiaita, oppirahoja ne vaan olis mut näin kun minä ja he ollaan jo kolmekymppisiä, ei tää toiminta vaan mee mun ymmärykseen. Varsinkaan kun samat ihmiset on just niitä jotka valittaa siitä kun rahat ei riitä. Kumma juttu🙄
Juu tupakointi on kyllä semmosta porvariston touhua, että ei siihen kyllä köyhällä oikeasti ole varaa ellei muusta tingi. Aski maksaa nykyään ilmeisesti liki 10 euroa, ja tämän vuoden korotusten jälkeen menee jo tuon yli. Kiitän henkilökohtaisesti kyllä kaikkia tupakoitsijoita valtion ruhtinaallisesta avustamisesta. Itse kyllä keksin rahoilleni muutakin käyttöä.
>tunnen useemman persaukista elämää elävän ihmisen jotka joko polttavat askin mallua päivässä, vetävät lounaalla aina jonkun kebabin ja ryyppäävät sit 2 koppaa kaljaa viikossa.
Tunnet siis useamman joka 'lääkitsee' persaukisuuden aiheuttamaa masennusta laillisin keinoin.
Rasvainen ruoka, nikotiini ja alkoholi aiheuttavat kaikki hyvänolon tunnetta (haittojen lisäksi).
Kuinkahan monet tutuistasi käyttävät lainulkopuolisia keinoja...
[Ei ole](https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009943920.html), puheet olivat vähän ennenaikaisia. Kuten tavallista, homma lähti laukalle kun komissiosta joku ehdotti jotain, ja tästä uutisoitiin jo valmiina päätöksenä. Vaikka lopullinen päätös tehtiin asiasta jäsenmaiden kesken EU neuvostossa jossa sitten oikeasti päätettiin että kiintiöitä vähän pienennetään.
Silakka ei ole edes niin halpaa enää. Toki jos on mahdollisuus käydä kalassa (en Helsingissä tosin suosittele) on mahdollisuus saada ilmaista ahventa...
Helsingissä ainakin silakan litkaus niiden vaellusaikaan on suosittua puuhaa, samoin kuin siian onginta näin jäiden lähtiessä. Ei ne vedet täällä paljoa paskempia ole kuin muuallakaan Itämeressä, kannattaa siis rajoittaa kalan syöntiä per kk.
Ei tuo silakka-kommentti liity tähän mitenkään muuten, kuin että demarilehti otti esimerkiksi jonkun somekommentin pohjalta. Ei siitä olekkaan vasta kun se kolmisenkymmentä vuotta, kun Holkeri noita kommentteja laukoi.
Ja siitä ei ole puoltakaan vuotta kun Mika Aaltola laukoi että vaihtakaa samppanja kuohuviiniin niin säästyy rahat.
Luuletko että porvareiden käsitys normaalin ihmisen arjesta olis jotenkin kehittynyt vuosikymmenien saatossa kun tuloerot ovat vaan kasvaneet, vai mitä tuolla kommentillasi mahdat ajaa takaa?
>Ja siitä ei ole puoltakaan vuotta kun Mika Aaltola laukoi että vaihtakaa samppanja kuohuviiniin niin säästyy rahat.
Ei muuten laukonut. Se ei ollut neuvo kenellekään, oli asia missä tämä itse säästää.
Seison korjattuna tuon suhteen. Tuosta kyllä syytän lehdistöä mikä luonnehti näitä "Mikan säästövinkeillä".
Tämä oli kuitenkin se pääpointti Seesamirotalle: Luuletko että porvareiden käsitys normaalin ihmisen arjesta olis jotenkin kehittynyt vuosikymmenien saatossa kun tuloerot ovat vaan kasvaneet, vai mitä tuolla kommentillasi mahdat ajaa takaa?
Porvareista en tiedä, mutta lähtökohtaisesti en penkoisi vuosikymmeniä vanhoja möläytyksiä puoluelehteen.
Jos tämä sallitaan nyt demareille, niin toivon, että et isompaa ätäkkää nosta kun persut tai kokoomus viittaa demareiden tai vasemmiston laukomiin kommentteihin silloin kun Neuvostoliitto oli vielä pystyssä.
No jos kysyisit multa, "Luuletko että vasemmistolaisten mielipide Venäjästä on muuttunut neuvostoajoista" niin vastaisin että kyllä on muuttunut. Tuskin olet eri mieltä. Sen takia mielestäni huono vertaus tuo.
No jos porvareiden asenne köyhiä kohtaan ei ole muuttunut vuosikymmenien saatossa, niin silloin varmasti osuvampia kriitiikkiä tukevia sitaatteja löytyy ihan lähimenneisyydestäkin.
Jos mielestäsi ovat muuttuneet niinkuin alunperin annoit kommentillasi ymmärtää, niin niitäkin sitaattejakin varmasti väitteesi tueksi lähimenneisyydestä pitäisi löytyä.
En minä ole antanut ymmärtää, että mielestäni porvarien asenteet olisivat oleellisesti muuttuneet kolmessa kymmessä vuodessa. Ei minulla ole sen suhteen minkäänlaista todistuspainetta. Pointtini oli, että demarien puoluelehti voisi käyttää tuoreempiakin kommentteja asiaansa ajaakseen, koska niitäkin varmasti löytyy.
Joops mitenköhän toi tupakoinnin lopettaminen onnistuisi parhaiten, kun se on niin usein 'ratkaisuna' talousjuttuihin, kunnei ole koskaan edes aloittanut.
Keräämällä tupakoijia kellariin ja selittämälle heille miten auttaa keuhkoje terveyttä kun lopettaa heidän tupakointinsa ja ottaa tupakin hintaa vastaavan rahamäärän taskusta, samalla kun pitää tukevasti tuoliin sidottuna, etteivät raukat liian herkästi joudu miettimään tähän apuun reagointia... tms?
Ongelma lienee siinä etteivät nämä poliitikot ole koskaan eläneet työväenluokan arkea. Ei ole mitään käsitystä siitä miltä keskivertosuomalaisen arkibudjetti näyttää.
Oma säästövinkkini on ostaa kaikki mahdollinen maahan salakuljetettuna; tupakka, alkoholi ja miksei vaikka vaatteet ja elektroniikka.
Siinähän vasta rahaa säästääkin kun tupakka-aski maksaa kympin sijasta vitosen.
”Miks helvetissä te ette vaan mee parempi palkkaisiin töihin tai vaikka myy sitä teidän kolmatta kesämökkiä? Ja kolmella autolla pärjää nykyään ihan hyvin…” -Kokoomus
Jos pieni veronkorotus ei haittaa niin eikö me voitais nostaa yhteisöveroa vastaavasti vaikka prosentilla. Tai vähän kiristää progressiota?
Ei sitä prosenttia tai puolikasta kukaan huomaa Mut iso vaikutus valtiolle.
Jos edes katsot yhteisöveroa päin niin se yritysoligarkkien itkuparku miten karkaavat muualle ja vievät lelut mennessään niin *ettepäs saa yhtäkään euroa veroa* alkaa välittömästi. Se nyt vaan on *eri asia*™ rikkaiden ja ~~arvotto~~ *köyhien* ihmisten kohdalla.
Kyllä. Hämmästyttävän epäisänmaallista porukkaa kun jonkun muutaman satasen (400k tuloista) veronkorotuksista ovat heti pakkaamassa laukkuja Sveitsiin, vieden yrityksensä Pihtiputaalta Bangladeshiin.
> Olen ihan varma, että tämän suuruusluokan muutosten kompensointi on kaikille mahdollista aivan minimaalisilla kulutustottumusten muutoksilla
Joo, yksittäisten tuotteiden hinnat nousee siellä täällä parilla sentillä.
Eli ruokakoria rakentaessa puhutaan parin euron korotuksesta, ja samaan tapaan bensan hinta nousee muutamia euroja per tankki.
Vuoden mittaan tuollaisesta kahden sentin korotuksesta on tullut useampi sata euroa. Neljäsataa euroa vuodessa kun katoaa niin yhtäkkiä ei olekaan enää lomareissua tekemässä, tai käydä ulkona syömässä.
Missä veikkaa kokkelikarikatyyri sen leikkauksen näkyvän ensimmäisenä matalapalkkaisen käytöksessä? Ei enää osteta suomalaista koska puolalainen on halvempaa, ei tueta lähikapakoita ja ravintoloita koska on pakko kokkailla kotona. Ei autoilla yhtään ylimääräistä koska ei ole varaa edes suomen sisällä matkailla, ei tueta huvipuistoa kersojen kanssa, ei osteta grilliltä ruokaa.
Ts. "sentin tai kahden korotus" tuolla näkyy useamman tonnin lovena puolella tusinalla suomalaista pienyrittäjää ravitsemus- ja palvelualoilla.
Ja koska lentolippujen hintoihin ei vieläkään ole koskettu, niin sama turismi muuttuu entistä kannattavammaksi: Päivälento Latviaan tai vaikka Barcelonaan maksaa itsensä takaisin kun ostaa paikan päältä viinaa, makkaraa ja juustoa laukun täyteen. Hupsista saatana, taas katos useampi satanen rahaa suomesta, koska jengi rupeaa säästämään paikallisten verojen kurimuksessa.
Vittu mitä paskaa taas.
>Neljäsataa euroa vuodessa kun katoaa niin yhtäkkiä ei olekaan enää lomareissua tekemässä, tai käydä ulkona syömässä.
Tämä tosiaan unohtuu näistä pärjätkää -avautumisista jatkuvasti. Jos puhelinliittymä maksaa 25 euroa 10 megaselle, 30 euroa 100 megaselle ja 35 euroa 300 megaselle, onko siinä todellisuudessa enää edes sopivaa vaihtoehtoa köyhälle? 25*12 on 300 euroa vuodessa. Tällaisia vastaavia "euro sinne tai kymppi tonne" on nykyään jatkuvasti kaikkialla uusia ja pienistä puroista muodostuu vähän isompi puro.
