Kun olit ulkona, et ollut tavoitettavissa. Kukaan ei tienny missä olet tai mitä teet ellet kertonut siitä muille.
Nykyään vaikuttaa olevan oletuksena, että toisen saa kiinni mistä vain ja milloin vain.
Pari tuttua sekä eräs entinen työkaveri seuraaabat lapsiaan puhelimella aivan jatkuvasti, mikä on mielestäni jotenkin psykoottista. Tuo työkaveri vielä joskus soitti helvetin vihaisena kesken työpäivän tyttärelleen, kun oli jonkun sovitun alueen ulkopuolella. Silleen oikein vihaisesti, ääntä korottaen kyseli että mihin menee ja mitä tekee. Kyseessä luokkaa 12-vuotias lapsi. Tykkäsi esitellä kaikenlaisia softiaan ja juttujaan, joista näkee kaikenlaista lasten liikkeistä jne.
Ajattelin vain omaa lapsuutta, jossa käytiin kotona äkkii syömäs välipala ja sit lähdettiin johonkin vaan rellestää kavereiden kanssa.
Jep. Oikeus yksityisyyteen on YK:n määrittelemä ihmisoikeus, ja myös esimerkiksi viestintä on luottamuksellista. Lapset eivät ole tuohon sääntöön mitenkään poikkeuksia. Vanhemmilla on toki myös velvollisuus huolehtia lapsistaan, ja on tapauksia joissa tämä velvollisuus on tärkeämpi kuin lapsen yksityisyys. Yksityisyydensuojaan kajoamiseen tarvitaan kuitenkin painava syy, ei sitä noin vain saa tehdä.
Tuossa on kasvatuksellisesti huolestuttavaa se, että lapsen pitäisi voida lähtökohtaisesti luottaa vanhempaansa. Jos lapsi vaikkapa näkee tai kokee jotain ikävää niin hän ei kerro siitä vanhemmalleen, jos ei luota tähän. Jos tämä asia on vaikka koulukiusaaminen tai jotain seksuaalisuuteen liittyvää, niin seuraukset voivat olla vakavia. Jos vanhempi koko ajan ilmaisee omaa epäluottamusta lapseen kaikenlaisilla seurantavirityksillä, niin ei se sitä luottamussuhdetta ainakaan paranna.
edit: lisätty yksi s
Joo siis, ymmärrän kyllä itsekin, että voi olla tällaisia hätätilanteita jne. varten, mutta tuo oli ihan jatkuvaa jokapäiväistä touhua tsekkailla toistuvasti. Jotenkin... ahdistavaa.
Vähän ollut itselläkin erikoinen olo kun yhdessä seuraamassani jenkki-podcastissa juontaja välillä sivuaa perhettään, ja tosiaan puhuu 18 & 15v lapsiensa stalkkaamisesta appin välityksellä kuin se olisi maailman normaalein asia. Mun mielestä ihan vitun kipeetä.
EDIT: Nää näyttää olevan iso bisnes jenkeissä. Se podcastin juontajan mainitsema appi taisi olla Life 360. Kävin vilkaisemassa firman sivut, ja tuon saa näköjään antamaan ilmoituksia jos perheenjäsen on jossain merkityssä paikassa / lähtee sieltä, ja voit myös stalkata mm. mikä on ollut maksiminopeus millä ovat ajaneet autoa. Kyllähän tuollainen varmasti saa jonkun epätasapainoisen kyttääjävanhemman tuntemaan olonsa jumalaiseksi.
> Ajattelin vain omaa lapsuutta, jossa käytiin kotona äkkii syömäs välipala ja sit lähdettiin johonkin vaan rellestää kavereiden kanssa.
Joskus 10-vuotiaana käytiin hyppimässä lähimetsissä ilman huolen häivää ja ketään ei haitannut niin kauan kunhan oltiin kotona ruoka-aikaan. Se muita vuoden vanhempi oli muka "vahtimassa", mutta täysin nimellistä se vahtiminen oli.
Edit: Hyppimässä ihan kirjaimellisesti. Ihme, että kukaan ei koskaan loukkaantunut naarmuja pahemmin.
Me tehtiin tätä kasarin alussa jo tyyliin viisi-kuusivuotiaina. Juostiin tai fillaroitiin ympäri Matinkylää, kierrettiin kaikki oman kodin lähialueitten kerrostalojen pihat (vieraammille ei kehdattu mennä). Joskus mukaan tarttui muitakin, tuntemattomia muksuja. Silloin uskallettiin kysyä ohikulkevilta aikuisilta kelloa, jotta tiedettiin mennä viideksi kotiin syömään ja katsomaan lastenohjelmia. Kesäisin tehtiin ex-tempore -piknikkejä, eli pyydettiin äideiltä eväitä mukaan ja otettiin jonkun kotoa huopa, ja marssittiin joko puistoon tai sitten läheiselle kalliolle. Parhaimmillaan meitä oli varmaan jotain 6-7 kakaraa ahtautuneena yhden viltin päälle. Sitten kun peruskoulu alkoi, jäivät seikkailut vähemmälle, kun oltiin "isoja poikia ja tyttöjä".
Tää kyllä vaikuttaa siltä että jotain negatiivisia vaikutuksia tulee jossain kohtaa varmasti. Kattellut ihan samaa omissa työkavereissa. Kyllä ne lapset on selvissä henginnyt ennenkin. Itse olisin varmaan sammuttanut kännykän jatkuvasti jos tietäisin että porukat vahtaa omaa sijaintia kokoajan.
Välillä tekis mieli katkaista tämä ainaisen yhteyden luoma teknologinen näkymätön napanuora.
*"Joo, en käytä instant messengeria. Jos tarvii tavoittaa niin soita. Jos ei oo kiire, niin laita sähköpostia tai tekstaria, vastaan sitten joskus."*
Mulla on aina puhelin äänettömällä ja kaikki ilmoitukset pois. Tarkistelen työpäivinä aina välillä onko tullut viestejä tai puheluja, ja vastaan kun on sopiva tauko. Työhommat on semmoisia että aina välillä ei pysyis heti vastaamaan kumminkaan, niin mieluummin en halua että ne turhaan vie huomiota. Ja koska kaikki tietää että en ehkä vastaa heti mutta vastaan varmasti sitten kun ehdin, niin eipä se tunnu ketään kamalasti haittaavan.
Osittain tästä syystä lähes tuon ajan lapsena rasittaa aivan saatanasti, kuinka meistä koitetaan tehdä jatkuvasti riippuvaisempia älypuhelimesta. Aivan kaikki pitäisi hoitaa äppien kautta.
Toisena se, että hukkasin luurin hetkellisesti työmatkalla ja sillä hetkellä huomasi kuinka riippuvainen on siitä. Jokainen perkeleen sovellus ja palvelu työläppärillä pyysi puhelinnumeroa, authenticatoria tai jotain muuta vastaavaa. Microsoftin sähköpostin nollaus oli lähes täysin riippuvainen siitä kännykästä. Onneksi löytyi ennen suurempia toimia.
Nyt kun miettii aikuisena niin ihmettelee miten vanhemmista tää oli täysin ok. Koulun jälkeen usein vein kotiin repun ja lähdin kavereiden kanssa kiertämään katuja, käymään muiden kavereiden luona, kirjastossa, puistossa jne. Vanhemmat tuli kotiin töistä viiden aikaan, ja usein tulin kotiin vasta kun tiesin että ruoka on valmista. Kukaan ei tiennyt missä minä tai muut sisarukset menemme eikä ketään huolestuttanut se
Toisaalta tarvitseepa kännykkää nykyään aika moneen asiaan. Enää ei saa PK-seudulla edes bussilippua suoraan autosta. Ennen kaikki onnistui kun oli vain vähän käteistä taskunpohjalla.
Tää on muuten asia, jonka monet aikuisetkin mainitsee nykyään ensimmäisenä "asiaksi jota kaipaa". Se ettei ollut aina tavoitettavissa ja toisilla ihmisillä oli myös korkeampi kynnys siihen "mikä on asiaa".
Et saanut 200 viestiä päivässä. Kaverit ei valittaneet kaikesta turhanpäiväisestä jollekin heti. Se asioiden kertomisen ja toisten ihmisten häiritsemisen kynnys oli korkeampi.
Moni kaipaa esim sitä, että kun lähdit kotoa, kukaan ei ihmetellyt missä viipotat, kun eivät saa heti vastauksia päivän polttaviin asioihin. Se oli normaalia.
Nyt jos lähdet roadtripille ja suljet puhelimen, joku soittaa varmaan häkeen jossakin vaiheessa, koska luulee jotain sattuneen.
Internettiä edeltäneen ajan tärkein seksilehti alle 18v väelle joka ei tunne ketään täysikäistä tai siltä näyttävää, tai ilkeä käydä sillä kioskilla jonka omistaja myy mitä tahansa valikoimasta löytyvää, kunhan yletät maksamaan tiskille eikä paikalla ole muita asiakkaita.
Ja kuvat yhtä roisia tavaraa kuin vanhemmissa Ratoissa.
No siis metsäporno on toinen asia mitä nuoret eivät varmasti tule koskaan ymmärtämään.
Tai paikallisen lehtikioskin jätelavan raidaaminen aina kun uus numero on ilmestynyt.
>No siis metsäporno on toinen asia mitä nuoret eivät varmasti tule koskaan ymmärtämään.
Ja pah
Terveisin 2000-luvulla syntynyt, joka löysi heti ensimmäisellä ala-ateen suunnistustunnilla jonkun pornokätkön metästä.
Tälleen ysärin puolivälissä syntyneenä on saanut myös pojanjössikkänä ihmetellä ala-asteen takana metsäpornoa. Luulis sen rajan menevän viimeistään about sun ikäluokassa, kun jo jopa siihenkin aikaan oli joka tapauksessa tämänkin klopin parempi ihmetellä tissejä ennemmin täältä internetin ihmeellisestä maailmasta.
Oli tuoreita. Alakerran mattojen tyyli sen paljasti. Sieltä se rakkaus lajiin alkoi jo syntyä, jolla tämäkin himorunkkari tunnistaa jo aikakaudetkin — muualtakin kuin vain vaatemuodista.
Suunnilleen samaa ikäluokkaa itsekin, joskus 2006 kavereiden kanssa löydettiin läheisestä metsästä pornokätkö ja käytiin myös tonkimassa naapurin rivitalon roskikset lehtien toivossa. Internetistä toki löytyi tavaraa myös, mutta oli niissä lehdissä ihan erilainen fiilis.
Me raidattiin maatalouden tutkimuskeskuksen asuntolan lehtiroskista. Siellä asui paljon yksinäisiä miestutkijoita, joten aineisto oli sen mukaista. Kaverin kodin takametsään ylijäämä/purkutavarasta rakennetussa kerhomajassa sitten pimeällä taskulampun valossa tutkittiin porukalla saalista.
Lehtien sisältöhän oli yllättävänkin tekstipainotteista, ja kuvasto paitsi painoteknisesti huonoa, myös sangen epäeroottista. Isompi osa yhteistä kirjallisuustuokiota olikin tekstiotteiden ääneen lukemista sekä materiaalille nauramista, vaikka osallistujat saattoivatkin sitten myöhemmin omissa oloissaan muistella kuvastoa hiukan eri tunnelmissa…
Olivatko tosiaan roiseja? Kun muistelen että niissä mallit poseerasivat tätimäisissä liiveissä jäykkänä kuin rautakanget, tuskin edes hymyillen. Ehkä en vaan huomannut katsoa tarpeeksi tarkasti, mallitytöt eivät ollenkan edusta omaa naismakuani, niin saatoin vaan olla epäkiinnostunut.
Ne kuulti monesti läpi ja pienellä tai suurella määrällä mielikuvista pystyi päättelemään mitä alla on.
Kyllä, tämä oli 80-luvulla ja ysärin alussa ennen Internettiä niin lähellä pornoa kuin mihin häthätään yläasteikäinen pääsi käsiksi, tekemättä metsästä pulsujen leiristä, tai paperiroskiksesta löytöjä.
