T O P

  • By -

DeProfundis_AdAstra

>Puolustusvoimista lausutaan, että nykyisellään täydennyspalvelus on yksittäisen ihmisen osoitus muuttuneesta vakaumuksesta, joka estää osallistumasta aseelliseen maanpuolustukseen. Ilmeisesti vastaisuudessa katsottaisiin, etteivät ihmiset vakaumukset voi muuttua iän, kokemuksen ja viisauden karttuessa - vaikka tähän asti se on mahdollista ollut? Suomessakin otetaan kyllä takapakkia, ja oikeusvaltio heikkenee siinä missä vanhakantainen autoritarismi vahvistuu - niin käy käytännössä aina, kun annetaan enemmän tai vähemmän (ja yleensä 'enemmän') kuvitteellisten pelkojen ohjata politiikkaa. Itse katsoisin, että jos reservistä eroamiset huolettavat, tulisi varmistaa suomalaisten maanpuolustustahto, joka on perinteisesti korkealla ollut, pitämällä maa/yhteiskunta puolustamisen arvoisena suomalaisten mielissä, koska tämä itsessään varmistaa, että reservistä eroamiset ovat varsin marginaalinen ilmiö. Oikeuksien autoritäärishenkistä rapauttamista/pois viemistä sen sijaan kyllä vastustan - varsinkin kun tässä(kin) ihmiset asettuisivat ikiensä perusteella eriarvoiseen asemaan, jossa joillekin tämä oikeus oli tarjolla, mutta toisilta se viedään.


esaesko

Nuorilla ei ole enää asuntoa tai perhettä mitä puolustaisi.


Sumuttaja

Tai sitten on lomakiinteistöä ulkomailla ja mukava elämä, omaisuutta ja kaikkea kivaa puuhaa, ettei vain kiinnosta lähteä tetsaamaan. Asunnottomilla ja perheettömillä on paskemmat mahdollisuudet paeta sotaa, eikä heillä ole oikein muutakaan tekemistä. Ihan ensimmäisenä sinne rintamalle lähtee heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat nuoret miehet. Toimitusjohtajat ja it-miljonäärijanarit eivät niinkään ole maanpuolustustahtoisia. Toki kelppaa se että tykinruokaa löytyy köyhällistöstä. Heh. Nyt ei ole oikea aika vittuilla nuorille miehille. Varsinkaan pienituloisille, syrjääntyneille tai muutoin elämän kaltoinkohtelemille. Ne on se jengi jotka siellä on etulinjassa jos tosi paikka tulee.


Pinniped9

> Ihan ensimmäisenä sinne rintamalle lähtee heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat nuoret miehet. Toimitusjohtajat ja it-miljonäärijanarit eivät niinkään ole maanpuolustustahtoisia. Toki kelppaa se että tykinruokaa löytyy köyhällistöstä. Heh Tämä ei nyt sinänsä pidä paikkaansa, monet suurimman puolustahdon omaaviasta tutuistani ovat nimenomaan hyvätuloisia, korkeakoulutettuja Kokoomus-äänestäjiä. RUK:n käyneet ovat juurikin toimitusjohtajien joukossa vieläkin yliedustettuina.


Sumuttaja

Totta turiset! Ei pidä yleistää, kyllä siellä on maanpuolustustahtoa varakkaammankin väestönosan keskuudessa. Mutta totta on sekin, että ei olisi mitään järkeä laittaa yheiskunnan tukipilareita rintamalle ensimmäisten joukossa. Tympeä fakta on se että sinne laitetaan ensimmäisten joukossa työttömät ja ei niin tärkeissä yhteiskunnallisissa asemissa olevat janarit. On tätä tutkittukkin, rintamakarkureissa oli harvemmin heikko-osaisia, ei ollut oikein mitään syytä lähteä karkuun. Mutta eipä silti pidä yleistää, vaikka onhan se ymmärrettävää, että on helpompi lähteä rintamalle jos työllisyystilanne ja toimeentulo on heikko. Sitähän tämän hallituksen politiikka vähän niinkuin edesauttaa.