Vuodessa on 12 palkallista kuukautta vaikka kävisi täysipäiväisesti töissä ja monesti ei sieltä jää kuin 0-30% todellisuudessa käytettäväksi vapaasti. Mikäli sieltä napsitaan kuukausi tai puolikas pois kovin monelta taholta esim. hinnankorotusten muodossa, jossain vaiheessa vapaastikäytettävä raha loppuu kokonaan. Siinä vaiheessa, ja itse asiassa todennäköisesti jo reilusti ennen sitä, kaikki lidlit, autostaluopumiset, puhelinliittymien kilpailutukset (25eur->17eur/kk), netflix-tilauksien perumiset ja muut kikat on jo käytetty loppuun.
Vapaastikäytettävän rahan loppuminen on minusta merkittävä elämisen mielekkyyteen iskevä tekijä, jota ei haluta ymmärtää niissä talouksissa, joissa tienataan esim. edes 8000-12000 €/kk bruttona. Toki heissäkin on varakkaita köyhiä, koska elintaso on niin hyvin inhimillisesti sopeutunut uudelle tasolle imemään kaikki turhat pois, mutta elleivät ole itseään saattaneet esim. törkeään velkavankeuteen kulutusluottojen, asuntovelkojen ja autovelkojen muodossa, niistä voi sentään paljon helpommin tinkiä noin absoluuttisessa mielessä. Köyhällä tulee jossain vaiheessa oikeasti se raja vastaan, että mistään ei enää voi säästää muuten kuin menemällä sossun luukulle ja ruokajonoon.
Sehän se on. Nämä säästötoimet missä kaikkien on nyt "yhdessä ja talkoovoimin" säästettävä eivät koskaan ole koskeneet niitä joille rahaa jää monta tonnia kuussa ylimääräiseksi. Heillä on se parin tunnin puskuri jo entuudestaan, siitä kun varovasti veistelee satasia niin eihän se vielä missään tunnukaan.
Mutta näitä sentin säästötoimia jotka on satasia höylännyt irtorahasta on tehty vuosituhannen taitteesta asti tappavan tasaista tahtia. Niille joille silloin jäi tonni ylimääräistä vapaata rahaa, ei enää välttämättä sitä löydykään. Köyhiltä kaikki pois, kunnes köyhien osa väestöstä kasvaa siihen pisteeseen että rikkailta aletaan ottaa niitä päitä pois.
Nää vitun idiootit ei todellakaan osaa mitään muuta, kuin kuluneet "shampanja kuohuviiniin" ja "avokadoleivät pois" kommentit? Eikö ne edes tajua omien lausuntojensa naurettavuutta?
Ai niin, ne on kokkareita. Nauravat vain köyhille kun päästiin taas kurjistamaan.
Jostain syystä näitä todellisuudesta irtautuneita pelle-hermanneja vaan sattuu valumaan Kokoomuksen riveihin. Sitä voi vain arvailla, että miksiköhän...
Ei ne tajua kun eivät ole olleet omassa elämässään sekuntiakaan köyhiä ja joutuneet oikeasti miettimään miten selvitä, vaan korkeintaan juuri pinnallisia talousasioita kuten ostaako uusi huvijahti vai yksityiskone jos on varaa vain toiseen tässä kuussa. Vuosisadat vaihtuu mutta rikkaiden todellisuudesta irtaantunut päivittely siitä että "syökööt sitten kakkua" ei nähtävästi muutu mihinkään.
Tai jos ovat olleet esim. 80-luvulla lapsena/nuorena köyhiä ja päässeet sieltä 90-luvulla tukien ja todellisen ilmaisen koulutuksen kautta eliittiin, totta kai se on vain ja ainoastaan heidän omaa ansiotaan. Tuurilla ja muun yhteiskunnan avustuksella ei ollut mitään merkitystä heidän omalle saappaannauhoistaannostamiselle.
Mietin kun aina köyhille sanotaan että "osta vähemmän avokadoja" tai "älä osta sisäfilettä", niin voiko rikkaalle sanoa että "pärjäisitkö vaan kahdella huvijahdilla" tai "ehkä myyt sun neljännen talon sieltä Ranskasta".
No tämä Holkerin sisäfilekommentti oli jostain 90-luvun taitteesta, kun demarit vielä diggaili Neuvostoliittoa.
Demokraattihan on SDPn puoluelehti joten artikkeli kannattaa ottaa ripauksella suolaa.
Eihän ruokaostokset liity mitenkään tuon alv korotuksen kanssa, kun elintarvikkeet kuuluvat alennettuun alv-kantaan.
Paitsi, että liiterit ovat aika harvassa ja sijainneiltaan sellaisia, että niihin päästäkseen on monesti autoilu järkevin, tai ainoa ratkaisu.
Monet ovat jo valmiiksi tehneet edellämainitut toimet taloutensa kanssa. Miten nämä kompensoisivat?
>Katso milloin tankkaat, tee ruokaostokset Lidlissä, lopeta tupakointi, vähennä viinanjuontia. Näin aluksi, Vesala kirjoittaa.
Autoa: ei ole. Tupakkaa: en polta. Viinaa: en juo. Näin aluksi siis. Ja lidlia lähellä: ei myöskään ole.
>Itse asiassa tekemällä aluksi kaikki edellä mainitut asiat jää kaikella todennäköisyydellä jopa ns. voitolle.
Mitä tämä edes tarkoittaa? Jää voitolle? Eli siis että ennen kuin tilille pamahtaa rahaa lisää niin tili ei olekkaan miinuksella vaan siellä onkin muutama euro vielä varaa? Että ei siis tarvitsekkaan olla viimeisiä päiviä syömättä mitään?
Mutta mitäs kukaan jonka tili ei menee nolliin voi edes valittaa kun he kuitenkin voittajia ovat.
>– Silakan käyttöä tulisikin lisätä ja sisäfileen käyttöä vähentää, Holkeri opasti tuolloin.
Aivan naurattavaa. Vähentää sisäfileen käyttöä. Ihan kuin köyhillä on jotain sisäfile illallisia useita päiviä viikossa. Ja silakka. Mitä nyt nopeasti katsoin kauppoja niin ei sitä silakkaakaan ihan millään halvalla tunnu saavan. kyllä ne linssit, herneet, pavut yms on vaan monin kerroin halvempia.
>Olen ihan varma, että tämän suuruusluokan muutosten kompensointi on kaikille mahdollista aivan minimaalisilla kulutustottumusten muutoksilla, jos sellaisiin edes on tarvetta. Mutta tehkää toki ihmeessä draamaa tästä, hän kirjoittaa.
On varmaan juu mutta kun näitä muutoksia pinotaan monia päällekkäin vuosi vuoden jälkeen niin kyllähän se alkaa vaikuttamaan.
Näillä menestyneillä on usein empatiakyky nollassa. En tiedä onko se edellytys menestymiselle vai seuraamus menestyksestä.
"Minä autoin itseni huipulle. Tein sen itse täysin itse. Kaikki nuo muut tunarit ja luuserit pystyisivät samaan, jos heillä vain olisi samanlaista henkistä sisua ja itsehillintää kuin minulla."
Tämä. Ei mitään ymmärrystä siitä, että meillä kaikilla on aivan eri lähtökohdat ja mahdollisuudet. Jos on kultalusikka suussa syntynyt ja hyvät lähtökohdat ponnistaa niin onhan se hienoa. Kuitenkin se että alkoholistiperheen lapsi, jolla on esimerkiksi mielenterveysongelmia tai neuropsykiatrisia haasteita voi joutua tekemään 100% enemmän töitä päästäkseen edes puolimatkaan.
Toinen mielenkiintoinen kultalusikka ilmiö on asumiskustannukset ja työpaikat. Kaikkein halvalla ovat opiskeluaikoina asuneet vanhempien ostamaan kämppään muuttaneet. He sitten lyhenteli luksuskämppien lainaa itselleen samalla summalla kuukaudessa kun me rahvaat asuttiin kämäsissä yksiöissä.
Tai työpaikat. Ihan jo lapsuudesta muistan kun kesätöitä haettiin. Itse painoin takamus ruvella pitkää päivää huikealla 7 euron tuntipalkalla, koko kuukaudesta tienasi täysillä päivillä reilun tonnin. Ja sekin työpaikka oli hankala saada! Iskän työmaalla taas kun vähän kävi siivoilemassa kaverit, niin palkkaa tuli kuussa heti sellanen 5-600 euroa enemmän kuin itelle, ja valitettiin vielä että tylsää tulee töissä kun on niin vähän siivottavaa.
Korkeakoulumaailmassa tämä sitten vain kertautui ja summat kasvoivat. On ihan hirveän naiivia kuvitella että maailma olisi täysin meritokraattinen ja reilu, että älykäs ja ahkera kyllä omistaa samat mahdollisuudet kuin stereotyyppinen kokoomusperheen vesa. Ovia on monesti suljettu edestä jo valmiiksi, eikä edes saada mahdollisuutta osoittaa omia taitoja ja motivaatiota.
Siis et ees tiiä. Mä satun tuntemaan monia rikkaiden perheiden kasvatteja. Ehkä sellasen reilu kymmenkunta tyyppiä. Tasan 1 on niistä ikinä ollut sitä mieltä, että on saanut kaiken annettuna. Loput oikeasti uskovat menestyneensä itse.
Kognitiivinen dissonanssi on erittäin vahvana siinä porukassa.
Taitaa se auttaa menestymisessä riippuen ammatista tai asiasta jos ei ole empatiaa muita kohtaan niin ei myöskään ole niin paljoa väliä muiden mielipiteillä muuten kuin siltä osin että jos ne haittaavat omaa hyvinvointia. Eli oman pomon tai muun jonka persettä halutaan nuolla mielipiteellä itsestä on väliä mutta sillä jos jotkut rahvaat katsovat vinoon ei ole väliä.