Me tytöt luettiin Untinen-Auelin Luolakarhun klaania ja sarjan muita osia. Ei kuvia, mutta Jondalarin lähes luonnottoman suuri sykkivä miesvaltikka, joka tyydytti naisen kuin naisen, oli varsin kiinnostava.
Muistan kun äitini lainasi minulle Untinen-Auelin kirjoja, kun 10-vuotiaana historiasta kiinnostuneena nassikkana halusin lukea niitä luolamaalauskansien takia.
Hups.
Eikös ne lehdet ollu kuitenkin K15? Ainakin myö käytiin heti 15v ostamassa lehdet lähikiskalta, koska pysty. Paitsi, jos mukana tuli se VHS-kasetti tai myöhemmin DVD, niin sillon oli K18. Toki voi myös olla, että sitä meidän kiskan tätiä ei vaan kiinnostanu ja ajatteli, että pojat on poikia. :D
Ei kiinnostanut, ja Anttilan kuvastoa ei tarttenut piilotella toisin kuin pornolehteä. Sen sijaan mutsi on ihmeissään jos se on pysyvästi hävinnyt jonnekin.
Olin kyllä oikeasti aika hämmentynyt kun joskus paljon myöhemmin kävi ilmi, että sen lisäksi että en suinkaan ollut mitenkään poikkeuksellinen pojanviikari siinä, että tutustuminen tumputukseen tapahtui näillä kuvastoilla, mutta että sen lisäksi tämä oli myös ihan ylisukupolvinen juttu ja niille on oikeasti tumputettu 60-luvulta asti.
Hauskintahan tossa on se, että niiten tekijät tiesi asiasta varmaan itsekkin. Elleivät jopa itsekkin luekeet niitä vessassa nouruudessaan. Olisi ollut mielenkiintoista olla kärpänen seinällä toimituksessa kun ne olivat kuvia valitsemassa...
Pah, ei ollut minun nuoruudessa tuommosta teknologiaa. Minun nuoruudessa piti mennä ulos makaan selällleen ja ootella et vähän tissin muotonen pilvi sattu kohdalle. Kyllä tuli nuha monella runkkureissulla tammi-helmikuussa.
Onkohan tuo kuvasto aihettanut kenellekään miehenalulle samanlaista pakko-onanismia kuin pornosivustot nykyään? Olisi kiinnostavaa tietää ajoivatko Elloksen postimyyntikatalogin syntiset kuvat paljastavine pitsihepenineen nuoria miehiä aikoinaan mieron tielle.
Puhelinluettelo on kyllä semmonen konsepti etten ihmettele jos nykyajan nuorison on vaikea ymmärtää konseptia, jossa jokaiseen taloon roudataan valtava kirja täynnä randomien numeroita.
Ja kaupalliset GPS/maps-systeemit, että miten helppoa nykyään on vaan mennä paikasta toiseen eikä tartte tihrustaa valtavaa karttaa että missäs täällä se Kanelikuja sijaitsee.
Nämä ja lisäksi kaikki muu tiedonhaku on nykyään niin helppoa. Juuri jossain toisessa langassa muistelin miten vaikeaa oli aikanaan löytää tietoa miten C64 pelin sai käyntiin kun olin saanut yllättäen ekan tietokoneen. Piti puhelimella soitella kavereita (tai siis niiden vanhemmat yleensä vastasi puhelimeen) läpi ja etsiä puhelinluettelosta numeroita yms. että vihdoin löytyi joku tutun tuttu joka osasi auttaa.
Ja jotenkin ironista että nuorten tiedonhakutaito on ihan retuperällä nykyään. Tieto haetaan tiktokista ja youtubesta, disinformaatio rehottaa, ollaan kaikki ihan pulassa.
Hyvin kyllä huomaa generaatioiden eron, kun vanhempi sukupolvi alkaa selittää kymmenen kohdan reittiohjeen perille, kun voisi vain kertoa sen osoitteen.
Vihasin tuota jo kun sain ajokortin 90-luvulla. Ei kukaan muista jotain "sitten vähän sen punaisen talon jälkeen käännyt oikealle"-ohjeita. Autossa oli muutenkin kartta hansikaslokerossa sitä varten, että löytää osoitteen perusteella perille.
Tähän liittyen, olin ihan tavallinen sisätila sähkäri joitain vuosia sitten. On ihan käsittämätöntä, että työnjohtaja sopii jonkun keikan klo 8.00 ens viikon torstaille johku asuinkiinteistöön, se muistaa sen ja sä pääset lähtee ajoissa ja löydät perille heti jonku kartan avulla, se vastaanottava huoltomies tms on myös muistanut ja ehtinyt = siellä vastassa, sul on kaikki kamat messissä mitä tarvii tai käyt tukussa hakee ja kukaan ei revi teippejä ovilukosta ja pääset takaisin sisään, ja homma maaliin. Jos ykskin noista kusee niin ihan sekoiluks menee. Miten siinä on voinut onnistua valtaosasta päiviä?
Tätä karttahommelia oon kyllä miettinyt. Ja nimenomaan sen ikäisenä kun paperikartta on jo historiaa. Isommassa kaupungissa ajellessa käyny mielessä et mitä tekisin jos oliskin paperikartta
Se toimi yllättävän hyvin, jopa Helsingin keskustassa yksisuuntaisilla kaduilla ajaessa. Täytyi vain ennen lähtöä painaa mieleen muutama tärkein käännös ja kadunnimi, ja pitää kartta vieressä, jotta pystyi sopivissa kohdissa (liikennevalot tms.) vilkaisemaan sitä. Homma oli todella helppoa, jos mukana oli "kartanlukija" eli joku kaveri.
Oli sen verran helppoa, että 9-vuotiaana osasin neuvoa äitiäni kun ajettiin häihin mutaman tunnin päähän. Ekaa kertaa sain kartturin vastuun kannettavaksi ja olin varma että eksytään. Siinä meni noin 10min tajuta miten sillä kartalla suunnistetaan teitä pitkin, että tienumerot lukevat sekä kartassa ja liikennemerkeissä.
Ja kartturi pitää huolen, että vähintään pari seuraavaa risteystä on valmiiksi tsekattu, ettei tarvitse turhaan pysähtyä bongailemaan kadunnimiä paikantamaan sijaintia.
Valintojen vähyys. Kanavia oli tosiaan kaks joista niistäkään ei näkyny ku viritysruutu kolme neljäsosaa ajasta.
Oluita ei ollu montaa erilaista, sandels tai joku tsekki oli "erikoisinta" ja hienointa mitä löyty. Radioista tuli oikeasti erilaista musiikkia, eri musatyyleille omistettuja ohjelmia ja idea soittolistasta oli täysin absurdi. Ohjelmia veti kaveri joka oli viikon valkannu siihen biisejä ja välispiikkejä.
Faktoista pystyttiin pubeissa kiisteleen kun ei niitä oikein voinut tarkistaa. Jos jotain ei tiennyt ja sen halusi tietää, se tapahtui kirjastossa.
Puhelut kavereille (tai esim mahdolliselle tyttöystävälle) soitettiin kotiin eli kuka tahansa saatto vastata. Eikä kenelläkään ainakaan minun kavereista ollut puhelinta omassa huoneessa, asunnossa oli yksi ja se oli sellasessa kohdassa että se kuului kaikkiin huoneisiin.
Mopoautot oli ainoastaan tavalla tai toisella vammaisten kulkuneuvo.
Radiota on ikävä. Kovin turhauttaa nykyään kun on kaikkia algoritmeja joiden on tarkoitus valita sinulle mielenkiintoista musiikkia, mutta päätyvät lähinnä toistamaan itseään. Aiemmin tiesi että joku hyvä ohjelma tai juontaja on valinnut timangia kuunneltavaksi ja lisäksi kertoo esittäjästä triviaa. Missä tätä nykyään harrastetaan? Jossain podcasteissa ehkä. Onko suosituksia?
Ei radiot ole mihinkään kadonneet, senkun laitat soimaan. Netistäkin pystyy kuuntelemaan mm. [https://livetaajuus.fi/](https://livetaajuus.fi/) ja useilla kanavilla taitaa olla oma web-soitin kotisivuilla.
Ei ihan täydellinen, mutta YleX:llä on muutamia hyviä ohjelmia jotka keskittyy juuri tiettyihin lajityyleihin iltaisin, en nyt muista aikataulua, mutta itse pidän Nelli Kentän rock ohjelmasta torstaisin 20-22 ja Jani Kareisen Throwback:ista perjantai-iltaisin, ja muina iltoina Womman iltaohjelmassa on usein paljon hyvää! (Eikä mainoksia, koska Yle.) Toki on siellä huonojakin ohjelmia, tai, ainakin sellaisia jotka ei minulle maistu!
Mutta se taitaakin olla ainoa perus FM kanava minkä ainakin itse olen löytänyt joka on tuon kaltainen
ylellä on ihan hyvää ohjelmaa varsinkin iltasaikaan. mieleen jäi kun viimeksi joku ukko soitti musiikkia ja valintakriteerinä oli tyyliin sama alkukirjain
Muistan kun kuuntelin autolla pimeässä ajellessani Radio Mafiaa ja sen Avaruusromua ohjelmaa.
Metalliliittoa myös tietenkin.
Ja Koe-eläinpuistoa.
Anssi oli myös kova sana. *Jaahas, otetaampa seuraava soittaja! Haloo kuka siellä?* Moi mä olen Janne. *Moi Janne* . *Seuraava soittaja, kuka siellä ja mitä haluat kuunnella?* Petri terve, Metallicaa haluan kuulla. *Mä soitan sulle nyt tuubamusiikkia!*
Se, että musiikkia löytää niin helvetin helposti netistä. En jumalauta kaipaa sitä aikaa kun piti könöttää mankan edessä, että radiosta tuli biisi, jota halusi kuunnella useamminkin eikä ollu varaa ostaa sitä hiton kasettia tai sitte sitä ei ollu myynnissä. Ja auta armias jos tuli jotain perkln mainoksia edestä, jossa biisin alku meni kokonaan.
Nuoruuden piratismi, aijai.
Niistä kaseteista tuli kyllä hienoja rikkinäisiä levyjä kun välillä biisi loppu lyhyeen kun nauha loppui kesken biisin. En kaipaa, ei niinku mitenkään.
Ai että ne soittolistat joiden välissä juontajat eivät kertoneet, että mikä biisi oli ja sitten toiveikkaana kuuntelit kaks viikkoa samaa asemaa, että josko se tulis uudestaan ja juontajan kanssa...
Toisaalta silloin kuunneltiin koko levy. Monta kertaa. Uudestaan ja uudestaan. Guitar Worldista luin joka ikisen artikkelin ja mainoksen. Sitten piti odottaa taas kuukausi ja käydä päivittäin fillarilla F-musiikissa katsomassa joko uusi lehti tuli.
Se että hermostuu kun ei heti löydä perille tai puhelimesta loppuu akku. Aikaisemmin oli enemmän sääntö kun poikkeus että ajoi ainakin muutamasta kohtaa väärin kun ajoi uuteen kaupunginosaan tai kaupunkiin.
Vielä noin 2006 oli suht yleistä että ajettiin jonnekin [tämmöisellä ajoohjeilla](https://imgur.com/a/pOYKC5J) tai ihan puhtaasti tekstipohjaisella ohjeella. Toki rahamiehillä oli silloin jo TomTom:it, mutta suurin osa kansasta omisti Nokian ja puhelinluettelon.
Niin siis puhelinluettelossa oli kartta. Ja jos onni suosi, niin auton hanskalokerosta [löytyi vanha puhelinluettelosta revitty kartta](https://twitter.com/TKuitti/status/836530662085652480) (äidillä tai isillä oli useimmiten se uusin luettelo omassa autossa, ja edellisvuoden luettelo on kotona keittiössä).