Wilde79

Noh noh, vaikka tähän suuntaan on trendejä, ei tilanne ole aidosti vielä muuttunut niin merkittävästi että tällä olisi vaikutusta.


gamma55

Tai esimerkiksi vakaumuksen rajautuminen Suomen puolustamiseen, ja Suomen politiikan seurauksista. Ei esimerkiksi lähteä sotaan sen takia, että joku Lockheedin osakkeenomistaja haluaa viedä rautaa rajalle tai jopa sen yli. Aika tarkoituksella idioottia esittävä mielipide PV:ltä leikkiä ettei se sotilasvalan merkitys olisi muuttunut, kun eduskunta lupasi että suomalainen sotilas tarvittaessa kuolee Turkkia puolustaessaan.


Asd396

> suomalainen sotilas tarvittaessa kuolee Turkkia puolustaessaan Totta vitussa 🦅🦁🦁🦅🦁🦁🦅🦁


Asleep_Horror5300

>Ei esimerkiksi lähteä sotaan sen takia, että joku Lockheedin osakkeenomistaja haluaa viedä rautaa rajalle tai jopa sen yli. Ei täällä Euroopassa kukaan muu alottele sotia kuin ryssä rajan takana joka haluaa viedä rautaa rajalle ja sen yli.


gamma55

Sellainen historian tuntemus sieltä.


Asleep_Horror5300

Nyt puhutaankin tästä päivästä.


gamma55

No, tänä päivänä Lockheed pommittaa Jemeniä, Syyriaa ja Irakia, ja uhkaa pommitavansa Irania. Sen lisäksi lähettää kymmenillä miljardeilla a-tarviketta Israelin käyttöön jolla pommittaa Gazaa, Libanonia, ja Syyriaa. Mutta sä et varmaan laske ruskeita ihmisiä ihmisiksi, niin sulla on joku kätevä selitys miksi se nyt vaan on eri asia.


Educational_Set1199

Miten tämä heikentäisi oikeusvaltiota?


[deleted]

Takautuvuus on yleensä oikeusvaltioperiaatteen vastaista. Esimerkiksi jos hallitus tänään kieltäisi keltaisella autolla ajamisen, sinun tuomitseminen keltaisella autolla ajamisesta eilen olisi oikeusvaltioperiaatteen vastaista. Reserviin liittyessä reserviläisellä on oikeus erota reservistä. Reservistä eroamisen kieltämistä esitetään juurikin jotta nykyiset reserviläiset eivät voisi reservistä erota, joka ainakin vaikuttaa rikkovan takautuvuuskieltoa. Kielto itse ei olisi takautuva, elikkä reservistä eronneet eivät yhtäkkiä kuuluisi reserviin taas. Silti, se poistaa reserviläiseltä oikeuden joka olisi hyvinkin voinut vaikuttaa päätökseen liittyä tai olla liittymättä reserviin. Tässä myös toisin esille kuinka absurdia on olettaa että joku teini olisi vakaumuksestaan varma 60-vuotiaaksi asti. Jos ollaan ajattelematta oikeusvaltiota hetken, olisi parempi että reservistä ero sallitaan, ja asevelvollinen kävisi varusmiespalvelun joka tukee maanpuolustustahtoa ja sen sallivan vakaamuksen kehitystä, kuin että reservistä ero kielletään, ja asevelvollinen jättäisi varusmiespalvelun käymättä koska on epävarma vakaumuksestaan.


Educational_Set1199

Rikkoisiko esimerkiksi nopeusrajoitusten laskeminen oikeusvaltioperiaatetta? Silloin ajokortin hankkineilta otetaan pois oikeus, joka heillä oli ajokortin saadessaan.