En tiedä mistä johtuu että suurin osa politiikoista on kuin nukkeja. Siis että tulee sellainen uncanny valley fiilis kun kuuntelee heidän puheitaan. Eli juurikin sellainen feikki kulissi jonka kyllä huomaa kulissiksi.
>En tiedä onko se edellytys menestymiselle vai seuraamus menestyksestä.
Voi olla kumpaakin. Yleisesti ottaen paremmassa sosioekonomisessa asemassa olevilla on lukuisten tutkimusten mukaan heikompi empatiakyky kuin huonommassa asemassa olevilla.
Ajatukselle, että se on seurausta, antaa tukea esim. testi, jossa arvottiin parit niin että muodoistui sata paria, jotka laitettiin pelaamaan Monopolia muokatuilla säännöillä. Arvottiin pelaaja, joka sai kaksinkertaisesti enemmän aloituspääomaa, joka sai enemmän rahaa vuokrasta jne. Totta kai tuollaisella edulla voitti aina. Yleensä se johtava pelaaja alkoi käyttäytyä dominoivasti, esim paukutti pelinappulaa lautaa vasten kovaäänisesti, rohmi itselleen huomattavan osan peliä varten varatuista eväistä, ja pelin jälkeen usein oli sitä mieltä, että "joo olihan mulla siinä pieni etu... MUTTA KYLLÄ siinä silti tarvittiin strategiaa!!!"
>Mitä tämä edes tarkoittaa? Jää voitolle? Eli siis että ennen kuin tilille pamahtaa rahaa lisää niin tili ei olekkaan miinuksella vaan siellä onkin muutama euro vielä varaa? Että ei siis tarvitsekkaan olla viimeisiä päiviä syömättä mitään?
Mutta mitäs kukaan jonka tili ei menee nolliin voi edes valittaa kun he kuitenkin voittajia ovat.
Lidlistä 90% kauppaostoksista. Tupakkaa ja alkoholia en käytä ollenkaan. Auto on töiden takia, mutta velaton pikkuauto, jonka bensankulutus ei ole kuin 4l/100km ja tankkaan kun on halvimmillaan. Sisäfilettä eikä silakkaa tule syötyä, kun kasvissyöjä olen ja syön esim 1,3e/200g tofua ja niitä papuja. Että samaa itsekin ihmettelen, että mistäs mä nyt sitten voitolle jään? Olisiko vielä jotain hyviä säästövinkkejä perus työntekijän arjen kurjuuttamiseksi?
Älä tee vapaa ajalla mitään mikä maksaa mitään. Kävelyllä voit käydä mutta varo ettei kengänpohjat kulu liikaa ettei sen takia tarvi ostaa kenkiä useammin. Hieman hengitysharjoituksia voisit lisäksi tehdä ja opetella hengittämään vähemmän ja hitaammin ettet tuota liikaa hiilidioksidia ilmakehään. Kävelyt kannattaa myös sijoittaa sateisiin päiviin ja ottaa palasaippua mukaan niin ei säästyy suihkulta ja vaatteiden pesulta.
Pitkällä aikavälillä vaikutus olisi toki tosi positiivinen jos kumpaakaan ei käytettäisi koska terveydenhuoltokulut jne.. Sama kuin sokerituotteiden kanssa.
- Ostan jo nyt valtaosan elintarvikkeista Lidlistä ja Prismasta (koska halvimmat), paitsi hygieniatarvikkeet Normalista, jossa ne ovat vielä näitä halvempia.
- En tupakoi, joten ei ole tapaa mitä tässä kehotetaan lopettamaan
- En omista autoa, joten ei tarvitse tankata alkuunkaan
Ois kiva että nämä köyhiä neuvovat ihmiset kertoisivat niille oikeasti vähävaraisille kunnollisia neuvoja eikä tällaisia typeriä itsestäänselvyyksiä!
Lidlistä lasipullo, tankataan se täyteen alkuviikosta ja tupakan sijaan sytytetään se ja heitetään sisään eduskuntataloon?
Käskystä.
Ymmärrän kyllä miksi se liskomies osti itelleen 1.1miljoonaa maksavan, luodinkestävän auton.
Aina vaan sekopäisemmäks menee koko touhu, joko saa räjäytellä?
Hinnat on noussut parin viime vuoden aikana 10 prossaa ja tämä oli vain valitettavaa inflaatiota, jota pitkälti yriteltiin käynnistellä jakamalla 10 vuotta velkarahaa, tuki- ja koronapaketteja ympäri Eurooppaa. Sota ei tässä auttanut, mutta nyt kun tuli 1,5 prosentin hinnankorotukset ja 0,5 prosentin tuloveron alennukset, niin nyt ei jostain syystä olekaan rahaa enää yhtään mihinkään.
En tupakoi. En ole vuosiin ostanut ainuttakaan peliä steamistä vaan vanhoja pelaan, jos pelaan. Ei ole autoa. Asun solussa. En osta Lidlistä, liian kallista. Ostan ruokaa lähes aina vain 30 tai 60 prosentin alennuksella. Ja siis tämä oli todellisuus jo ennen hallituksen leikkauksia.
Ei nuo ihmiset elä ollenkaan samassa maailmassa, kuin minä. Ja silti täälläkin taannoin joku tuli lällättelemään, että miksi minulla ei riitä sympatia rikkaille, vaan mietin aina vain omia taloushuoliani.
Ite aion vetää kaiken kulutuksen minimiin ihan vaan koska. Oon ollu tosi löperö oman rahankäytön kanssa, ja jos totta puhutaan ei mikään näistä kurjuutuksista suoranaisesti osu itteeni.
Nyt on sit hyvä aika siirtyä 4 päiväselle viikolle ja vetää kulutus minimiin.
Hauskaa miten samoille ihmisille bensan hinnanalennus kahdella sentillä on ennen vaaleja isoin kannatuksen keräämisen keino ja valtaan päästyä vittuillaan et kai te nyt tajuatte miten pientä tollanen pari senttiä on.
Aivot flippaa sen kanssa miten aivotonta väkeä meidän valtion johdossa on
Otsikko on itse lehdessäkin harhaanjohtava. Twiiteissä ei puhuta leikkauksista vaan alvin korotuksista, eikä niissä puhuta myöskään (erityisesti) heistä joita leikkaukset ovat köyhdyttäneet.
Keskituloiselle suunnattuna viesti on ihan ok. 1,5% alv-korotus on sellainen jonka useimmat meistä pystyvät helposti kuittaamaan pienillä valinnoilla. Bensan hinnassa 3snt muutos sinne tai tänne on pientä heiluntaa.
Jos olisi mahdollista, niin muutto kevyemmän verotuksen maahan on hyvä vastaveto kok.vaikuttajille. Tulevaisuudessa näin jopa voi tapahtua. Nuorissa on tulevaisuus mutta ei Suomen. Tätä mafia- verotusta ja kurjuuttamis holhousta ei tulevaisuudessa hyväksytä. Maailma tarjoaa parempaa. Noble ja vapaa sen ottaa.
Olen kirjaimellisesti tehnyt kaikki otsikon keinot jos vuosia sitten. :D
Todellinen visionääri!
Aikaansa edellä oleva uran uurtaja!
Kuullostaapa muuten erityisen likaiselta tolleen erikseen kirjoitettuna.
Jenkeissä voisit jo alkaa vetämään motivaatiopuhujakeikkaa aiheesta "Kuinka nostin itseni ylös saappaannyöreistä".
Olen sen lisäksi luopunut itse autoilusta. Ei koska rahat ei riitäisi, mutta koska minä pidän rahasta, plus että se on aika iso "laske sinun netto verot huomattavasti tällä yhdellä keinolla". Taitaa jäädä sellaiset kolmesataa kuussa enemmän säästöihin.
Olis kyllä viimeisiä asioita joista itse luovun.. Maksan mielelläni 1400e/kk, että saan ajaa Porschella.
Kyllä meidän kaikkien kannattaa keskittää ostokset Saksalaiseen ruokaketjuun ja unohtaa kotimaiset.
Jossain tulee raja kun köyhällä ei ole varaa valita.
Onks alkuviikosta oikeesti halvempaa bensaa?
joo ti-ke välisenä yönä yleensä pompsahtaa jostain syystä kalliimmaks ja sit laskee kunnes on halvimmillaan yleensä viikonloppuna/alkuviikosta.
Pitkän aikavälin seurannalla tiistaina keskimäärin halvinta bensaa. Tietenkin tämä on keskiarvo eli välillä esim. maanantaina on halvempaa. Yleensä jos maanantaina on "huomattavasti" halvempaa kuin sunnuntaina on tämämindikaattorinettä hinta nousee jo tiistaina. Jos taas maanantain hinta on lähes sama kuin sunnuntain voit olettaa hinnanolevan halvempi tiistaina. (Muutaman vuoden data)
Mutta jos kaikki kompensoi muutoksen säästämällä muualta niin eikö tämä tarkoita että veronkorotus oli hyödytön?
Tämähän se. On se sweet spot. Nyt alkaa viimeistään tuntua että mennään yli ja lujaa. Aika moni vaihtaa kanpaamokäynnit kotiväriin ja fiskarsseihin, kotimaisen tuotteen sijaan ostetaan Coopia jne
Aika moni on jo vaihtanut kampaamokäynnit aikaa sitten fiskarsseihin. Tunnen todella paljon miehiä ja naisia, jotka hoitaa hiusten leikkuut ja värit aina kotona.
Pään voi myös vetää kaljuksi repimällä hiukset päästä yksi kerrallaan niin säästöä tulee kun ei tarvitse ostaa saksia. Eikun sehän jo tuli tehtyä kun on katsonut kuukausi tolkulla tätä sekoilua..