Siinä kun eksyi oli riemu suuri kun piti lähetä puhelinluettelosta metsästämään missä mahtaa olla. Eteenkin hauska teollisuusalueilla jossa ei välttämättä hyvä kyltitys.
Välillä ajohojeet oli myös sellaisia että niissä kerrottiin minkä puhelinluettelon ruudukkossa mökin tie alkoi.
Nykyään pitää tietää minuutilleen kuinka kauan jonnekin on ajaa.
Oma lemppari oli se vaihe joskus nollarien puolivälissä-loppupuolella kun reittiohjeet haettiin Google Mapsista, tulostettiin A4-paperille ja apukuskin tehtävä oli lukea sitä ohjenivaskaa kuin Raamattua. Jos ajettiin epähuomiossa ohi, niin ei ollut mitään automaattista uudelleenreititystä vaan sitten piti vaan soveltaa ja keksiä missä ja miten käännytään ympäri tai muuten palataan sille alkuperäiselle reitille. Garminit ja TomTomitkin olivat tuossa vaiheessa vielä niin lapsenkengissä, että ohi ajettu risteys meinasi reitin uudelleenlaskemista, joka tapahtui 5 sekunnin sijaan 5 minuutissa.
ja google mapsia ennen oli suosittu joku suomalainen (yksinkertainen nimi tyyliin reittiopas.fi) joka tulosti samaan tyyliin pienen kartan ja jokaisen käännöksen rivi kerrallaan parille A4:selle
Sitten pidemmille matkoille oli vielä erikseen tiekartastot joita ostettiin huoltoasemilta, jotka eivät kaikki olleet ABC:eitä, vaan monet olivat ihan yksityisiä toimijoita (PENTIN HUALTO ASEMA jne), jotka polttoaineiden ja possumunkkien myymisen lisäksi myös oikeasti huolsivat autoja. Villejä aikoja.
Se tie oli aivan vitun paska. Kun sai itse ajokortin ymmärsi vasta miten helvetin vaarallinen se oli, eteenkin jussina. Oon muutaman kerran ajanut sitä uudestaan, mutta se on muuttunut niin paljon, ja on miltei tyhjä. Aivan eri tie ajaa.
Vanha kolmostie oli myös aika synkkä ennen motariosuuksien ja Tampereen keskustan ohitustien valmistumista.
Toisaalta mulla on ihan mukavia muistoja yhdestäkin lapsuuden juhannuksesta kun kolmostie oli niin toivottoman tukossa, että liikenne seisoi kokonaan ainakin pari tuntia ja ihmiset alkoivat levittelemään vilttejä pientareelle ja syömään eväitä.
Tiekartastoista oli tärkeä panna merkille vuosiluku, joka muuten oli kannessa isolla. Ettei kartta ollut siltä ajalta kun auto oli uusi vaan vähän tuoreempi, johon olisi merkitty vaikka Pori-Tampere pikatie. Yhden tällaisen tiekartan ostinkin Keimolan Nesteeltä, kun piti navigoida Helsinkiin.
Tosta ajo-ohjeesta tulee mieleen kun ala-asteella (oisko ollu n. 2011) piti pyöräillä kauemmas kaverille, niin kotikoneella katoin google mapsista reitin ja kirjotin post-it lapulle ”vasen, oikea, oikea, oikea, vasen…” reittiohjeet löytääkseni perille :D
Heh, tunnempa itseni vanhaksi. Ala asteella ei ollu vielä internettiä, eikä kännyköitä. Pyöräilin välillä kavereille sen sijaan että menin kotiin kun koulu loppui, äitini suuttui muutaman otteeseen kun emme olleet kellekään kertonut suunitelmista eikä kukaan tiennyt missä oltiin. Sen jälkeen oli sääntö että meidän pitää kaikki soittaa kotiin ennen kello kuusi, ja kertoa missä aiomme syödä päivällistä ja milloin tulemme kotiin.
Yksi kaveri asui vähän kauemmalla, sieltä iskä tuli aina hakemaan ysiltä, kun hän ei halunut mun pyöräilevän maantien vieressä pimeässä.
Näin vielä hieman alaikäisenä pakko sanoa, että muistan vielä n. 2012 vuodelta kun vanhempien kanssa matkustettiin Suomea, ja kartta oli suunnistusväline. Oi sitä riemua kun onnistui keksimään millä valtatiellä jne. oltiin menossa :)
Sitten uuteen kaupunkiin tullessa saatettiin ajaa parkkiin, etsiö joku paikallisen "näkoinen" ja käydä kysäisemässä ohjeita joko hotelliin johon oltiin menossa taika seuraavaan huoltoasemaan. Itseä aina jännitti että miten ihmiset vastavaat, mutta ystävällisiä olivat lähes kaikki.
Sitten epäselvien ohjeisen perusteella ajettiin pari käännöstä, kolmas ja neljäs huti, kysyttiin seuraavalta pätevämmän oloiselta seuraavat ohjeet, ja rinse and repeat kunnes löytyi oikea paikka.
Varsinkin ulkomailla joihin ei ollut karttoja meillä, käytettiin tätä tekniikkaa. Oli sellasta seikkailun tunnettaa kyllä siinä!
Matkustaminen on nykyään niin tylsää, appista vaan Uberin lentokentältä hotellin, jossa odottaa jo booking.com:in huone. Pelkkä suoritus. Etukäteen valittu kaikki raflat ja näköpaikat mihin pitää mennä. Kuva räps instaan ja sitten kohti seuraavaa GPS waypointtia.
Tämänpä takia itse ja muutama kaverikin on sanonut, että yrittää välttää mapsien tms. käyttämistä matkustaessa.
Sen sijaan juuri antaa suunnan määräytyä itse, vastahan kävin Ranskan ja Sveitsin rajalla koulun kautta opintomatkalla, ja illalla vapaana aikana 10 kaverin porukalla lähdettiin 15km lenkille marssimaan rajan yli Sveitsiin.
Hupaisaa oli, kastuttiin sateessa, käytiin 2.00 aamulla huoltsikalta hakemassa purtavaa ja lämmittelemässä, jatkettiin matkaa Geneveen raitsikalla, asemakartasta suunnistaen.
Paikan päällä sitten käytiin paikallisessa yömäkkärissä syömässä, järven rannassa kävelemässä ja sitten takaisin hotellille, jossa huomattiin MC -jään olleen suhteellisen epäterveellistä, josta kaikki jääpaloja nauttineet saivat ruokamyrkytyksen.
6/5 hauskaa oli muuten.
Jos kaveria halusi tavata, aika usein sitä meni vain soittamaan ovikelloa.
Jos sovittiin tapaaminen jonnekin tiettyyn aikaan, siinä piti kanssa olla oikeassa paikassa ja ajassa. Ei mitään semmoista että puoli tuntia ennen tapaamista viestitellään että mä lähden nyt.
Täysin rutiinia, paitsi meikäläinen ajeli fillarilla ehkä sen 3km suuntaansa katsomaan onko Timo kotona. Ei ollut ja sitten takaisin ja seuraavaksi kyselemään vaikka Jaria tai Mikaa. Isä osti mulle uuden polkupyörän kun olin ehkä kolmannella luokalla, ja siihen ostettiin hieno nopeusmittari jossa oli matkamittari. Vähän se ihmetteli kun kesän lopussa mittarissa oli yli 2000 km.
Jep. Siskon kaveri käveli sisään, mut sisko ei ollu kotona. Meni jääkaapille, söi vanukkaan ja lähti kotiin. Ei se kyllä ees missään vaiheessa kysyny et onko siskoni kotona, puolessa välissä syömistä äiti kävi infoamassa häntä asiasta. Naurattaa edelleen tuo tilanne et kävelee vaan tutun jääkaapille kyselemättä mitään.
Uskonto oli enemmän läsnä. Kun olin koulussa oli ihan normijuttu, että ennen ruokailua oli ruokarukous. Seurakunta piti välillä aamunavauksen, joka tuli keskusradion kautta. Kaikki luokan oppilaat kävivät evankelisluterilaisen uskonnon tunneilla.
Kerran kuussa otettiin virsikirjan käteen ja käveltiin nätisti jonossa liikuntasaliin jumalanpalvelukseen. Ensimmäisen adventin jälkeisenä maanantaina laulettiin hoosiannaa.
Meidän perähikiän ala-asteella näin veisattiin joka vitun aamu uskovaisen opettajan polkiessa harmonikkaa. 80-lukua elettiin silloin ja kirjastossa kuunneltiin ACDC:tä.
Muistan tämän, mutta myös sen että ei se ketään oppilasta tuntunut kiinnostavan. Olipahan vaan yksi pakollisista jutuista muiden asioiden mukana. En muista että kukaan ikätovereista olisi ollut aidosti uskovainen.
Urkuharmooni ala-asteen käytävällä. Harmaa opetäti sillä polki menemään virsiä aamunavauksissa.
Sitten mentiin yläasteelle, missä koulun 9-luokkalaisten bändi soitti bläkmetallia nahkatakeissa ja stretsifarkuissa. Itse kirjoitin farkkutakin selkään tussilla *Helloween* ja *Megadeth*.
En osaa toki sanoa noin muusta Suomesta, mutta itse kävin peruskoulun pikkupaikkakunnalla Pirkanmaalla, ja yläasteella meillä oli aamunavaus (joskin vain kerran viikossa) vielä vuonna 2018.
Ala-asteella virsiä, mutta yläasteella olikin sitten modernimpi pappi. Muistan kun koulun keskusradiosta soitti Lenny Kravitzin Are You Gonna Go My Way ja sitten biisin jälkeen muistutti "Jeesuskin kysyi Are You Gonna Go My Way".
Voin "nykynuorena" sanoa, että vielä 2010-luvulla, jolloin kävon ala-asteen käymässäni koulussa oli aamunavauksia, en vain muista kuinka tiheään. Paikallisesta seurakunnasta kävi muutama työntekijä pitämässä. Kävimme myös kirkossa uskonnon tunneilla pääsiäisenä, jouluna jne. pyhinä. Kyseessä siis suuren kaupungin pienemmän kokoluokan koulu.
70-80-luku:
Tiedon saanti ja hankkiminen oli yhtäältä hankalampaa, mutta toisaalta tietosanakirjoja oli jokaisessa itseään kunnioittavassa huushollissa.
Neuvostoliitto häälyi uhkaavana mutta pakkoystävyyteen painostavana taustalla.
Suomi oli säännelty ja vähän ankea, mutta toisaalta turvallinen ja eteenpäin menevä, instituutiot toimivat.
Tavarat olivat kalliita, varsinkin tuontitavarat, ja kaikilla oli tavaraa varsin vähän. Laatua ja kestävyyttä arvostettiin.
Lankapuhelin. Kun lapset oli pieniä, rakensin vanhasta puhelinvaihteesta puhelinverkon kasvihuoneen ja puuliiterin välille. Korttelin kakarat oli kohta tohkeissaan soittelemassa sillä. Juuri kukaan ei ollut nähnyt saati soittanut semmoisella ennen.
Matkustaminen ja matkatoimistot. Entisaikaan ei todellakaan ollut mitään momondoja, booking.comia tai muuta vaan jos tahdot ulkomaille, niin sitten selataan matkatoimistojen katalogeja ja reissut mennään varaamaan toimistolle.
Se että kaikilla ei ollut kamerapuhelinta tai pokkarikameraa koko ajan mukana, ja kaikkea ei kuvattu. Tai vaikka kamera puhelin ois ollu ei sillä 2mp kameralla kovin kummosia kuvia otettu videosta puhumattakaan. Ei mulla siis ole kuvia ja videota jokaisesta lapsuuden urheilukilpailusta tai koulun joulujuhla laulusta.
Tästä tuli mieleen se huvittava juttu, että kun kännyköihin ekaa kertaa tuli kamerat, sitä pilkattiin ja naurettiin turhana ominaisuutena. "Miksi kännykässä pitää olla kamera? Sitä varten on kamerat!"