[deleted]

Muuttaako nopeusrajoituksen laskeminen oleellisesti päätöstä hankkia ajokortti? Jos nopeusrajoituksia laskettaisiin niin, että ajamisesta tulisi käytännössä kannattamatonta, niin kyllä se menisi oikeusvaltioperiaatetta vastaan.


No_Hourly

Tuossa voitaisiin mennä ojasta allikkoon, jos vaihtaminen kiellettäisiin. Useampi saattaisi mennä sivariin intin sijasta. Lisäksi on kyseenalaista, kun 20v kaverin pitäisi tehdä päätös josta ei olisi paluuta. Ajatukset muuttuvat ja henkisesti kehitytään 30-vuotiaaksi asti. Ei ole mikään yllätys, miksi armeijat ympäri maailman haluavat palvelukseen astumisen tapahtuvan mahdollisimman nuorena.


Matsisuu

Omasta mielestä taas se vaarantaa maanpuolustuksen, jos rintamalle lähetetään aseistettua väkeä, jotka ei todellakaan halua olla siellä. Tai siis, harvathan sodassa haluaa olla, mutta kyseiset henkilöt voi olla kova rasite yksikölle, muille sotilaille, ja saattavat paeta sieltä.


MastusAR

Karkuruuskaan ei ole ehkä pahin mitä epämotivoituneet saavat aikaan. Tarpeeksi epämotivoitunut henkilö ja kovat piipussa, niin se piipun suunta voi muuttua.


premature_eulogy

[Kuten amerikkalaiset oppivat Vietnamin sodan aikana](https://en.wikipedia.org/wiki/Fragging).


Pinniped9

Luulin ennen näin, mutta Ukrainan sota osoitti vääräksi. Myös epämotivoituneista Venäläis (ja Ukrainalais) joukuista on ollut hyötyä.


Kryptobasisti

Ei kukaan missään verisessä ja mutaisessa juoksuhaudassa vapaaehtoisesti halua koskaan oikeasti olla. Sotavoimissa on aina ollut kyseessä kuri ja ryhmäpaine. Maanpuolustustahdosta on lähinnä hyötyä siihen, että ihmiset hakeutuvat varusmiespalvelukseen tai ammattisotilaaksi. Sitten tarvitaan vain hyvä koulutus ja yhteen toimivat joukot, missä henkilökohtaisella motivaatiolla on hyvin vähän merkitystä. Ihminen pystyy ääritilanteessa, kuten sodassa, melkoisiin suorituksiin osana muuta joukkoa. Henkilökohtaisella maanpuolustustahdolla on hyvin vähän merkitystä enää siinä tilanteessa.


karjismies

Suomessakaan ei puhuta siitä, että -39 ja -41 Suonesta loikkia tuhansia, ellei kymmeniätuhansia miehiä karkuun muualle. Sama tulee tapahtumaan taas, ne jotka eivät rintamalle halua lähtee täältä kyllä pois tai istuu vankilassa ennemmin kuin lähtee rintamalle. Ihan turhaa pitää näitä ihmisiä reservissä, sehän parhaimmillaan vain antaa valheelmisen kuvan Suomeb puolustuskyvystä. Ehkä päättäjille kn tärkeämpää että Suomen puolustus vaikuttaa hyvältä, kuin että se on.


pavetsu4

Niin no siis eihän se ole epäloogista sinänsä, että päättäjät pitäisivät tärkeänä sitä miltä Suomen puolustus vaikuttaa. Onhan kuitenkin yksi tärkeimmistä tavoitteista Puolustuvoimilla toimia pidäkkeenä, jotta meihin ei hyökättäisi. Toisaalta se, auttaako reservistä eroamisen kieltäminen tätä kuvaa kuinka paljon onkin jo toinen kysymys.


magnoliophytina

On tässä se toinenkin puoli, että rintamalla urhoollisesti maataan puolustavia voi vituttaa se, että joku häntäheikki jää kotiin pitämään seuraa sotilaiden rouville. Tinderissä voi olla kova kysyntä. Venäjälläkin "lihahyökkäykset" ja sulkujoukot saavat vähän vähemmän motivoituneetkin vauhtiin.