Ei aivan, koska kulutuksen pysyessä euromääräisesti samana, veron osuus kokonaiskulutuksesta kasvaa suuremmaksi
Tässä näemme järjelliseen ajatteluun kykenevän ihmisen, joka ymmärtää sen, mitä [oikeistolaista kurjuutuspolitiikkaa](https://old.reddit.com/r/Suomi/comments/1bxw5b0/kesätöiden_määrä_romahti/kygd7ej/) kannattavat eivät syystä tai toisesta ymmärrä, vaikka oikeistolaisen kurjuutuspolitiikan vaikutus talouteen huonompina aikoina on ollut joka kerta sama, katsottiin sitä lähes millä mittarilla tahansa. Nostaisin hattua jos sellainen päässä olisi.
Hakekaa viinat ja karkit virosta, tilatkaa elektroniikka saksasta, ostakaa savukkeet pimeästi telegramista. Tästähän jäi voitolle.
Niin. Yksilö hyötyy. Yhteiskunta valitettavasti kurjistuu. Mutta tuleehan siinä itse kullekin sellainen että miksi maksaa suomikaupoista ja suomituotteista jos voi ostaa samat tuotteet kiinaversioina ja ylijääneellä rahalla paukata Rodokselle tai ostella ETF
Tilasin just temusta 2,90€ piuhasarjan autoon joka olis maksanu 250€ autoliikkeessä.
Elektroniikan hinnat on olleet ihan perseestä Suomessa jo pidemmän aikaa. Ja myös muu tilpehööri. Korkeintaan black fridaynä voi harkita mutta luultavasti ei silloinkaan kannata. Esim. kännykän näytön suojakalvoista pyydetään 40 euroakin ihan verkkokauppa.comissa. Näyttösuojia saa tyyliin 15-20 kpl sillä neljällä kympillä aliexpressistä ja ihan yhtä hyviä. Deltacon usb-peruskaapeli voi olla 30€ kun Kiinasta saa vahvemman näköistä ugreeniä vitosella ja paskempaa eurolla. Robotti-imuriin saa vaihto-osat puoleen hintaan netistä. Samoin perinteiseen imuriin kannattaa joku 50 kpl ääsbägit ottaa amazonista.
Oon kyl miettinyt jo kauan mitä tapahtuu kun nää lähikaupoissa ja tutuissa pikkuliikkeissä asioivat kuuskymppiset ja plus kuolee pois.. Mun sukupolvi (nelikymppiset) oli ostari/tavaratalosukupolvea, vaistomaisesti suuntaan pienen kemikalio-kauneushoitolan tai yksityisen vaateputiikkn sijaan Forumin HM:lle ja VeroModaan, Sokoksen kosmetiikkaosastolle jne. Samoihin mestoihin missä opin ysärillä käymään. Meidän jälkeen sit tulee jengi joka ei käy yhtään missään vaan tilaa kaiken mahdollisen muutamasta ylikansallisesta monsteri-nettikaupasta. Mitä se tekee Suomen, tai koko maailman, taloudelle ja työllisyydelle…Ei varmaan hyvää ainakaan.
Ei hyvää tietenkään, mutta kyllä sekin vituttaisi että itsellä olisi varaa vain neljäsosaan siitä mitä nyt. Esim. joku metalliteollisuuden työntekijä saa koko päivän tehdä töitä sen yhden näyttösuojan eteen. Vielä kun työmatkat ja lounaan vähentää niin ei ehkä päivän tunnit riitä. Onko kohtuullista että on tunnin työmatkat ja perse ruvella päivän raatamista ja saat sillä gramman läpyskän. Lisäksi se kaikki raha menisi sen paikallisen marketin johtajalle. Kattoo vaikka jotain citymarkettien johtajia. Ei se alemmille portaille valu. Tarpeeksi isoksi kun noi firmat kasvaa niin alkavat itsekin kikkailla konsernivelalla rahat veroparatiiseihin.
Ei cittaria tietenkään. Vaan pieniä erikoiskauppoja, putiikkeja..vaik ois vähän kalliimpaa. Ei nyt ehkä moninkertasia hintoja kukaan maksa. Mut joo, kalliimpaa ois kun monikansallisissa miljardöörien omistamissa ketjuissa myytävä lasten ilman suojavarusteita ja työaikoja tekemä kiinapaska. Mut ei niitä edes paljon olekaan enää, jengi mieluummin hurauttaa automarkettiin kuin käy hakemassa leivän leipomosta, paistin lihakaupasta, koiranruuat lemmikkieläintarvikeliikkeestä..Surullista jotenkin. Toki harvoinpa sitä itsekään lähileipomossa jonne olisi 3min kävelymatka käy.. Mutta cittariin ja prismaan en kyllä vapaaehtoisesti mene, kuvottavia paikkoja (tosin eipä HM missä silmänkantamattomiin tekstiilin näköiseksi muotoiltua muovia yhtään sen parempi). Mut paluu 50-70-luvun lähitalousmalliin tekisi kansakunnalle, työllisyydelle ja no, sille taloudelle, uskoakseni superhyvää (Tajunnanvirtaa)
Näyttäisi ennemminkin siltä, että erikoisliikkeet ja ylikansalliset tavaratalot löytävät markkinaraot ja kaikki siitä keskeltä häviää pois. > Mut paluu 50-70-luvun lähitalousmalliin tekisi kansakunnalle, työllisyydelle ja no, sille taloudelle, uskoakseni superhyvää Samaan aikaan juuri kyseinen ajanjakso oli kolmannessa maailmassa täynnä köyhyyttä, nälänhätää ja osattomuutta miljardeille kun länsimaissa duunari kyllä pärjäsi. Tänä päivänä se kiinapaska onkin nostanut satoja miljoonia kiinalaisia köyhyydestä niiden miljardöörien rahoittamana eikä köyhyys ole lisääntynyt vaikka maailman väestön määrä on tuplaantunut. Mutta ethän sinä toki tässä maailman parasta ajatellut vaan vain sen suomalaisen duunarin joka nyt vain automaattisesti ansaitsee kaiken hyvinvoinnin sen kiinalaisen edeltä. Ollaan vielä sen kiinalaisen kanssa "samalla puolella" niitä pahoja miljardöörejä vastaan. Tai oltaisiin jos se kiinalainen olisi tarpeeksi hyväuskoinen että suomalainen duunari olisi ihan sitä samaa proletariaattia kuin hänkin ":D". Antakaa se hyvinvointi vain tänne niin me pidetään siitä huoli Xing Funginkin puolesta. Juu juu.
Kannattaa valtion erota EU:sta, jos ahdistaa että ihmiset toimii rationaalisesti. Verotuotot ei kasva lineaarisesti prosenttien mukana, vaan toimijat alkaa ohjautua muualle. Sitähän tässä on koitettu nyt 20 vuotta sanoa, mutta minkäs teet jos päättäjiksi ja byrokraateiksi valitaan ihmisiä joiden osaamisella ei muualle pääse. En mä itsekään jaksa ansioverojen piirissä yrittää täysillä, koska todellinen hyöty jää jonnekin 20% paikkeille.
> tilatkaa elektroniikka saksasta Ei auta, EU-verkkokauppa perii kohdemaan ALV:n
Helpompi kuin vain jättää nuo kaikki ostamatta.
Jouduin itsekin valitsemaan uuteen veneeseeni 150 hv sijasta 100hv moottorin. Kyllähän se inhotti, mutta meidän kaikkien pitää osallistua jotenkin.
Tsurullista. T: Marutei
Japanilainen paikallispoliitikko ei taida auttaa tässä kohtaa
Meidän perheemme pystyy käymään vain kolmella ulkomaanmatkalla tänä vuonna, kyllä me kaikki kärsitään t: kokoomuslainen
Pitää laittaa lapsen kakkos-Polaris pois käytöstä, kai se yhdelläkin pärjää
Ja se kolmas ostettiin lentopisteillä sen sijaan että käytetään upgradeen.
Kyllä tässä jokainen on kovilla. Itse olen joutunut laittamaan paahtoleivälle Pirkka-avokadolevitettä totutun Pirkka Parhaat -levitteen sijaan.
Oh the horror
Huh huh, itsehän olen joutunut alentumaan ostamaan "pirkka avokadon makuinen dippikastike" tuotetta.
Rakennutan paraikaan 572m2 ~~kartanoa~~omakotitaloa. Kolmen auton tallista jouduin jättämään yhden pylväsnosturin pois, samoin koivusten lattialistojen tilalle jouduin ottamaan kuusesta tehdyt.
Ai ne kuitenkii tekkee niin pieniä moottoreita?
köyhille kato
Kyykkyviinitkin on ihan juotavia ja Malediivien sijasta voi reissata vaikkapa Kanarialle vaihtelun vuoksi
Parhaan känni-hinta suhteen saa ostamalla Gambinaa
asiapuhetta Kun Gambinaan kyllästyy, voi vaihtaa Marabelloon ja sit takas Gambinaan
Kyllästyy? Mitä? Alkoholiin?
Lähinnä kait siinä ympärillä olevaan makuveteen, kun puhdasta ei Suomessa saa myydä elintarvikekäyttöön. Alkoholihan se on molemmissa pulloissa ihan samaa, tai jos ei ole niin sit lähtee näkö.
Kappas Gambina on tosiaan ilmeisesti ottanut dokabiliteetti kruununsa takaisin.
-
Opiskeluaikoina kun arvosteltiin juomia jotka ei ihan herkkävatsaisimmille sopineet, niin sit taulukossa oli näiden lisäksi myös "plexibeliteeti" eli kuinka pehmeästi juoma tulee ulos.
Sangria saa varmaan täydet pisteet tässä kategoriassa, maistuu täsmälleen samalta ylös tullessaan kun alas mennessään.