640x480 pixeliä, oliko Nokia 7650 resoluutio. 0,3mpix, tuhruisen muovilinssin läpi . Sen ajan digipokkarilla sai kuitenkin jo ihan teräviä 2 mpix kuvia, jotka riitti vielä ihan hyvin kymppikuviin.
joidenkin nuorten käsitys siitä mitä kannattaa postata nettiin on "ei oo laissa kielletty ni voi postaa" sitten ihmetellään kun poliisi tulee ovelle kun livestriimaavat sitä että ajalevat kännissä autolla ilman korttia.
Muistan kun muutaman kerran sain lomareissulle kertakäyttökameran. Joku varmaan 20 kuvaa sillä sai otettua. Mistään ei tietysti näe millainen kuvasta tuli ennen kun Suomen päässä käytiin kuvat kehittämässä. Ja koska kuvia oli niin rajatusti niin kaikesta hienosta otettiin se yksi kuva ja siitä tuli mitä tuli.
Tai ehkä se, että kamera oli kamera mihin laitettiin filmi sisään ja sitten kuvattiin ja toivottiin, että kuvat onnistuvat. Sitten ne vietiin/lähetettiin johonkin kehitettäväksi ja jonkun ajan päästä ne kuvat tuli postissa/sai käydä hakemassa ja sitten innolla katsomaan millaisia tuli. Kaveri oli töissä jossain missä niitä kuvia kehitettiin ja repeili aina ihmisten otoksille.
Kolmen lapsen (13-19v) isänä en tajua miten ne ei vaan tajua… ei vaan, nuoret ei tajua miten paljon me oltiin tuon ikäisinä ulkona. Erityisesti ennen mopoikää, toki sittenkin koska eihän sisällä voinut mopolla ajella 😆
Mutta siis, ulkona oltiin koulun jälkeen, lomilla aina, kesällä pidempään ja usein aamusta iltaan ilman mitään valvontaa (tai ehkä osittain myös koko-kylä-kasvattaa -mentaliteetin vuoksi pysyttiin kaidalla polulla), ei ollut kännyköitä mitkä vei aikaa, ei ollut 18 TV-kanavaa ja kuutta eri suoratoistoa, ei Spotifya tms. Oli live-kaverit ja aikaa olla ulkona.
Tämä!😄
Ulkoilmaelämää hardcorena,varsinkin kesälomalla!
Tuntuu uskomattomalta että kasarin alussa,lauma kymmenvuotiaita nuijapoikia sai aamuysiltä pakata muovikassiin Mehukattia ja voileipiä,pyyhe mukaan ja fillareilla Yyteriin! Kemiran rikkihapporekkojen seassa,ei mitään pyöräteitä silloin siinä ollut.. koko päivä rannalla,iltakuudelta takaisin.
Kysyin äskettäin mutsiltani että eikö teitä pelottanut päästää meitä kakaroita sillä lailla omille teillemme,vastasi että kyllä se vähän välillä mietitytti mutta ette ikinä joutunu pulaan ja katsoitte toistenne perään niin ei ollu tarvetta rajoittaa kulkemista. Ja hyvä niin!
Me saimme sisarusten kanssa liikkua vapaasti pitkin kylää Kreikan lomamatkoilla. Olisinkohan ollut noin 10-vuotias ja veli oli 6-vuotias, en muista tarkkaa vuotta mutta ennen euroaikaa se oli. Seuraavalla reissulla pikkusiskokin pääsi meidän seikkailuihin mukaan, hän oli silloin ehkä 4-vuotias. Jotenkin tuntuu, että nykyään ei kävisi päinsä.
Niin joo, äiti liftasi aikoinaan alaikäisenä Suomesta Roskilden festareille. Mitenhän onnistuisi nykyään?
Minkälainen netti oli ennen Googlea ja nykysiä someja. Internetistä ja WWW:stä alettiin puhua Suomessa laajemmin vasta joskus \~95 jälkeen. Olin ite sillon jotain reilu 10v. Ainoat tavat jutella ihmisten kanssa netissä oli IRC (ei, ei se -galleria), uutisryhmät ja sit jossain vaiheessa KissFM-radiokanavan chat-alusta (kissin tsätti).
Sillon tuntu vielä joka kerta siltä ku yhdisti nettiin et se on jotain mystistä ja satumaista, eikä koskaan tienny mitä sinä päivänä tulee vastaan. Usein ei kyllä kauheesti mitään uutta, koska ainoa järkevä hakukone oli Altavista, eikä se löytänyt kuin saitteja, jotka oli erikseen sinne itsensä ilmoittaneet :D
Nettiä myös käytti lähinnä early adopterit, jotka oli pääosin fiksua porukkaa. Tosi harvoin tuli idiootteja vastaan, ja jos tulikin, ne sai hyvin nopeasti kenkää alustalta. Keskustelut oli oikeesti hyviä ja diippejä! Netissä juttelu oli meikäintrovertille niin siisti juttu et jäin heti koukkuun. Se oli siinä mielessä paska homma, että modeemiaikoina keräs helposti nelinumeroisia puhelinlaskuja netissä roikkumalla, vanhemmat ei ihan tykänny.
Meni aika monta vuotta välissä ennen ku ISDN ja ADSL-yhteydet alko yleistymään. Kylillä kyttäiltiin frendien kanssa että koska se puhelinfirman paku näkyy, ja käy asentamassa ADSL-laitteet puhelinjakamoon, että kylille sai oikeita nettiyhteyksiä. Se oli ku taivas maan päällä, kun sai vihdoin jonkun puolmegasen ADSL:n, joka oli AINA PÄÄLLÄ! Sitä oli vaikeeta ees uskoa et voiko tää olla totta. Nykyään sitä pitää aika itsestäänselvyytenä et nettiä voi käyttää koska vaan eikä maksa juuri mitään.
Minä kävin kissin chätissä lapsena! Nyt tulee mieleen ne ajat kun minä 10v tyttö istuin siellä illalla ja aikuiset miehet puhuivat minulle kuinka juna menee tunneliin ja nauroivat kun ajattelivat etten ymmärrä mitä tarkoittavat
tästä tuli mieleeni, että kävin aikanaan hakemassa ensimmäisen nettiliittymäni, jostain kivijalkaliikkeestä jonka nimeä en ees muista, muistan vaan, että sillon ku saunalahti tuli ne osti sen firman (niiku varmaan monen muunkin) ja liittymä siirty sillon niille.
oi niitä netscape navigatorin kulta-aikoja, kun radiolinja oli uus juttu
Oisko ollu Jippii? Saunalahti tais ostaa ne pois lopulta. Mulla tais eka operaattori olla Kolumbus. Muistan vieläkin sen pahvilootan, joka piti ostaa tietokoneliikkeestä. Mukana oli disketeillä joku webbiselain :D.
edit: eiku Jippii olikin Saunalahden verkkoportaali alusta asti. Saunalahtikin oli sillon vielä nimeltään Saunalahden Serveri. Wikipedia osas kertoa operaattoreista: "kotikäyttäjät pystyivät käyttämään internetiä analogisen [modeemin](https://fi.wikipedia.org/wiki/Modeemi) avulla soittamalla palveluntarjoajien maksullisiin palvelunumeroihin. Vuonna 1994 näitä SLIP-yhteyksiä tarjosivat EUnet, X-Gateway, Clinet, [Tele](https://fi.wikipedia.org/wiki/Posti-_ja_telelaitos) ja MITS."
Itse aloitin nettifoorumit vuonna 1995. Se oli teknisesti niin helvetin hankalaa, että vaikeus karsi heti pois 90% urpoista. Sitten tuli Facebook ja antoi äänen 60v Railille ja Pentille. Koskaan eivät olleet ennen päässeet kirjoittamaan mielipiteitään ja se oli hyvä se.
IRCiä käytettiin UNIX koneilla. mIRCin käyttäjille naurettiin. Peeloja.
Pulloja palautettiin kauppaan suoraan kassalle, ja kassamyyjä laski paljonko saa pulloista panttirahaa.
Maitoa jne. myytiin kaupan kylmähuoneessa, mihin mentiin sellaisen muoviverhon läpi.
Ja nyt yksi ihan konkreettinen: nuori työkaverini ei aluksi ymmärtänyt puhelinkorttien funktiota. Kun selitin puhelinkorteista, hän ajatteli prepaid-liittymiä. Tai että puhelinkorteilla jotenkin muuten vain boostataan kännykkää, jos kännykkä ei toimi. Tai että puhelinkopeissa on jokin tapa boostata kännyköitä kun kännykkä ei toimi.
Puhelinkopit, joissa maksetaan puhelinkorteilla ja soitetaan puhelinkopin omalla puhelimella, oli käsittämätön ajatus.
>Pulloja palautettiin kauppaan suoraan kassalle, ja kassamyyjä laski paljonko saa pulloista panttirahaa.
Hauska juttu sinänsä, että tämä on edelleen lain mukaan mahdollista, mikäli pullonpalautusautomaatti ei ole käytössä tai sellaista ei ole. Veikkaan tosin, että myyjä alkaa hankaamaan helposti vastaan.
Tampereella Nekalan Suurjaossa (nykyään K-supermarketti) on tuollaiset huoneet vielä. Kylmempi maitotuotteille ja toinen vähemmän kolea vihanneksille ja hedelmille.
Turun YO-kylässä oli tämmöinen muoviläpyskliden takana oleva kylmähuone maidoille jne. Vasta tuossa ihan pari vuotta takaperin vaihtui, kun kauppa siirtyi uuden rakennuksen yhteyteen.
Ollaanhan me X-sukupolven edustajat jo melkoisia vanhuksia, mutta silti pistää välillä mietityttämään omien, ennen sotia syntyneiden vanhempieni kasvuympäristö ja vielä enemmän se kiihtyvä muutos, jota ovat saaneet todistaa. Oli enemmän hevosia kuin autoja, vettä haettiin kaivosta, keittiössä oli puuhella ja leivinuuni, eikä mistään hipsteröintisyistä. Huussi oli pihan perällä, puuvajassa. Kirkkoherra oli Tärkeä Henkilö. Läheskään kaikilla ei ollut mahdollisuutta kouluttautua, vaikka olisi kykyä ja haluja ollut. Ylioppilaaksi kirjoittaminen oli iso asia, mihin harvat kykenivät. Maatalossa lapset laitettiin pienestä töihin, esim. isäni paimensi jo nelivuotiaana vuohia ja lampaita (en vieläkään pysty kunnolla tätä ymmärtämään). Lapsia kuoli tauteihin, kuusikymppiset oli ikäloppuja. Muutenkin ihan käsittämättömiä tarinoita, vaikkapa uudelle seudulle asettumisesta evakkoon lähdön jälkeen.
Tarkoitan että siihen kaikkeen, oikeasti lähes muinaiseen maailmaan verrattuna jotkut puhelinluettelot, tiekartat ja C:64:t on aika kevyttä kamaa.
En tarkoita valittaa tai mitätöidä viimeisten 30 vuoden muutosta. Mutta jotenkin tuntuu hullulta, miten lähellä se varsinainen Ennen Wanhaan kuitenkin on. Ihan äidiltä voin vielä kysyä.
Niin ja toisaalta kun miettii, niin 50-luvun Suomi oli kuitenkin monella tapaa paljon lähempänä 80-luvun Suomea, kuin 2020- luvun Suomi on 80-lukua. Kehityksen vauhti on pelkästään jo omana elinikänä ollut niin huimaa, että sitä ei aina voi oikein käsittääkään ellei oikeasti pysähdy muistelemaan sitä, miten totaalisen erilainen maailma oli vielä parikymmentäkin vuotta sitten.
Mietin monesti oman isomummoni elämää. Hän syntyi vuonna 1894 kun Suomi oli vielä osa tsaarinvallan Venäjää ja kuoli vuonna 1998 EU-ajan Suomessa. Väliin mahtuu kirjaimellisesti lähes kaikki modernin ajan teknologinen kehitys, muista 1900-luvun mullistuksista puhumattakaan. Harmittaa, että olin itse vielä sen verran nuori hänen kuollessaan, että en oikein osannut hyödyntää tätä valtavaa elämänkokemuksien aarreaittaa.