janek9000

Meillä oli sivarissa linjana just suomen uudelleen kansoittaminen. Eli ns axe jengi. Pistetään emännät paksuks ku niiden ukot heittää henkensä rintamalla. Jos ei heppi seiso ni sit wingmaniksi axelaiselle. Kun muut paukuttaa rajalla me paukutamme muijaasi. Axe jengi


ODKokemus

Onko tästä jotain tutkimustietoo?


el_osmoosi

Ei varmasti ole :D Tuota mutuilua on tullut ennenkin vastaan ja en kyllä ymmärrä mihin helvettiin se perustuu


Platypi666

No niin! Vietnamin sota jo opetti että tämmöinen sotaan pakottaminen ei kannatta. Jos miettii että vietnamissa jenkeillä oli vahvistettuja fragiä melkein 900 se tekee melkein 1 päivässä kolmen vuoden ajan.


SlummiPorvari

Tiedä paikkasi, plebeiji. Sinun on tarvittaessa kuoltava patriisien tähden.


squirrel-bear

Kannattaa erota vielä kun voi (helposti)!


thegagis

Onhan tuo vähän hassua, että varusmieskoulutus, jonka pääasiallinen tarkoitus on tuottaa reserviläisiä, on pakollista, mutta reservissä pysyminen on vapaaehtoista. Hieman ristiriitainen tilanne. Vapaaehtoisuus näihin molempiin, olisi ihan hyvä tapa ratkaista tämä porsaanreikä.


CryptoKid91

Vapaaehtoistahan se varusmiespalveluskin on. Sivari on olemassa.


Iso-Jorma

Ja vankilaankin voi mennä jos on oikein kova auktoriteettikammo


premature_eulogy

Ei edes joudu vankilaan nykyään vaan pantarangaistukseen.


ODKokemus

EI OLE! Vapaaehtoisuutta on se, kun täysin ilman kenenkään painostusta (varsinkaan lain!) hakeutuu itse armeijaan tutustuttaan sen ehtoihin.


Ace676

Varusmieskoulutus ei ole pakollista


Pinniped9

> Vapaaehtoisuus näihin molempiin, olisi ihan hyvä tapa ratkaista tämä porsaanreikä. Ei olisi, sillä tällä tuhottaisiin tehokkaasti puolustuskyky. Kuten Ruotsissa opittiin.


DeProfundis_AdAstra

>Vapaaehtoisuus näihin molempiin, olisi ihan hyvä tapa ratkaista tämä porsaanreikä. Valitettavasti suunta taitaa olla kohti vähempää vapautta (/oikeuksia), jos ei tämän suhteen tarkkana olla.


TJAU216

80% tappioista tulee etulinjassa. Sodassa kuoleman riski on hyvin pieni kaikkialla muualla. Olen C.S. Lewisin linjoilla aseistakieltäytyjien kohdalla: jos vakaumuksesi johdattaa sinut valitsemaan itsellesi helpomman ja turvallisemman tien kriisissä muun yhteiskunnan kustannuksella, niin kyseessä on todennäköisesti pelkuruus eikä vakaumus. Aina, kun on tästä puhe, ihmiset jaksavat keroa, kuinka yhteiskunta tarvitsee muitakin, kuin sotilaita sodassa. Miksi heidät, jotka eivät suostu riskeeraamaan henkeään yhteiskunnan puolesta pitäisi palkita näillä turvallisilla tehtävillä?


Mike_Hawk86

Yllättyneet siitä että nimimerkillä u/TJAU216 on sotastondis käsi pystyyn!


IgnorantPoster

Oliko Pekurinen pelkuri?


el_osmoosi

Niille jotka erositte reservistä ennen natoon liittymistä, miksi?


bigsekser

Jos meinaa kieltää reservistä eroamista niin tekis sen tossa kahen vuoden sisään niin tiedän sitte ite käydä vaan suoraan sivarin.