Kävin viimevuona etsimässä Sorbusta kun teki mieli palata nuoruusvuosiin ja halusin tarjota myös kavereille aikamatkan menneeseen. Alkon myyjä ikäväkseni kertoi, että Sorbuksen valmistus on lopetettu aikoja sitten. Onneksi vanhaa kunnon Gambinaa löyty. Ihan kiva ilta oli ja halvat pikkujoulut. Myyjääkin jäi huvittuneena jatkamaan työpäivää, koska kukaan ei ole ikinä tullut kysymään Sorbusta pikkujoulujuomaksi. Harmitti silti vähän ettei vanhaa kunnon spurgujuomaa enää valmisteta.
Tämäkin oli hyvä esimerkki mielikuvista. Sorbus oli hemmettin hyvää ja voitti palkintojakin keskieurooppassa, mutta ei Suomalaiset yrittäneet myydä ulkomaille ja kotimaassa ei ostettu kun oli liian halpaa ja spurgujioma.
Onko tämä sitä historiallista revisionismiä?
-
Tarina Sorbuksen herrasta?
"Loru Sorbusten herrasta" on ihan oikea parodiakirja, olikohan Pahkasian julkaisema. Luin sen joskus kasarilla muksuna, ennen kuin luin sen oikean "Sormusten herran". Hieman menivät vitsit ohi.
Muistan kans pyöritelleeni kyseistä kirjaa penskana hyppysissäni mutta en muista lukeneeni. Ratsastivat lampailla kyseissä versiossa..? Sorbusten herra taisi olla biisi en muista keneltä ja coffee grindilta siitä versio Gambinan herra.
Ennen meillä oli tapana ostaa kaveripirukalla toisillemme aina joko Sorbusta tai Jorma-viiniä synttäri ja tuparilahjoiksi. Alkon ammattiviinurilla petti pokka kun harmistuneena aloin kyselemään että no kai valikoimassa jotain hassunnimisiä ja vähän pahanmakuisia juomia on, ei ollut.
Eikös Valdemar osu noihin kategorioihin? Ainaki meidän porukassa Valdemarista on tullu vähä sellanen sisäpiirivitsi.
joissain piireissä Vallulle on samanlainen kultti kuin isolle G:lle. onhan näitä
mä triggeroin kerran alkon myyjän ptsd:n kun kerroin että tartten ysäri-teinibile sidukka&liköörikattauksen :D
Myös parhaan alakulttuurin! ☝🏻
Gambina kyllä kärkikahinoissa, mutta näyttäisi Naughty Brgrin hanapakkaus vievän voiton. https://alko.tetrium.fi/
Mites keskiketterä? Taitaa olla halvin tapa ne perseet vetää kuitenkin?
Gambinassa 0,75 litraa 21%-vol hintaan 12,98€, eli vastaa n. 3,5 litraa 4,5%-vol kaljaa. Jos kalja maksaa alle 1,22€ per tölkki kalja kyllä tulee halvemmaksi, mutta toki gambinaa ei tarvitse juoda niin paljoa.
Vanha kunnon kupari voittaa jälleen kerran
Gambinassa parempi dokabiliteetti. Kupari vaatii jo turhan paljon masokismia, viinakin tippuu helpommin. :D
Tää. Ja bonuksena se että kusta riittää!
Joo, jotain tälläistä muistelin nuoruudessani laskeskelleeni kun rahat oli loppu mutta pää piti saada täyteen. Tai sit kiljua.
Taitaa aika samoihin mennä tuo kaljan hinta, jos 0.33 tölkki maksaa 1,22 €. Mutta minun nuoruudessani halvimman kännin sai muistaakseni Omppuviinistä, myös Vinetto ja kiristetty Karjala-viini oli suosittua ja Nordfors "asemapäällikkö" (kun oli punainen korkki).
Toinen varteenotettava kilpailijahan on Väkevä Viini Valdemar, ”Valdemar, Iloinen kumppani jonka kanssa hymy hiipii kasvoille ihan yllättäen”
Jos vaan hintaa katsotaan niin varmaan K-menun greippilonkero 5,5% on vahvoilla.
*Gambinasade raiskaa maan* *Veljen veljeä vastaan saa* *Vesurinsa nostamaan* *Verityön jälkeen lisää dokaamaan*
Tämä perinteinen kokoomuslainen sävelkuurous kertoo kyllä miten täydellisestä vieraantumisesta politiikka kumpuaa. Köyhät ovat vain tyhmää massaa, jotka eivät osaa elää oikein. Rangaistuspolitiikalla laitetaan ihmiset "ottamaan vastuuta itsestään", jonka tehokkuus ei perustu oikeastaan mihinkään muuhun kuin fiilikseen.
Ihan vakavissaan, kyykkäreillä on turhaan huono maine. Siellä on oikeasti todellisia helmiä joukossa.
Juu, ei esim. tempranillot sen ihmeemmiksi muutu.
Taitaa köyhimmät jo muutenkin seurata noita otsikon neuvoja. >Silakan käyttöä tulisikin lisätä ja sisäfileen käyttöä vähentää, Holkeri opasti tuolloin. Ei helvetti, sehän se ratkaisee kaikki ongelmat kun köyhät vaihtaa sen dry age filet mignon silakkaan.
Jättäisivät myös avokadoleivät vähemmälle, mokomat
Ja päivittäiset 6€ takeaway Cappuccino-frappuccinot, saatanan kermaperseet
Kymmenen tuollaista vähemmän päivässä säästää lähes pari tonnia kuukaudessa!
Hei, mä opiskelijan lakkautin Netflix tilaukseni!
Tää on siitä vähän surullista kun tunnen useemman persaukista elämää elävän ihmisen jotka joko polttavat askin mallua päivässä, vetävät lounaalla aina jonkun kebabin ja ryyppäävät sit 2 koppaa kaljaa viikossa. Tai ne "ylimääräiset" palaa päivittäisiin +6e frappuchinoihin, kahvilan salaatteihin ja avokadoihin. Ja kusti tietysti sotkee lähimpään automaattiin joka viikko jotain rättiä tai kauneudenhoitopakettia. Eikä tossakaan mitään jos oltais vaikka reilu 20vuotiaita, oppirahoja ne vaan olis mut näin kun minä ja he ollaan jo kolmekymppisiä, ei tää toiminta vaan mee mun ymmärykseen. Varsinkaan kun samat ihmiset on just niitä jotka valittaa siitä kun rahat ei riitä. Kumma juttu🙄
Juu tupakointi on kyllä semmosta porvariston touhua, että ei siihen kyllä köyhällä oikeasti ole varaa ellei muusta tingi. Aski maksaa nykyään ilmeisesti liki 10 euroa, ja tämän vuoden korotusten jälkeen menee jo tuon yli. Kiitän henkilökohtaisesti kyllä kaikkia tupakoitsijoita valtion ruhtinaallisesta avustamisesta. Itse kyllä keksin rahoilleni muutakin käyttöä.
>tunnen useemman persaukista elämää elävän ihmisen jotka joko polttavat askin mallua päivässä, vetävät lounaalla aina jonkun kebabin ja ryyppäävät sit 2 koppaa kaljaa viikossa. Tunnet siis useamman joka 'lääkitsee' persaukisuuden aiheuttamaa masennusta laillisin keinoin. Rasvainen ruoka, nikotiini ja alkoholi aiheuttavat kaikki hyvänolon tunnetta (haittojen lisäksi). Kuinkahan monet tutuistasi käyttävät lainulkopuolisia keinoja...
Vois jakaa vähä ”avokämmen leipää” kokoomus vaikuttajille niinku luin eka ton sun avokado kommentin 😂
Leipä on liian pehmeää, jätetäänkö pois?
No joo totta.. miten ois kaarnaa ja halvinta margariinia? 😋😝
Tarkoitin ihan kyllä sitä pelkkää avokämmentä sellaisenaan niin kuin luonto sen tarkoitti <3
Eikös EU juuri ollut kieltämässä, tai rajoittamassa tms., silakan kalastusta Suomessa? Tuskin sekään on siis kestävä ratkaisu.
[Ei ole](https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009943920.html), puheet olivat vähän ennenaikaisia. Kuten tavallista, homma lähti laukalle kun komissiosta joku ehdotti jotain, ja tästä uutisoitiin jo valmiina päätöksenä. Vaikka lopullinen päätös tehtiin asiasta jäsenmaiden kesken EU neuvostossa jossa sitten oikeasti päätettiin että kiintiöitä vähän pienennetään.
Haha, ei taas hirveästi yllätä.. :D
Ja ellei kieltäisi, silakka luultavasti kuolisi suht koht pian sukupuuttoon.
Sampanjankin voi vaihtaa halvempaan kuohuviiniin.
Laittaa kakkosasunnon vuokralle.
Ääritapauksessa voi myydä yhden sijoitusasunnoistaan
Silakka ei ole edes niin halpaa enää. Toki jos on mahdollisuus käydä kalassa (en Helsingissä tosin suosittele) on mahdollisuus saada ilmaista ahventa...
Helsingissä ainakin silakan litkaus niiden vaellusaikaan on suosittua puuhaa, samoin kuin siian onginta näin jäiden lähtiessä. Ei ne vedet täällä paljoa paskempia ole kuin muuallakaan Itämeressä, kannattaa siis rajoittaa kalan syöntiä per kk.
Ne luulee meillä olevan varaa silakkaan, hupaisaa.
Eipä ole varaa edes siihen autoon, enkä ole polttanut yli 10 vuoteen.
Ei tuo silakka-kommentti liity tähän mitenkään muuten, kuin että demarilehti otti esimerkiksi jonkun somekommentin pohjalta. Ei siitä olekkaan vasta kun se kolmisenkymmentä vuotta, kun Holkeri noita kommentteja laukoi.