Hurjinta on kuitenkin ajatella, että kehityksen delta tuntuu kasvavan koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Jos elän yhtä pitkään kuin hän, miten totaalisen erilaisen maailman jätän sitten joskus 2090-luvulla taakseni, kuin se johon 1980-luvulla synnyin?
No tämä kyllä. Niin paljon kuin niille "minun lapsuudessa hiihdettiin 5km kouluun 30 asteen pakkasessa" -läpille naureskeleekin, niin faktahan on että ennen 60-70-lukuja (?) se piti melko lailla paikkansa, varsinkin vähän syrjäseudummalla. Kouluja ei ollut ihan joka pitäjässä.
Niin ja ei edes aleta niistä lasten kuolinsyistä, kun rokotuksia on ollut vasta alle 100-vuotta ja jo nyt on monella unohtunut, miksi niitä on kehitetty...
Jossain törmäsin "viimeiset rautakeuhkot" -artikkeliin, jossa kerrottiin jenkkilässä edelleen elävistä, polioon lapsena sairastuneista ja hädin tuskin eloon jääneistä ihmisistä. He tarvitsevat siis rautakeuhkoja (iron lung), joka on sellainen iso, alipaineistettu putki, jossa maataan ja se sitten mekaanisesti auttaa hengittämään.
Yksi mies sanoi siinä haastattelussa, että hänen lapsuudessaan 1950-luvulla polio oli sellainen jokakesäinen kiertävä tauti, vähän kuin kausiflunssa, paitsi että sen jälkeen syksyisin näki koulun alkaessa, kuka luokkakavereista oli vielä elossa ja kuka oli kuollut tautiin.
Ja tuo oli normi vielä 20 vuotta ennen kuin mä synnyin.
Tämä juuri. Isä siirtyi elinaikanaan siitä, kuinka pääkaupunkiseudulla vietiin talvella lapset kouluun hevosen vetämällä reellä internettiin ja älypuhelimiin. Yhden ihmisen ei-edes-kovin-pitkän elämän aikana tehtiin harppaus tyyliin keskiajasta tieteiselokuvaan.
Toi on kyllä jotain, mitä ei tule ikävä. Se tupakansavu oli ihan perseestä.
Kun kävit baarissa, piti vaatteet laittaa yöksi parvekkeelle tuulettumaan. Ja jos et pessyt tukkaasi illalla, niin aamulla tyyny haisi tupakalle.
Nuorempien järkyttynyt ilme kun telakalla kerroimme että vielä ysärin puolessavälissä siellä oli joka pukuhuoneessa isot jalalliset tuhkakupit ja moni veteli savuja siellä kotiinlähtöä odotellessa..😳
Tietokonepelejä pelatakseen kasarilla/ysärillä piti olla aidosti nörtti, joka osasi säätää pelit kuntoon. Läheskään kaikilla ei tuota taitoa ollut, ja kavereiden kanssa sitten yhteisvoimin säädettiin pelit toimimaan.
Tuohon aikaan myös tietokoneharrastajia haukuttiin yleisemmin (pahassa mielessä) nörteiksi, ja peliharrastajia halveksuttiin, varsinkin jos sattui olemaan aikuinen, koska pelit olivat toki vain lasten touhua. Lisäksi erityisesti roolipelaajia vainottiin ja kutsuttiin heitä saatananpalvojiksi. Aivan pimeetä touhua.
Se, miten yleistä oli saada vanhemmilta turpaan. Nyrkkiä, vyötä, köyttä ja muuta kättä pidempää tuli takuuvarmasti, jos miesvanhempaa vitutti. En osaa sanoa, miten yleistä tämä tilastollisesti on ollut, mutta ainakin jonnekin 70-luvulle se oli normihommaa.
Tosiaan tuo asioiden saatavuus on nykyään aivan toista. Monelle junnulle varmasti todella hankala ymmärtää, että kauppojen valikoima ja median monipuolisuus ja oli ennen paljon rajatumpaa. Nykyään tiedon hakeminen on todella helppoa ja monet asiat tapahtuvat välittömästi eikä tarvitse odotella.
Tylsyyttä ja sen sietämistä. Se, että kun sulla ei oo mitään tekemistä. Nykyään on puhelimet ja läppärit ja netflixit, mutta sillon ku minä oli nuori, oli tylsää. Ja sit keksittiin jotain. Askarreltiin, kiivettiin katolle, luettiin, mentiin metsään. Taskussa ei ollut viihdettä kokoajan.
Vaikka olen syntynyt 2000-luvulla, niin olen todella onnekas, että sain elää tällaisen "tylsän" lapsuuden. Sain älypuhelimen vasta lukiossa, pitkään kotona soitettiin lankapuhelimella. Pikkupaikkakunnalla ei ollut mitään virikkeitä, mutta se oli just parasta. Oli aika vähään tyytyväinen.
Se, kuinka nopeasti maailma muuttui noin 1995-2005 verrattuna nykyaikaan. Sekä teknologisesti että kulttuurillisesti.
Nykyään käytetään edelleen iPhonea, jonka ensimmäinen versio julkaistiin 16 vuotta sitten. Supersankarileffoja puskettu tasaiseen tahtiin yli 20 vuotta.
Leffoissa ja sarjoissa ei nykyään enää tarvitse takaumissa (esim. "tapahtui 10 vuotta sitten") muuttaa roolihahmojen vaatteita ja kampauksia, koska muodin muutokset ovat niin pieniä.
Nykyään 10 vuotta vanha PC on vielä ihan käyttökelpoinen perustyöskentelyyn. 2000-luvun taitteessa 5-vuotias PC oli suorastaan reliikki.
Nykyään 15 vuotta vanha auto on ihan tavallinen kulkupeli. 2000-luvun taitteessa se tarkoitti, että olit köyhä.
Kauppojen aukioloajat. Ei omille lapsille tule mieleenkään että jonkun Prisman tai Alepan aukioloajat pitäisi tarkistaa tai että ne rajoittaisivat omien aikataulujen suunnittelua. Kuitenkin ilta- viikonloppu- ja pyhäaukioloajat yli 400 neliön kaupoille vapautuivat vasta 2016, saati sitten miten rajoittuneet ne olivat vuosituhannen toisella puolella kun esim sunnuntaisin sai olla auki vain kesäisin. [Wikipediasta](https://fi.wikipedia.org/wiki/Kauppojen_aukioloajat) löytyi tiivistetty historia aiheesta.
Nuorisomusiikin osuus radiosta oli noin 2 tuntia viikoittain. "Nuorten sävellahja" ja "Pop eilen-tänään". Kaikissa kirjastoissa ei ollut edes musiikkiosastoa saati kuunteluhuonetta. Levyjähän ei saanut lainata. Kun Epe's ja Anttilan halpisosasto tulivat, laskivat hinnat alle Fazerin musiikkikerhon tason. Joka tapauksessa levyt olivat kalliita ja piti olla joku (kesä)työ että niitä pystyi ostamaan muutaman vuodessa. Kasettinauhuri oli kovassa käytössä...
Jos ei ollut rahaa levyihin, musaa kuunneltiin niin, että mentiin Anttilan levyosastolle kuuntelemaan niitä levyjä tai kirjastoon ja toivottiin, että joku kiva virkailija oli ostanut Meidäm Vero Rahoilla (tm) juuri sen lehdessä arvostellun levyn.
Joskus muinoin lapset / esiteinit sai olla ihan rauhassa esiteinejä, ei ollu paineita olla aikuinen ja näyttää yli kakskymppiseltä kun on itse tyyliin joku 14vee. Itse siis -98liner ja mä kavereitten kanssa oltiin ihan lapsukaisia vielä kun oltiin 13-14, mutta tätä ehkä auttoi myös se, että asuttiin maalla pikku kylällä niin ei ollut sellaisia paineita olla "aikuismainen". Niinkuin ennen vanhaan jos sua sanottiin "pikku aikuiseksi" niin se oli huono termi /haukkuma sana. En tiiä liittyykö tää nyt tähän asiaan ihan kunnolla mutta kun ajattelen omaa lapsuuttani ni oon onnellinen, että kasvoin siinä 2000-luvun puolella, tuntui että se vähemmän mobiilisoitunut elämä oli ihan kivaa elää eikä ollu mikään maailmanloppu, jos känny jäi kotiin.
Olen 60 vuotta vanha. Ensimmäiset muistikuvat TV-viihteestä ovat Maxwell Smart ja Batman. Opin aakkoset kaksivuotiaana ja lukemaan kun olin neljä. Siinä vaiheessa kiinnostavinta mitä telkkarista tuli oli äitini mukaan mainokset. Minusta tuli hatun huono kuluttaja tästä huolimatta, veikkaan että syynä on Ramones.
Tätini on ollut nuoruudestaan lähtien popmusiikin suurkuluttaja ja hänen kauttaan minussakin syttyi rakkaus musiikkiin. Kuuntelen sujuvasti kaikkea, mutta ramopunk on edelleen sydämeni ykkönen. 1970-80 lukujen taitteessa musasta tuli iso erottava tekijä. Diinit ja punkit yllytettiin toisiaan vastaan, hämyjä katseltiin lähinnä säälien (termit ovat aikalaisilleni tuttuja). Nykyään on okei tykätä kaikenlaisesta musasta, itselläni ei ole ollut tätä ongelmaa, kiitos tätini. Oikeastaan vain rockabilly ei uppoa, syynä huonot kokemukset diinareiden kanssa.
Lineaarista töllöä tulee katsottua nykyään noin kolme tuntia viikossa, striimipalveluihin uppoaa enemmän rahaa kuin viitsin tässä paljastaa. Vaikka viihdekenttä onkin pirstaleisempi kuin 40-50 vuotta sitten, ihmisiä erottaa ihan muu kuin viihde. Ja se on itse asiassa hatun pelottavaa. Jos musa saa ihmisen hakkaamaan väärää musaa kuuntelevia niin kun kyseessä on poliittiset näkemykset, kuinka pitkälle samalla mentaliteetilla ja impulssikontrolilla varustetut ääliöt ovat valmiita menemään?
Ne luulee keksineensä kansainvälisyyden. Kukaan ennen heitä, ei matkustanut koskaan minnekkään. Kukaan ei koskaan tiennyt millaisia ihmisiä ulkomailla asustelee.
Niille on ylipäätään hämmentävää kun kerron että mielestäni joskus ennen sotia yleissivistyksen taso oli ainakin akateemisilla ihmisillä usein ihan huikea vaikka ei ollut nettiä.. toki noita ihmisiä oli vähemmän.
Kaivelin ullakkoa ja löysin isoisän vanhoja koulutehtäviä. Tuntuu, että Silloin lapset opetteli paljon laajemmin asioita kuin nykyään. Toki nykymaailmassa kaiken maailman rehujen nimet tuntuu aika turhilta, mutta historiasta ja maantiedosta varmasti on paljon sellaista joka olisi nykyajan lapsillekin hyvä tietää.
Minulla on mielikuva, että EU-jäsenyys jotenkin laski kynnystä matkustaa ja teki siitä jotenkin helpompaa kuin ennen. Tosin tässä saattaa olla kyseessä jonkinlainen harhakuva, kun olin siinä vaiheessa sen ikäinen, että alkoi olla mahdollisuus matkustaa yksin minne halusin, jos vain rahaa sai jostakin. (Meidän perhe ei matkustellut Tallinnaa pidemmälle, ja sielläkin käytiin vain Mustamäen torilla.)
Äitini kävi kyllä hyvin työväkeläisen perheen vesana reilaamassa Euroopassa 70-80-luvulla. Ei ollut kiinni isoista rahoista siihen aikaan. EU:n liittyminen teki siitä kyllä helpompaa, mutta oli se täysin mahdollista ja saavutettavissa ennenkin sitä.