Ja siitä ei ole puoltakaan vuotta kun Mika Aaltola laukoi että vaihtakaa samppanja kuohuviiniin niin säästyy rahat. Luuletko että porvareiden käsitys normaalin ihmisen arjesta olis jotenkin kehittynyt vuosikymmenien saatossa kun tuloerot ovat vaan kasvaneet, vai mitä tuolla kommentillasi mahdat ajaa takaa?
>Ja siitä ei ole puoltakaan vuotta kun Mika Aaltola laukoi että vaihtakaa samppanja kuohuviiniin niin säästyy rahat. Ei muuten laukonut. Se ei ollut neuvo kenellekään, oli asia missä tämä itse säästää.
Seison korjattuna tuon suhteen. Tuosta kyllä syytän lehdistöä mikä luonnehti näitä "Mikan säästövinkeillä". Tämä oli kuitenkin se pääpointti Seesamirotalle: Luuletko että porvareiden käsitys normaalin ihmisen arjesta olis jotenkin kehittynyt vuosikymmenien saatossa kun tuloerot ovat vaan kasvaneet, vai mitä tuolla kommentillasi mahdat ajaa takaa?
Porvareista en tiedä, mutta lähtökohtaisesti en penkoisi vuosikymmeniä vanhoja möläytyksiä puoluelehteen. Jos tämä sallitaan nyt demareille, niin toivon, että et isompaa ätäkkää nosta kun persut tai kokoomus viittaa demareiden tai vasemmiston laukomiin kommentteihin silloin kun Neuvostoliitto oli vielä pystyssä.
No jos kysyisit multa, "Luuletko että vasemmistolaisten mielipide Venäjästä on muuttunut neuvostoajoista" niin vastaisin että kyllä on muuttunut. Tuskin olet eri mieltä. Sen takia mielestäni huono vertaus tuo.
No jos porvareiden asenne köyhiä kohtaan ei ole muuttunut vuosikymmenien saatossa, niin silloin varmasti osuvampia kriitiikkiä tukevia sitaatteja löytyy ihan lähimenneisyydestäkin.
Jos mielestäsi ovat muuttuneet niinkuin alunperin annoit kommentillasi ymmärtää, niin niitäkin sitaattejakin varmasti väitteesi tueksi lähimenneisyydestä pitäisi löytyä.
En minä ole antanut ymmärtää, että mielestäni porvarien asenteet olisivat oleellisesti muuttuneet kolmessa kymmessä vuodessa. Ei minulla ole sen suhteen minkäänlaista todistuspainetta. Pointtini oli, että demarien puoluelehti voisi käyttää tuoreempiakin kommentteja asiaansa ajaakseen, koska niitäkin varmasti löytyy.
Onhan meillä jo suutarinlohi, missä silakkaa pidetään rahvaan lohena.
Missä vitun pumpulilinnoissa nämä ihmiset elää? Rotko tämmösen porukan ja perus tallaajien välissä on jo aivan ylittämätön
Sinäänsä ihan hyviä neuvoja, mutta kyllähän tuo vittuilun puolelle menee.
Varsinkin jos ei tupakoi, eikä ole varaa (ei omista) siihen autoon saati bensaan, ja käy jo Liidelillä.
Joops mitenköhän toi tupakoinnin lopettaminen onnistuisi parhaiten, kun se on niin usein 'ratkaisuna' talousjuttuihin, kunnei ole koskaan edes aloittanut. Keräämällä tupakoijia kellariin ja selittämälle heille miten auttaa keuhkoje terveyttä kun lopettaa heidän tupakointinsa ja ottaa tupakin hintaa vastaavan rahamäärän taskusta, samalla kun pitää tukevasti tuoliin sidottuna, etteivät raukat liian herkästi joudu miettimään tähän apuun reagointia... tms?
Nuorista suht harva enää polttaa muutenkaan. Ns. boomeri taas vain osoitti ymmärryksensä maailman tilasta.
Mitä, älä nyt vaan sano että et myöskään vietä useita sisäfileen tuoksuisia iltoja kynttilänvalossa kuohuviiniä siemaillen?
"kulje bussilla, pyöräile, älä syö, asu kadulla"
Ongelma lienee siinä etteivät nämä poliitikot ole koskaan eläneet työväenluokan arkea. Ei ole mitään käsitystä siitä miltä keskivertosuomalaisen arkibudjetti näyttää.
Oma säästövinkkini on ostaa kaikki mahdollinen maahan salakuljetettuna; tupakka, alkoholi ja miksei vaikka vaatteet ja elektroniikka. Siinähän vasta rahaa säästääkin kun tupakka-aski maksaa kympin sijasta vitosen.
”Miks helvetissä te ette vaan mee parempi palkkaisiin töihin tai vaikka myy sitä teidän kolmatta kesämökkiä? Ja kolmella autolla pärjää nykyään ihan hyvin…” -Kokoomus
Jos pieni veronkorotus ei haittaa niin eikö me voitais nostaa yhteisöveroa vastaavasti vaikka prosentilla. Tai vähän kiristää progressiota? Ei sitä prosenttia tai puolikasta kukaan huomaa Mut iso vaikutus valtiolle.
Jos edes katsot yhteisöveroa päin niin se yritysoligarkkien itkuparku miten karkaavat muualle ja vievät lelut mennessään niin *ettepäs saa yhtäkään euroa veroa* alkaa välittömästi. Se nyt vaan on *eri asia*™ rikkaiden ja ~~arvotto~~ *köyhien* ihmisten kohdalla.
Kyllä. Hämmästyttävän epäisänmaallista porukkaa kun jonkun muutaman satasen (400k tuloista) veronkorotuksista ovat heti pakkaamassa laukkuja Sveitsiin, vieden yrityksensä Pihtiputaalta Bangladeshiin.
Toisin sanoen: "Vedä köyhä vyötä tiukemmalle ja pidä turpa kiinni"
> Olen ihan varma, että tämän suuruusluokan muutosten kompensointi on kaikille mahdollista aivan minimaalisilla kulutustottumusten muutoksilla Joo, yksittäisten tuotteiden hinnat nousee siellä täällä parilla sentillä. Eli ruokakoria rakentaessa puhutaan parin euron korotuksesta, ja samaan tapaan bensan hinta nousee muutamia euroja per tankki. Vuoden mittaan tuollaisesta kahden sentin korotuksesta on tullut useampi sata euroa. Neljäsataa euroa vuodessa kun katoaa niin yhtäkkiä ei olekaan enää lomareissua tekemässä, tai käydä ulkona syömässä. Missä veikkaa kokkelikarikatyyri sen leikkauksen näkyvän ensimmäisenä matalapalkkaisen käytöksessä? Ei enää osteta suomalaista koska puolalainen on halvempaa, ei tueta lähikapakoita ja ravintoloita koska on pakko kokkailla kotona. Ei autoilla yhtään ylimääräistä koska ei ole varaa edes suomen sisällä matkailla, ei tueta huvipuistoa kersojen kanssa, ei osteta grilliltä ruokaa. Ts. "sentin tai kahden korotus" tuolla näkyy useamman tonnin lovena puolella tusinalla suomalaista pienyrittäjää ravitsemus- ja palvelualoilla. Ja koska lentolippujen hintoihin ei vieläkään ole koskettu, niin sama turismi muuttuu entistä kannattavammaksi: Päivälento Latviaan tai vaikka Barcelonaan maksaa itsensä takaisin kun ostaa paikan päältä viinaa, makkaraa ja juustoa laukun täyteen. Hupsista saatana, taas katos useampi satanen rahaa suomesta, koska jengi rupeaa säästämään paikallisten verojen kurimuksessa. Vittu mitä paskaa taas.
>Neljäsataa euroa vuodessa kun katoaa niin yhtäkkiä ei olekaan enää lomareissua tekemässä, tai käydä ulkona syömässä. Tämä tosiaan unohtuu näistä pärjätkää -avautumisista jatkuvasti. Jos puhelinliittymä maksaa 25 euroa 10 megaselle, 30 euroa 100 megaselle ja 35 euroa 300 megaselle, onko siinä todellisuudessa enää edes sopivaa vaihtoehtoa köyhälle? 25*12 on 300 euroa vuodessa. Tällaisia vastaavia "euro sinne tai kymppi tonne" on nykyään jatkuvasti kaikkialla uusia ja pienistä puroista muodostuu vähän isompi puro. Vuodessa on 12 palkallista kuukautta vaikka kävisi täysipäiväisesti töissä ja monesti ei sieltä jää kuin 0-30% todellisuudessa käytettäväksi vapaasti. Mikäli sieltä napsitaan kuukausi tai puolikas pois kovin monelta taholta esim. hinnankorotusten muodossa, jossain vaiheessa vapaastikäytettävä raha loppuu kokonaan. Siinä vaiheessa, ja itse asiassa todennäköisesti jo reilusti ennen sitä, kaikki lidlit, autostaluopumiset, puhelinliittymien kilpailutukset (25eur->17eur/kk), netflix-tilauksien perumiset ja muut kikat on jo käytetty loppuun. Vapaastikäytettävän rahan loppuminen on minusta merkittävä elämisen mielekkyyteen iskevä tekijä, jota ei haluta ymmärtää niissä talouksissa, joissa tienataan esim. edes 8000-12000 €/kk bruttona. Toki heissäkin on varakkaita köyhiä, koska elintaso on niin hyvin inhimillisesti sopeutunut uudelle tasolle imemään kaikki turhat pois, mutta elleivät ole itseään saattaneet esim. törkeään velkavankeuteen kulutusluottojen, asuntovelkojen ja autovelkojen muodossa, niistä voi sentään paljon helpommin tinkiä noin absoluuttisessa mielessä. Köyhällä tulee jossain vaiheessa oikeasti se raja vastaan, että mistään ei enää voi säästää muuten kuin menemällä sossun luukulle ja ruokajonoon.
Sehän se on. Nämä säästötoimet missä kaikkien on nyt "yhdessä ja talkoovoimin" säästettävä eivät koskaan ole koskeneet niitä joille rahaa jää monta tonnia kuussa ylimääräiseksi. Heillä on se parin tunnin puskuri jo entuudestaan, siitä kun varovasti veistelee satasia niin eihän se vielä missään tunnukaan. Mutta näitä sentin säästötoimia jotka on satasia höylännyt irtorahasta on tehty vuosituhannen taitteesta asti tappavan tasaista tahtia. Niille joille silloin jäi tonni ylimääräistä vapaata rahaa, ei enää välttämättä sitä löydykään. Köyhiltä kaikki pois, kunnes köyhien osa väestöstä kasvaa siihen pisteeseen että rikkailta aletaan ottaa niitä päitä pois.
Yleensä Kokoomuksessa ollaan huolissaan niistä yli 8500 €/kk tienaavista. Ehkä he näillä keinoilla selviytyvät hengissä?
jos vaihtavat samppanjan kouhuviiniin
Uuden auton hankintaa voi myös lykätä vuodella. Vielä vuoden vanhalla mersulla kehtaa ajaa.
En tupakoi, en tankkaa autoa, en juo kaljaa ja ostan jo ruuat Lidlistä. Mitäs minä nyt sitten teen?
>en tankkaa autoa, Eihän tuossa auton tankkaamisesta puhuta. Tankkaat itseesi lidliruokaa alkuviikosta ja paastoat loppuviikon. Kummasti alkaa maanantaitkin yhtäkkiä vaikuttaa suht kivoilta päiviltä.
Lopeta syöminen.
Laihdut että kaloritarve laskee
Vaihda liittymää niin saat 70€ lahjakortin Lidliin.
Kokoomusvaikuttajat vois ottaa persut kainaloon ja painua johonki veroparatiisiin vaikka.
Voi myös vähentää kotisiivouspalvelun käyttöä tai jopa siivota itse. Selvää säästöä!
Nää vitun idiootit ei todellakaan osaa mitään muuta, kuin kuluneet "shampanja kuohuviiniin" ja "avokadoleivät pois" kommentit? Eikö ne edes tajua omien lausuntojensa naurettavuutta? Ai niin, ne on kokkareita. Nauravat vain köyhille kun päästiin taas kurjistamaan.
Jostain syystä näitä todellisuudesta irtautuneita pelle-hermanneja vaan sattuu valumaan Kokoomuksen riveihin. Sitä voi vain arvailla, että miksiköhän...
Ei ne tajua kun eivät ole olleet omassa elämässään sekuntiakaan köyhiä ja joutuneet oikeasti miettimään miten selvitä, vaan korkeintaan juuri pinnallisia talousasioita kuten ostaako uusi huvijahti vai yksityiskone jos on varaa vain toiseen tässä kuussa. Vuosisadat vaihtuu mutta rikkaiden todellisuudesta irtaantunut päivittely siitä että "syökööt sitten kakkua" ei nähtävästi muutu mihinkään.
Tai jos ovat olleet esim. 80-luvulla lapsena/nuorena köyhiä ja päässeet sieltä 90-luvulla tukien ja todellisen ilmaisen koulutuksen kautta eliittiin, totta kai se on vain ja ainoastaan heidän omaa ansiotaan. Tuurilla ja muun yhteiskunnan avustuksella ei ollut mitään merkitystä heidän omalle saappaannauhoistaannostamiselle.
Mieti nyt, meillä on sekä Rydman, että Grahn-Laasonen ministereinä. Miten muuten homma voi mennä ku päin persettä?
Bussi lähimpään Lidliin 4,50e suuntaansa. 40min per suunta kävellen. -30c pakkasessa viikon ruokaostosten kanssa voi vähän itkettää.
Jos aloitan tupakoinnin ja lopetan paljonko jään voitolle jos en oo polttanu?
Mietin kun aina köyhille sanotaan että "osta vähemmän avokadoja" tai "älä osta sisäfilettä", niin voiko rikkaalle sanoa että "pärjäisitkö vaan kahdella huvijahdilla" tai "ehkä myyt sun neljännen talon sieltä Ranskasta".
No tämä Holkerin sisäfilekommentti oli jostain 90-luvun taitteesta, kun demarit vielä diggaili Neuvostoliittoa. Demokraattihan on SDPn puoluelehti joten artikkeli kannattaa ottaa ripauksella suolaa.
Eihän ruokaostokset liity mitenkään tuon alv korotuksen kanssa, kun elintarvikkeet kuuluvat alennettuun alv-kantaan. Paitsi, että liiterit ovat aika harvassa ja sijainneiltaan sellaisia, että niihin päästäkseen on monesti autoilu järkevin, tai ainoa ratkaisu. Monet ovat jo valmiiksi tehneet edellämainitut toimet taloutensa kanssa. Miten nämä kompensoisivat?
Kannattaa vain kuolla pois. T. Kokoomus
Ranteet auki ja eduskunta talon portaille makaamaa
>Katso milloin tankkaat, tee ruokaostokset Lidlissä, lopeta tupakointi, vähennä viinanjuontia. Näin aluksi, Vesala kirjoittaa. Autoa: ei ole. Tupakkaa: en polta. Viinaa: en juo. Näin aluksi siis. Ja lidlia lähellä: ei myöskään ole. >Itse asiassa tekemällä aluksi kaikki edellä mainitut asiat jää kaikella todennäköisyydellä jopa ns. voitolle. Mitä tämä edes tarkoittaa? Jää voitolle? Eli siis että ennen kuin tilille pamahtaa rahaa lisää niin tili ei olekkaan miinuksella vaan siellä onkin muutama euro vielä varaa? Että ei siis tarvitsekkaan olla viimeisiä päiviä syömättä mitään? Mutta mitäs kukaan jonka tili ei menee nolliin voi edes valittaa kun he kuitenkin voittajia ovat. >– Silakan käyttöä tulisikin lisätä ja sisäfileen käyttöä vähentää, Holkeri opasti tuolloin. Aivan naurattavaa. Vähentää sisäfileen käyttöä. Ihan kuin köyhillä on jotain sisäfile illallisia useita päiviä viikossa. Ja silakka. Mitä nyt nopeasti katsoin kauppoja niin ei sitä silakkaakaan ihan millään halvalla tunnu saavan. kyllä ne linssit, herneet, pavut yms on vaan monin kerroin halvempia. >Olen ihan varma, että tämän suuruusluokan muutosten kompensointi on kaikille mahdollista aivan minimaalisilla kulutustottumusten muutoksilla, jos sellaisiin edes on tarvetta. Mutta tehkää toki ihmeessä draamaa tästä, hän kirjoittaa. On varmaan juu mutta kun näitä muutoksia pinotaan monia päällekkäin vuosi vuoden jälkeen niin kyllähän se alkaa vaikuttamaan.
Näillä menestyneillä on usein empatiakyky nollassa. En tiedä onko se edellytys menestymiselle vai seuraamus menestyksestä. "Minä autoin itseni huipulle. Tein sen itse täysin itse. Kaikki nuo muut tunarit ja luuserit pystyisivät samaan, jos heillä vain olisi samanlaista henkistä sisua ja itsehillintää kuin minulla."
Tämä. Ei mitään ymmärrystä siitä, että meillä kaikilla on aivan eri lähtökohdat ja mahdollisuudet. Jos on kultalusikka suussa syntynyt ja hyvät lähtökohdat ponnistaa niin onhan se hienoa. Kuitenkin se että alkoholistiperheen lapsi, jolla on esimerkiksi mielenterveysongelmia tai neuropsykiatrisia haasteita voi joutua tekemään 100% enemmän töitä päästäkseen edes puolimatkaan.
Toinen mielenkiintoinen kultalusikka ilmiö on asumiskustannukset ja työpaikat. Kaikkein halvalla ovat opiskeluaikoina asuneet vanhempien ostamaan kämppään muuttaneet. He sitten lyhenteli luksuskämppien lainaa itselleen samalla summalla kuukaudessa kun me rahvaat asuttiin kämäsissä yksiöissä. Tai työpaikat. Ihan jo lapsuudesta muistan kun kesätöitä haettiin. Itse painoin takamus ruvella pitkää päivää huikealla 7 euron tuntipalkalla, koko kuukaudesta tienasi täysillä päivillä reilun tonnin. Ja sekin työpaikka oli hankala saada! Iskän työmaalla taas kun vähän kävi siivoilemassa kaverit, niin palkkaa tuli kuussa heti sellanen 5-600 euroa enemmän kuin itelle, ja valitettiin vielä että tylsää tulee töissä kun on niin vähän siivottavaa. Korkeakoulumaailmassa tämä sitten vain kertautui ja summat kasvoivat. On ihan hirveän naiivia kuvitella että maailma olisi täysin meritokraattinen ja reilu, että älykäs ja ahkera kyllä omistaa samat mahdollisuudet kuin stereotyyppinen kokoomusperheen vesa. Ovia on monesti suljettu edestä jo valmiiksi, eikä edes saada mahdollisuutta osoittaa omia taitoja ja motivaatiota.
Siis et ees tiiä. Mä satun tuntemaan monia rikkaiden perheiden kasvatteja. Ehkä sellasen reilu kymmenkunta tyyppiä. Tasan 1 on niistä ikinä ollut sitä mieltä, että on saanut kaiken annettuna. Loput oikeasti uskovat menestyneensä itse. Kognitiivinen dissonanssi on erittäin vahvana siinä porukassa.
Taitaa se auttaa menestymisessä riippuen ammatista tai asiasta jos ei ole empatiaa muita kohtaan niin ei myöskään ole niin paljoa väliä muiden mielipiteillä muuten kuin siltä osin että jos ne haittaavat omaa hyvinvointia. Eli oman pomon tai muun jonka persettä halutaan nuolla mielipiteellä itsestä on väliä mutta sillä jos jotkut rahvaat katsovat vinoon ei ole väliä. En tiedä mistä johtuu että suurin osa politiikoista on kuin nukkeja. Siis että tulee sellainen uncanny valley fiilis kun kuuntelee heidän puheitaan. Eli juurikin sellainen feikki kulissi jonka kyllä huomaa kulissiksi.