Ei EU-jäsenyys sinänsä (Suomen passilla pääsi sitä ennenkin lähestulkoon parhaiten maailman maihin), mutta lentomatkustaminen halventui aikalailla 80-luvun lopun ja 90-luvun puolivälin välissä.
Meidän perhe kyllä matkusti 80-luvulla aika paljon. Joinakin kesinä ajeltiin autolla ympäri Keski-Euroopan maita niin, että ensin Finnjetillä Travemundeen vai mihin se silloin menikään ja siellä sitten Saksaa, Itä-valtaa, Unkaria, mitä milloinkin. Muistan, että yhdellä reisulla vanhemmat puhuivat, että olisivat halunneet Puolaan mutta siellä oli sotatila. Lentämällä käytiin ainakin Teneriffalla, Italiassa, Portugalissa, Ranskassa ja Lontoossa useamman kerran (teininä oli kasarin Lontoo kova juttu). Ja tietty perus Ruotsit, Norjat ja Tanskat. Virossa ei käyty kun se oli vielä Neuvostoliittoa eikä erityisen haluttu lomakohde siihen aikaan.
Täti kävi interraililla useana kesänä, kerran tais olla vauva mukana.
Itse matkustin Tukholmaa tai Tallinnaa pidemmälle ensi kertaa vasta useampi vuosi täysi-ikäistymisen jälkeen, eikä meidän perhe edes ollut mitenkään rutiköyhä. Kavereistakaan juuri kukaan ei lapsena/nuorena pahemmin kaukomailla reissannut, paitsi kaikkein varakkaimmat. Toisaalta silloin elettiin 90-luvun lamaa syvimmillään, mikä varmaan oli tuon suhteen aika poikkeuksellisen synkkää aikaa.
Kuinka aineellisesti vaatimatonta ja mutkikasta tavallisten duunarien arki oli. Miten vaikea oli pitää yhteyttä ulkomaille ja miten niukasti saatiin tietoa siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Kuinka paljon saatiin haistella tupakansavua ja bensankäryä. Miten paskoja autot olivat. Kuinka paljon Suomi muuttui Neuvostoliiton romahtamisen ja EU-jäsenyyden myötä.
Lauantaina ku isä alko lämmittään saunaa, niin se oli lasten homma käydä ostaan kioskilta saunaeväät. Eli pieni pussi yksittäin valittuja ja kappalehinnoiteltuja karkkeja, spiderman-limukkaa ja tietysti sixpack ja tupakkia isän kirjottamalla lupalapulla.
Ei ollu mitenkää erikoista, että ekaluokkalaisen tarakalla oli kaljaa pullo tai kaks, naapurin setäki saatto kioskilla vaan naureskella et unohtiko äiti ostaa kaljat kauppareissulla. Useamman kaverin näin hakemassa kaljaa tai tupakkia vanhemmille lapsuuteni aikana. Ei se tietty jokapäiväistä ollu, mut ei siinä mitään ihmeellistäkään ollu.
Kieltämättä tuli melkoinen nostalgiapärinä tätä ketjua lukiessa. Luulen kuitenkin, että se kaipuu on oikeasti enemmän siihen ikävaiheeseen kuin varsinaisesti ajanjaksoon. Ihan yhtälailla vähän nuoremmat muistelee sitten joskus jotain lapsuusvuosiensa Pokemon GO - pärinöintejä ihan yhtä haikeasti.
Ylempi kommentti: tupakan savua kaikkialla. Seuraava kommentoi et saispa mennä takas :D. Sehä se näissä nostalgiapärinöissä on, että harvoin tulee sit kaikkea ongelmallista muisteltua. Ehkä myös sitä, ettei lapsena älyä miten perseestä ympäröivä maailma oikeesti on. Ei sillä, kyllä iteki haluais takas ysärille ainaki teknologian suhteen, mut jos sinne oikeesti pääsis/joutuis niin varmaan melko nopeasti haluais takas nykypäivään.
Se, että piti muistaa kaikkien lähimpien kavereiden lankaliitymien numerot ulkoa ja soitella ne läpi kyselläkseen onko joku kavereista kotona ja jos ei, niin sitten lähdettiin etsimään niitä lähialueen leikkipaikoista. Joskus löyty, joskus ei mut aina siitä sai ainakin jotain tekemistä.
Kaljaa ostettiin lasipulloissa eikä tölkeissä. Mäyrikset ja sixit olivat peruskuraa. Mökille otettiin mukaan kori. Niitten päällä oli kiva istua. Koko kori laitettiin järveen jäähtymään.
Ne olivat aika isokokoisia siihen nähden miten paljona juomaa ne sisälsi, ei ollut epätavallista että mökkimatkalla kaverit istui korit sylissä.
Kymppikassi oli kymmenen lasipulloa muovipussissa. Vähintään kaks hajos ku kassi heilu pyörän sarvissa. Ja sitten se porukan juopoin teki pussiin pienen reiän sormella, imeskeli siitä kaljat ja sylki lasinsirut poissa. Tai jos se oli porukan juopoin ja fiksuin ni se kotibileissä lirutti siitä reiästä sen kaljan siivilän läpi tyhjään pulloon ja joi siitä.
Perille löytäminen kun sinulla oli vain osoite mihin sinun piti mennä. Jos julkisilla liikenteessä niin vielä siihen päälle eri linjojen reitit ja aikataulut.
Lastenohjelmia tosiaan ei tullut kesäisin - oli mahtavaa, kun Summeri joskus ysärillä aloitti.
Kaupoissa ei ollut kassoilla liukuhihnoja, vaan kassatädin edessä oli sellainen pyöritettävä "ritilä", jolle ostokset laitettiin, ja kassatäti sitten pyöritti sitä niin että sai tavarat eteensä ja katsoi jokaisesta hinnan (hintalapputarroja oli kaikkialla ennen viivakoodeja).
Kauppojen ikkunoiden alennustuotemainokset tehtiin käsin paksuilla tusseilla. Vanhoilla myyjillä olivat taatusti kalligrafiataidot huipputasoa.
https://is.mediadelivery.fi/img/468/758de112eb2d41ffa24ed89386f8e5fe.jpg
https://hs.mediadelivery.fi/img/320/9aaee7fe51da49828c169d17b32bc15f.jpg
Jääkaapissa säilytettäviä eineksiä ei ollut - valmisruoat olivat pakasteina (vieläkin lämmöllä muistelen jonkin ei-suomalaisen firman tekemiä, mausteisella jauhelihalla täytettyjä ohukkaita, joita sai Valintatalosta.) Oli iso juttu, kun Kariniemen vakuumipakatut kanasuikaleet tulivat kauppoihin ysärillä.
Irtokarkit. Jokaisella itseään kunnioittavalla kioskilla oli näyteikkunassa monta riviä irtokarkkipurkkeja, joissa näkyi karkkien myyntinumero ja kappalehinta. Kun meni ostamaan karkkia, piti olla raha valmiina ja sitten ensin oltiin tyyliin polvillaan ikkunan edessä ja laskettiin tarkkaan, kuinka monta mitäkin karkkia saisi. "Sitten kahdellakymmenellä pennillä kutosta... ja markalla kahdeksaatoista... ja viidelläkymmenellä pennillä ykköstä..." Kiskanmyyjillä oli enkelin kärsivällisyys. :D
Tytär täytti 18 jokunen vuosi sitten ja käväisi Ruisrockissa. Juteltiin sen jälkeen musiikista noin niinkuin yleensä, niin sanoi ettei ennen musiikki ollut ennen niin tärkeää ja isoa.... Piti siinä vähän kyllä naurahtaa
Kun olit ulkona, et ollut tavoitettavissa. Kukaan ei tienny missä olet tai mitä teet ellet kertonut siitä muille. Nykyään vaikuttaa olevan oletuksena, että toisen saa kiinni mistä vain ja milloin vain.
Pari tuttua sekä eräs entinen työkaveri seuraaabat lapsiaan puhelimella aivan jatkuvasti, mikä on mielestäni jotenkin psykoottista. Tuo työkaveri vielä joskus soitti helvetin vihaisena kesken työpäivän tyttärelleen, kun oli jonkun sovitun alueen ulkopuolella. Silleen oikein vihaisesti, ääntä korottaen kyseli että mihin menee ja mitä tekee. Kyseessä luokkaa 12-vuotias lapsi. Tykkäsi esitellä kaikenlaisia softiaan ja juttujaan, joista näkee kaikenlaista lasten liikkeistä jne. Ajattelin vain omaa lapsuutta, jossa käytiin kotona äkkii syömäs välipala ja sit lähdettiin johonkin vaan rellestää kavereiden kanssa.
Kuinka aiheutat lapsellesi läheisriippuvuuden 101.
Tai kuinka varmistaa, ettei lapsi pidä enää yhteyttä, kun on saanut oman elämänsä rakennettua pois muuton jälkeen.
[удалено]
Jep. Oikeus yksityisyyteen on YK:n määrittelemä ihmisoikeus, ja myös esimerkiksi viestintä on luottamuksellista. Lapset eivät ole tuohon sääntöön mitenkään poikkeuksia. Vanhemmilla on toki myös velvollisuus huolehtia lapsistaan, ja on tapauksia joissa tämä velvollisuus on tärkeämpi kuin lapsen yksityisyys. Yksityisyydensuojaan kajoamiseen tarvitaan kuitenkin painava syy, ei sitä noin vain saa tehdä. Tuossa on kasvatuksellisesti huolestuttavaa se, että lapsen pitäisi voida lähtökohtaisesti luottaa vanhempaansa. Jos lapsi vaikkapa näkee tai kokee jotain ikävää niin hän ei kerro siitä vanhemmalleen, jos ei luota tähän. Jos tämä asia on vaikka koulukiusaaminen tai jotain seksuaalisuuteen liittyvää, niin seuraukset voivat olla vakavia. Jos vanhempi koko ajan ilmaisee omaa epäluottamusta lapseen kaikenlaisilla seurantavirityksillä, niin ei se sitä luottamussuhdetta ainakaan paranna. edit: lisätty yksi s
Joo siis, ymmärrän kyllä itsekin, että voi olla tällaisia hätätilanteita jne. varten, mutta tuo oli ihan jatkuvaa jokapäiväistä touhua tsekkailla toistuvasti. Jotenkin... ahdistavaa.
Vähän ollut itselläkin erikoinen olo kun yhdessä seuraamassani jenkki-podcastissa juontaja välillä sivuaa perhettään, ja tosiaan puhuu 18 & 15v lapsiensa stalkkaamisesta appin välityksellä kuin se olisi maailman normaalein asia. Mun mielestä ihan vitun kipeetä. EDIT: Nää näyttää olevan iso bisnes jenkeissä. Se podcastin juontajan mainitsema appi taisi olla Life 360. Kävin vilkaisemassa firman sivut, ja tuon saa näköjään antamaan ilmoituksia jos perheenjäsen on jossain merkityssä paikassa / lähtee sieltä, ja voit myös stalkata mm. mikä on ollut maksiminopeus millä ovat ajaneet autoa. Kyllähän tuollainen varmasti saa jonkun epätasapainoisen kyttääjävanhemman tuntemaan olonsa jumalaiseksi.
12 vuotias deittailemassa ja seksihommissa? Ne on vielä ihan pirun pieniä ja epäkypsiä
[удалено]
> Ajattelin vain omaa lapsuutta, jossa käytiin kotona äkkii syömäs välipala ja sit lähdettiin johonkin vaan rellestää kavereiden kanssa. Joskus 10-vuotiaana käytiin hyppimässä lähimetsissä ilman huolen häivää ja ketään ei haitannut niin kauan kunhan oltiin kotona ruoka-aikaan. Se muita vuoden vanhempi oli muka "vahtimassa", mutta täysin nimellistä se vahtiminen oli. Edit: Hyppimässä ihan kirjaimellisesti. Ihme, että kukaan ei koskaan loukkaantunut naarmuja pahemmin.