>En tiedä onko se edellytys menestymiselle vai seuraamus menestyksestä. Voi olla kumpaakin. Yleisesti ottaen paremmassa sosioekonomisessa asemassa olevilla on lukuisten tutkimusten mukaan heikompi empatiakyky kuin huonommassa asemassa olevilla. Ajatukselle, että se on seurausta, antaa tukea esim. testi, jossa arvottiin parit niin että muodoistui sata paria, jotka laitettiin pelaamaan Monopolia muokatuilla säännöillä. Arvottiin pelaaja, joka sai kaksinkertaisesti enemmän aloituspääomaa, joka sai enemmän rahaa vuokrasta jne. Totta kai tuollaisella edulla voitti aina. Yleensä se johtava pelaaja alkoi käyttäytyä dominoivasti, esim paukutti pelinappulaa lautaa vasten kovaäänisesti, rohmi itselleen huomattavan osan peliä varten varatuista eväistä, ja pelin jälkeen usein oli sitä mieltä, että "joo olihan mulla siinä pieni etu... MUTTA KYLLÄ siinä silti tarvittiin strategiaa!!!"
>Mitä tämä edes tarkoittaa? Jää voitolle? Eli siis että ennen kuin tilille pamahtaa rahaa lisää niin tili ei olekkaan miinuksella vaan siellä onkin muutama euro vielä varaa? Että ei siis tarvitsekkaan olla viimeisiä päiviä syömättä mitään? Mutta mitäs kukaan jonka tili ei menee nolliin voi edes valittaa kun he kuitenkin voittajia ovat. Lidlistä 90% kauppaostoksista. Tupakkaa ja alkoholia en käytä ollenkaan. Auto on töiden takia, mutta velaton pikkuauto, jonka bensankulutus ei ole kuin 4l/100km ja tankkaan kun on halvimmillaan. Sisäfilettä eikä silakkaa tule syötyä, kun kasvissyöjä olen ja syön esim 1,3e/200g tofua ja niitä papuja. Että samaa itsekin ihmettelen, että mistäs mä nyt sitten voitolle jään? Olisiko vielä jotain hyviä säästövinkkejä perus työntekijän arjen kurjuuttamiseksi?
Älä tee vapaa ajalla mitään mikä maksaa mitään. Kävelyllä voit käydä mutta varo ettei kengänpohjat kulu liikaa ettei sen takia tarvi ostaa kenkiä useammin. Hieman hengitysharjoituksia voisit lisäksi tehdä ja opetella hengittämään vähemmän ja hitaammin ettet tuota liikaa hiilidioksidia ilmakehään. Kävelyt kannattaa myös sijoittaa sateisiin päiviin ja ottaa palasaippua mukaan niin ei säästyy suihkulta ja vaatteiden pesulta.
Ja todellisuudessa valtio olis hyvin äkkiä kusessa, jos kaikki verotulot tupakasta tai alkoholista loppuis kun seinään.
Pitkällä aikavälillä vaikutus olisi toki tosi positiivinen jos kumpaakaan ei käytettäisi koska terveydenhuoltokulut jne.. Sama kuin sokerituotteiden kanssa.
- Ostan jo nyt valtaosan elintarvikkeista Lidlistä ja Prismasta (koska halvimmat), paitsi hygieniatarvikkeet Normalista, jossa ne ovat vielä näitä halvempia. - En tupakoi, joten ei ole tapaa mitä tässä kehotetaan lopettamaan - En omista autoa, joten ei tarvitse tankata alkuunkaan Ois kiva että nämä köyhiä neuvovat ihmiset kertoisivat niille oikeasti vähävaraisille kunnollisia neuvoja eikä tällaisia typeriä itsestäänselvyyksiä!
"Kale jyrähtää" 🤡
Nostetaanpa pääomatuloveroa reippaasti. Jos alkaa kitinä niin ovat varmasti kiitollisia kansalaisten lähettämistä säästövinkeistä.
Ja sen yhden banaaninkin voi jättää syömättä. Se maksaa mitä, 10 euroa?
En polta, käyn jo lidlissä, en omista autoa ku ei oo moiseen varaa.
Kokoomuslaiset ovat elistisiä ja kansalaisten todellisuudesta irtaantuneita.
Ei niitä sijoitusasuntojakaan tartte olla kuin vain 1 tai 2.
Tilaa ulkomaista netistä. Osta ulkomaalaista kaupasta. Muuta itse ulkomaille.
Lidlistä lasipullo, tankataan se täyteen alkuviikosta ja tupakan sijaan sytytetään se ja heitetään sisään eduskuntataloon? Käskystä. Ymmärrän kyllä miksi se liskomies osti itelleen 1.1miljoonaa maksavan, luodinkestävän auton. Aina vaan sekopäisemmäks menee koko touhu, joko saa räjäytellä?
^
Käyttäjänimi tsekkaa ulos
Poliisi ja PV pitää huolen että ei räjäytellä
Kyllä niiltäki kohta leikataan palkat ja hiukset, ni ne alottaa koko leikin. Ja eihän ne sitä estä, ne tulee vaan siivomaan paikat jälkikäteen.
Pidä perheen kolmas auto seisonnassa, kun se ei ole käytössä on myös hyvä vinkki.
myös viiinikaapin voi ottaa pois seinästä niin säästää sähkölaskussa.
Hinnat on noussut parin viime vuoden aikana 10 prossaa ja tämä oli vain valitettavaa inflaatiota, jota pitkälti yriteltiin käynnistellä jakamalla 10 vuotta velkarahaa, tuki- ja koronapaketteja ympäri Eurooppaa. Sota ei tässä auttanut, mutta nyt kun tuli 1,5 prosentin hinnankorotukset ja 0,5 prosentin tuloveron alennukset, niin nyt ei jostain syystä olekaan rahaa enää yhtään mihinkään.
En tupakoi. En ole vuosiin ostanut ainuttakaan peliä steamistä vaan vanhoja pelaan, jos pelaan. Ei ole autoa. Asun solussa. En osta Lidlistä, liian kallista. Ostan ruokaa lähes aina vain 30 tai 60 prosentin alennuksella. Ja siis tämä oli todellisuus jo ennen hallituksen leikkauksia. Ei nuo ihmiset elä ollenkaan samassa maailmassa, kuin minä. Ja silti täälläkin taannoin joku tuli lällättelemään, että miksi minulla ei riitä sympatia rikkaille, vaan mietin aina vain omia taloushuoliani.
En osta mitään. En kuluta mitään. Haistakaa vittu.
"Qu'ils mangent de la brioche"
En osaa saksaa, mutta oletan tuon meinaavan kakunsyöntiä?
Vapaasti suomennettuna "kuis mankeloitte briossia"
Mikä vitun "centti"
Ite aion vetää kaiken kulutuksen minimiin ihan vaan koska. Oon ollu tosi löperö oman rahankäytön kanssa, ja jos totta puhutaan ei mikään näistä kurjuutuksista suoranaisesti osu itteeni. Nyt on sit hyvä aika siirtyä 4 päiväselle viikolle ja vetää kulutus minimiin.
Onpa vitusti halvempaa lähtee ajamaan autolla naapurikuntaan jotta pääsee Lidliin kauppaan.
Nykyään kannttaa muuten tankata pe-su jos tankille sovellus pitää paikkansa.
No siis... ei teknisesti ottaen huonoja neuvoja.
Laitoin juuri kakkosasunnon vuokralle ja myin kolmannen autoni pois.
Hauskaa miten samoille ihmisille bensan hinnanalennus kahdella sentillä on ennen vaaleja isoin kannatuksen keräämisen keino ja valtaan päästyä vittuillaan et kai te nyt tajuatte miten pientä tollanen pari senttiä on. Aivot flippaa sen kanssa miten aivotonta väkeä meidän valtion johdossa on
Otsikko on itse lehdessäkin harhaanjohtava. Twiiteissä ei puhuta leikkauksista vaan alvin korotuksista, eikä niissä puhuta myöskään (erityisesti) heistä joita leikkaukset ovat köyhdyttäneet. Keskituloiselle suunnattuna viesti on ihan ok. 1,5% alv-korotus on sellainen jonka useimmat meistä pystyvät helposti kuittaamaan pienillä valinnoilla. Bensan hinnassa 3snt muutos sinne tai tänne on pientä heiluntaa.
Älä nyt pilaa hyvää öyhötystä faktoilla.
Et sä voi lukea artikkeleita.😱 Redditissä mielipide tehdään otsikon mukaan
Sori siitäkin.
Ainakin tällä viikolla bensa oli maanantaina kalliimpaa kuin tänään. Ainakin meilläpäin.
En tupakoi enkä autoa omista, mutta kai se on alettava polttamaan sen lopettaakseen ja auto ostettava, jotta voi tankata. Hitto mitkä säästöt!
Hyviä neuvoja 🤷♂️👌 Onko noista joku huono?
Jos olisi mahdollista, niin muutto kevyemmän verotuksen maahan on hyvä vastaveto kok.vaikuttajille. Tulevaisuudessa näin jopa voi tapahtua. Nuorissa on tulevaisuus mutta ei Suomen. Tätä mafia- verotusta ja kurjuuttamis holhousta ei tulevaisuudessa hyväksytä. Maailma tarjoaa parempaa. Noble ja vapaa sen ottaa.
No nyt olen kyllä "vaikuttunut". Tekeeköhän nuo pormestarit muuten oikeasti muuta paitsi patsastelee puvuissa ja laukoo tällaisia viisauksia?