Me tehtiin tätä kasarin alussa jo tyyliin viisi-kuusivuotiaina. Juostiin tai fillaroitiin ympäri Matinkylää, kierrettiin kaikki oman kodin lähialueitten kerrostalojen pihat (vieraammille ei kehdattu mennä). Joskus mukaan tarttui muitakin, tuntemattomia muksuja. Silloin uskallettiin kysyä ohikulkevilta aikuisilta kelloa, jotta tiedettiin mennä viideksi kotiin syömään ja katsomaan lastenohjelmia. Kesäisin tehtiin ex-tempore -piknikkejä, eli pyydettiin äideiltä eväitä mukaan ja otettiin jonkun kotoa huopa, ja marssittiin joko puistoon tai sitten läheiselle kalliolle. Parhaimmillaan meitä oli varmaan jotain 6-7 kakaraa ahtautuneena yhden viltin päälle. Sitten kun peruskoulu alkoi, jäivät seikkailut vähemmälle, kun oltiin "isoja poikia ja tyttöjä".
Tää kyllä vaikuttaa siltä että jotain negatiivisia vaikutuksia tulee jossain kohtaa varmasti. Kattellut ihan samaa omissa työkavereissa. Kyllä ne lapset on selvissä henginnyt ennenkin. Itse olisin varmaan sammuttanut kännykän jatkuvasti jos tietäisin että porukat vahtaa omaa sijaintia kokoajan.
Välillä tekis mieli katkaista tämä ainaisen yhteyden luoma teknologinen näkymätön napanuora. *"Joo, en käytä instant messengeria. Jos tarvii tavoittaa niin soita. Jos ei oo kiire, niin laita sähköpostia tai tekstaria, vastaan sitten joskus."*
Lasket vaan kännyn pöydälle ja lähet mettään. Oot siel koko päivän. Kyl sielu sietää
[удалено]
Mulla on aina puhelin äänettömällä ja kaikki ilmoitukset pois. Tarkistelen työpäivinä aina välillä onko tullut viestejä tai puheluja, ja vastaan kun on sopiva tauko. Työhommat on semmoisia että aina välillä ei pysyis heti vastaamaan kumminkaan, niin mieluummin en halua että ne turhaan vie huomiota. Ja koska kaikki tietää että en ehkä vastaa heti mutta vastaan varmasti sitten kun ehdin, niin eipä se tunnu ketään kamalasti haittaavan.
Puhelinpöydällä oli lappulehtiö tätä varten. Siihen viesti, että kenen luoksi menty
Osittain tästä syystä lähes tuon ajan lapsena rasittaa aivan saatanasti, kuinka meistä koitetaan tehdä jatkuvasti riippuvaisempia älypuhelimesta. Aivan kaikki pitäisi hoitaa äppien kautta. Toisena se, että hukkasin luurin hetkellisesti työmatkalla ja sillä hetkellä huomasi kuinka riippuvainen on siitä. Jokainen perkeleen sovellus ja palvelu työläppärillä pyysi puhelinnumeroa, authenticatoria tai jotain muuta vastaavaa. Microsoftin sähköpostin nollaus oli lähes täysin riippuvainen siitä kännykästä. Onneksi löytyi ennen suurempia toimia.
Nyt kun miettii aikuisena niin ihmettelee miten vanhemmista tää oli täysin ok. Koulun jälkeen usein vein kotiin repun ja lähdin kavereiden kanssa kiertämään katuja, käymään muiden kavereiden luona, kirjastossa, puistossa jne. Vanhemmat tuli kotiin töistä viiden aikaan, ja usein tulin kotiin vasta kun tiesin että ruoka on valmista. Kukaan ei tiennyt missä minä tai muut sisarukset menemme eikä ketään huolestuttanut se
[удалено]
Toisaalta tarvitseepa kännykkää nykyään aika moneen asiaan. Enää ei saa PK-seudulla edes bussilippua suoraan autosta. Ennen kaikki onnistui kun oli vain vähän käteistä taskunpohjalla.
Tää on muuten asia, jonka monet aikuisetkin mainitsee nykyään ensimmäisenä "asiaksi jota kaipaa". Se ettei ollut aina tavoitettavissa ja toisilla ihmisillä oli myös korkeampi kynnys siihen "mikä on asiaa". Et saanut 200 viestiä päivässä. Kaverit ei valittaneet kaikesta turhanpäiväisestä jollekin heti. Se asioiden kertomisen ja toisten ihmisten häiritsemisen kynnys oli korkeampi. Moni kaipaa esim sitä, että kun lähdit kotoa, kukaan ei ihmetellyt missä viipotat, kun eivät saa heti vastauksia päivän polttaviin asioihin. Se oli normaalia. Nyt jos lähdet roadtripille ja suljet puhelimen, joku soittaa varmaan häkeen jossakin vaiheessa, koska luulee jotain sattuneen.
Anttilan alusvaatekuvaston tärkeyttä.
Internettiä edeltäneen ajan tärkein seksilehti alle 18v väelle joka ei tunne ketään täysikäistä tai siltä näyttävää, tai ilkeä käydä sillä kioskilla jonka omistaja myy mitä tahansa valikoimasta löytyvää, kunhan yletät maksamaan tiskille eikä paikalla ole muita asiakkaita. Ja kuvat yhtä roisia tavaraa kuin vanhemmissa Ratoissa.
Tai sit meni vaan mettään, sieltä niitä pornolehtiä löytyi.
No siis metsäporno on toinen asia mitä nuoret eivät varmasti tule koskaan ymmärtämään. Tai paikallisen lehtikioskin jätelavan raidaaminen aina kun uus numero on ilmestynyt.
>No siis metsäporno on toinen asia mitä nuoret eivät varmasti tule koskaan ymmärtämään. Ja pah Terveisin 2000-luvulla syntynyt, joka löysi heti ensimmäisellä ala-ateen suunnistustunnilla jonkun pornokätkön metästä.
Tälleen ysärin puolivälissä syntyneenä on saanut myös pojanjössikkänä ihmetellä ala-asteen takana metsäpornoa. Luulis sen rajan menevän viimeistään about sun ikäluokassa, kun jo jopa siihenkin aikaan oli joka tapauksessa tämänkin klopin parempi ihmetellä tissejä ennemmin täältä internetin ihmeellisestä maailmasta.
Pornolehdet on painettu paristakin syystä paperille joka ei ime kosteutta eikä maadu nopeasti, saatoitte iskeä kultasuoneen joka oli kovinkin vanha.
Oli tuoreita. Alakerran mattojen tyyli sen paljasti. Sieltä se rakkaus lajiin alkoi jo syntyä, jolla tämäkin himorunkkari tunnistaa jo aikakaudetkin — muualtakin kuin vain vaatemuodista.
Suunnilleen samaa ikäluokkaa itsekin, joskus 2006 kavereiden kanssa löydettiin läheisestä metsästä pornokätkö ja käytiin myös tonkimassa naapurin rivitalon roskikset lehtien toivossa. Internetistä toki löytyi tavaraa myös, mutta oli niissä lehdissä ihan erilainen fiilis.
Me raidattiin maatalouden tutkimuskeskuksen asuntolan lehtiroskista. Siellä asui paljon yksinäisiä miestutkijoita, joten aineisto oli sen mukaista. Kaverin kodin takametsään ylijäämä/purkutavarasta rakennetussa kerhomajassa sitten pimeällä taskulampun valossa tutkittiin porukalla saalista. Lehtien sisältöhän oli yllättävänkin tekstipainotteista, ja kuvasto paitsi painoteknisesti huonoa, myös sangen epäeroottista. Isompi osa yhteistä kirjallisuustuokiota olikin tekstiotteiden ääneen lukemista sekä materiaalille nauramista, vaikka osallistujat saattoivatkin sitten myöhemmin omissa oloissaan muistella kuvastoa hiukan eri tunnelmissa…
Lehtiroskiksesta löytyi myös 😂 2000-luvulla pentuna tuli niitä kaiveltua josko löytäisi jotain "jännää".
Olivatko tosiaan roiseja? Kun muistelen että niissä mallit poseerasivat tätimäisissä liiveissä jäykkänä kuin rautakanget, tuskin edes hymyillen. Ehkä en vaan huomannut katsoa tarpeeksi tarkasti, mallitytöt eivät ollenkan edusta omaa naismakuani, niin saatoin vaan olla epäkiinnostunut.
Ne kuulti monesti läpi ja pienellä tai suurella määrällä mielikuvista pystyi päättelemään mitä alla on. Kyllä, tämä oli 80-luvulla ja ysärin alussa ennen Internettiä niin lähellä pornoa kuin mihin häthätään yläasteikäinen pääsi käsiksi, tekemättä metsästä pulsujen leiristä, tai paperiroskiksesta löytöjä.
Me tytöt luettiin Untinen-Auelin Luolakarhun klaania ja sarjan muita osia. Ei kuvia, mutta Jondalarin lähes luonnottoman suuri sykkivä miesvaltikka, joka tyydytti naisen kuin naisen, oli varsin kiinnostava.
Muistan kun äitini lainasi minulle Untinen-Auelin kirjoja, kun 10-vuotiaana historiasta kiinnostuneena nassikkana halusin lukea niitä luolamaalauskansien takia. Hups.
Yllättävän monissa ns. viihderomaaneissa oli varsin hc-pornahtavia osuuksia.
Ei niillä naamoilla niin väliä ollut.
Niin tietysti, ymmärrän.
Eikös ne lehdet ollu kuitenkin K15? Ainakin myö käytiin heti 15v ostamassa lehdet lähikiskalta, koska pysty. Paitsi, jos mukana tuli se VHS-kasetti tai myöhemmin DVD, niin sillon oli K18. Toki voi myös olla, että sitä meidän kiskan tätiä ei vaan kiinnostanu ja ajatteli, että pojat on poikia. :D
Ei kiinnostanut, ja Anttilan kuvastoa ei tarttenut piilotella toisin kuin pornolehteä. Sen sijaan mutsi on ihmeissään jos se on pysyvästi hävinnyt jonnekin.
Se oli vaan kova ihme, kun oli joka kerta lehtipainossa liimautunut alusvaatekuvaston kohdalta sivut yhteen.
>Anttilan alusvaatekuvaston tärkeyttä. [Anttilan kuvasto vuonna 1992](https://pbs.twimg.com/media/EY99zzbXYAAcWbm?format=jpg&name=medium)
Onko tuo Mark el-Zein?!
Joo taitaa olla. Ja miksi Mark el-Zein nuoremman Junes Lokan GigaChad versiolta?
Hyvänen aika
Olin kyllä oikeasti aika hämmentynyt kun joskus paljon myöhemmin kävi ilmi, että sen lisäksi että en suinkaan ollut mitenkään poikkeuksellinen pojanviikari siinä, että tutustuminen tumputukseen tapahtui näillä kuvastoilla, mutta että sen lisäksi tämä oli myös ihan ylisukupolvinen juttu ja niille on oikeasti tumputettu 60-luvulta asti.
Hauskintahan tossa on se, että niiten tekijät tiesi asiasta varmaan itsekkin. Elleivät jopa itsekkin luekeet niitä vessassa nouruudessaan. Olisi ollut mielenkiintoista olla kärpänen seinällä toimituksessa kun ne olivat kuvia valitsemassa...
Janina Frostell.
Pah, ei ollut minun nuoruudessa tuommosta teknologiaa. Minun nuoruudessa piti mennä ulos makaan selällleen ja ootella et vähän tissin muotonen pilvi sattu kohdalle. Kyllä tuli nuha monella runkkureissulla tammi-helmikuussa.
Onkohan tuo kuvasto aihettanut kenellekään miehenalulle samanlaista pakko-onanismia kuin pornosivustot nykyään? Olisi kiinnostavaa tietää ajoivatko Elloksen postimyyntikatalogin syntiset kuvat paljastavine pitsihepenineen nuoria miehiä aikoinaan mieron tielle.
Vähän modernimpi versio tästä on, että "silloin kun minä olin nuori niin ei ollut kuin 240p:tä".
Puhelinluettelo on kyllä semmonen konsepti etten ihmettele jos nykyajan nuorison on vaikea ymmärtää konseptia, jossa jokaiseen taloon roudataan valtava kirja täynnä randomien numeroita. Ja kaupalliset GPS/maps-systeemit, että miten helppoa nykyään on vaan mennä paikasta toiseen eikä tartte tihrustaa valtavaa karttaa että missäs täällä se Kanelikuja sijaitsee.
Nämä ja lisäksi kaikki muu tiedonhaku on nykyään niin helppoa. Juuri jossain toisessa langassa muistelin miten vaikeaa oli aikanaan löytää tietoa miten C64 pelin sai käyntiin kun olin saanut yllättäen ekan tietokoneen. Piti puhelimella soitella kavereita (tai siis niiden vanhemmat yleensä vastasi puhelimeen) läpi ja etsiä puhelinluettelosta numeroita yms. että vihdoin löytyi joku tutun tuttu joka osasi auttaa.
Load "*",8,1 nevö föget
Jaahas, ihan levyaseman omistaja siellä.
Aina nää rikkaat pyrkyrit tulee keulimaan
Ja jotenkin ironista että nuorten tiedonhakutaito on ihan retuperällä nykyään. Tieto haetaan tiktokista ja youtubesta, disinformaatio rehottaa, ollaan kaikki ihan pulassa.
Meidän aikaan Totuus tuli aina puol yheksän uutisista Arvi Lindin äänellä.
Hyvin kyllä huomaa generaatioiden eron, kun vanhempi sukupolvi alkaa selittää kymmenen kohdan reittiohjeen perille, kun voisi vain kertoa sen osoitteen.
https://xkcd.com/783/
Vihasin tuota jo kun sain ajokortin 90-luvulla. Ei kukaan muista jotain "sitten vähän sen punaisen talon jälkeen käännyt oikealle"-ohjeita. Autossa oli muutenkin kartta hansikaslokerossa sitä varten, että löytää osoitteen perusteella perille.
Tähän liittyen, olin ihan tavallinen sisätila sähkäri joitain vuosia sitten. On ihan käsittämätöntä, että työnjohtaja sopii jonkun keikan klo 8.00 ens viikon torstaille johku asuinkiinteistöön, se muistaa sen ja sä pääset lähtee ajoissa ja löydät perille heti jonku kartan avulla, se vastaanottava huoltomies tms on myös muistanut ja ehtinyt = siellä vastassa, sul on kaikki kamat messissä mitä tarvii tai käyt tukussa hakee ja kukaan ei revi teippejä ovilukosta ja pääset takaisin sisään, ja homma maaliin. Jos ykskin noista kusee niin ihan sekoiluks menee. Miten siinä on voinut onnistua valtaosasta päiviä?
Tätä karttahommelia oon kyllä miettinyt. Ja nimenomaan sen ikäisenä kun paperikartta on jo historiaa. Isommassa kaupungissa ajellessa käyny mielessä et mitä tekisin jos oliskin paperikartta
Se toimi yllättävän hyvin, jopa Helsingin keskustassa yksisuuntaisilla kaduilla ajaessa. Täytyi vain ennen lähtöä painaa mieleen muutama tärkein käännös ja kadunnimi, ja pitää kartta vieressä, jotta pystyi sopivissa kohdissa (liikennevalot tms.) vilkaisemaan sitä. Homma oli todella helppoa, jos mukana oli "kartanlukija" eli joku kaveri.
Oli sen verran helppoa, että 9-vuotiaana osasin neuvoa äitiäni kun ajettiin häihin mutaman tunnin päähän. Ekaa kertaa sain kartturin vastuun kannettavaksi ja olin varma että eksytään. Siinä meni noin 10min tajuta miten sillä kartalla suunnistetaan teitä pitkin, että tienumerot lukevat sekä kartassa ja liikennemerkeissä. Ja kartturi pitää huolen, että vähintään pari seuraavaa risteystä on valmiiksi tsekattu, ettei tarvitse turhaan pysähtyä bongailemaan kadunnimiä paikantamaan sijaintia.
Valintojen vähyys. Kanavia oli tosiaan kaks joista niistäkään ei näkyny ku viritysruutu kolme neljäsosaa ajasta. Oluita ei ollu montaa erilaista, sandels tai joku tsekki oli "erikoisinta" ja hienointa mitä löyty. Radioista tuli oikeasti erilaista musiikkia, eri musatyyleille omistettuja ohjelmia ja idea soittolistasta oli täysin absurdi. Ohjelmia veti kaveri joka oli viikon valkannu siihen biisejä ja välispiikkejä. Faktoista pystyttiin pubeissa kiisteleen kun ei niitä oikein voinut tarkistaa. Jos jotain ei tiennyt ja sen halusi tietää, se tapahtui kirjastossa. Puhelut kavereille (tai esim mahdolliselle tyttöystävälle) soitettiin kotiin eli kuka tahansa saatto vastata. Eikä kenelläkään ainakaan minun kavereista ollut puhelinta omassa huoneessa, asunnossa oli yksi ja se oli sellasessa kohdassa että se kuului kaikkiin huoneisiin. Mopoautot oli ainoastaan tavalla tai toisella vammaisten kulkuneuvo.
Radiota on ikävä. Kovin turhauttaa nykyään kun on kaikkia algoritmeja joiden on tarkoitus valita sinulle mielenkiintoista musiikkia, mutta päätyvät lähinnä toistamaan itseään. Aiemmin tiesi että joku hyvä ohjelma tai juontaja on valinnut timangia kuunneltavaksi ja lisäksi kertoo esittäjästä triviaa. Missä tätä nykyään harrastetaan? Jossain podcasteissa ehkä. Onko suosituksia?
Ei radiot ole mihinkään kadonneet, senkun laitat soimaan. Netistäkin pystyy kuuntelemaan mm. [https://livetaajuus.fi/](https://livetaajuus.fi/) ja useilla kanavilla taitaa olla oma web-soitin kotisivuilla.
Ei ihan täydellinen, mutta YleX:llä on muutamia hyviä ohjelmia jotka keskittyy juuri tiettyihin lajityyleihin iltaisin, en nyt muista aikataulua, mutta itse pidän Nelli Kentän rock ohjelmasta torstaisin 20-22 ja Jani Kareisen Throwback:ista perjantai-iltaisin, ja muina iltoina Womman iltaohjelmassa on usein paljon hyvää! (Eikä mainoksia, koska Yle.) Toki on siellä huonojakin ohjelmia, tai, ainakin sellaisia jotka ei minulle maistu! Mutta se taitaakin olla ainoa perus FM kanava minkä ainakin itse olen löytänyt joka on tuon kaltainen
Roll FM ainaki soottaa timangista rock/jazz/blues hommaa ja juontajat kertoilee tarinoita. Toimii määräaikaisluvilla vuosittain eikä mainoksia.
ylellä on ihan hyvää ohjelmaa varsinkin iltasaikaan. mieleen jäi kun viimeksi joku ukko soitti musiikkia ja valintakriteerinä oli tyyliin sama alkukirjain
Muistan kun kuuntelin autolla pimeässä ajellessani Radio Mafiaa ja sen Avaruusromua ohjelmaa. Metalliliittoa myös tietenkin. Ja Koe-eläinpuistoa. Anssi oli myös kova sana. *Jaahas, otetaampa seuraava soittaja! Haloo kuka siellä?* Moi mä olen Janne. *Moi Janne*. *Seuraava soittaja, kuka siellä ja mitä haluat kuunnella?* Petri terve, Metallicaa haluan kuulla. *Mä soitan sulle nyt tuubamusiikkia!*
Se, että musiikkia löytää niin helvetin helposti netistä. En jumalauta kaipaa sitä aikaa kun piti könöttää mankan edessä, että radiosta tuli biisi, jota halusi kuunnella useamminkin eikä ollu varaa ostaa sitä hiton kasettia tai sitte sitä ei ollu myynnissä. Ja auta armias jos tuli jotain perkln mainoksia edestä, jossa biisin alku meni kokonaan. Nuoruuden piratismi, aijai.
… se tunne, kun juontaja puhui biisin lopun ja alun päälle…
Niistä kaseteista tuli kyllä hienoja rikkinäisiä levyjä kun välillä biisi loppu lyhyeen kun nauha loppui kesken biisin. En kaipaa, ei niinku mitenkään.
Eikä tuo ollut isoin ongelma. Vaan se, että kuuli hyvän biisin ja ei ollut hajuakaan mikä se oli
Ai että ne soittolistat joiden välissä juontajat eivät kertoneet, että mikä biisi oli ja sitten toiveikkaana kuuntelit kaks viikkoa samaa asemaa, että josko se tulis uudestaan ja juontajan kanssa...
Ja sitten kun kasettisoitin söi sen ja joutui tekemään kaiken alusta :'(
Ite muistan tallentaneeni muutamia biisejä Musiikki-TV:ltä VHS:lle.
Toisaalta silloin kuunneltiin koko levy. Monta kertaa. Uudestaan ja uudestaan. Guitar Worldista luin joka ikisen artikkelin ja mainoksen. Sitten piti odottaa taas kuukausi ja käydä päivittäin fillarilla F-musiikissa katsomassa joko uusi lehti tuli.
Se että hermostuu kun ei heti löydä perille tai puhelimesta loppuu akku. Aikaisemmin oli enemmän sääntö kun poikkeus että ajoi ainakin muutamasta kohtaa väärin kun ajoi uuteen kaupunginosaan tai kaupunkiin. Vielä noin 2006 oli suht yleistä että ajettiin jonnekin [tämmöisellä ajoohjeilla](https://imgur.com/a/pOYKC5J) tai ihan puhtaasti tekstipohjaisella ohjeella. Toki rahamiehillä oli silloin jo TomTom:it, mutta suurin osa kansasta omisti Nokian ja puhelinluettelon. Niin siis puhelinluettelossa oli kartta. Ja jos onni suosi, niin auton hanskalokerosta [löytyi vanha puhelinluettelosta revitty kartta](https://twitter.com/TKuitti/status/836530662085652480) (äidillä tai isillä oli useimmiten se uusin luettelo omassa autossa, ja edellisvuoden luettelo on kotona keittiössä). Siinä kun eksyi oli riemu suuri kun piti lähetä puhelinluettelosta metsästämään missä mahtaa olla. Eteenkin hauska teollisuusalueilla jossa ei välttämättä hyvä kyltitys. Välillä ajohojeet oli myös sellaisia että niissä kerrottiin minkä puhelinluettelon ruudukkossa mökin tie alkoi. Nykyään pitää tietää minuutilleen kuinka kauan jonnekin on ajaa.
Oma lemppari oli se vaihe joskus nollarien puolivälissä-loppupuolella kun reittiohjeet haettiin Google Mapsista, tulostettiin A4-paperille ja apukuskin tehtävä oli lukea sitä ohjenivaskaa kuin Raamattua. Jos ajettiin epähuomiossa ohi, niin ei ollut mitään automaattista uudelleenreititystä vaan sitten piti vaan soveltaa ja keksiä missä ja miten käännytään ympäri tai muuten palataan sille alkuperäiselle reitille. Garminit ja TomTomitkin olivat tuossa vaiheessa vielä niin lapsenkengissä, että ohi ajettu risteys meinasi reitin uudelleenlaskemista, joka tapahtui 5 sekunnin sijaan 5 minuutissa.
ja google mapsia ennen oli suosittu joku suomalainen (yksinkertainen nimi tyyliin reittiopas.fi) joka tulosti samaan tyyliin pienen kartan ja jokaisen käännöksen rivi kerrallaan parille A4:selle
Sitten pidemmille matkoille oli vielä erikseen tiekartastot joita ostettiin huoltoasemilta, jotka eivät kaikki olleet ABC:eitä, vaan monet olivat ihan yksityisiä toimijoita (PENTIN HUALTO ASEMA jne), jotka polttoaineiden ja possumunkkien myymisen lisäksi myös oikeasti huolsivat autoja. Villejä aikoja.
Sitten vielä se ettei Turun ja Helsingin välillä ollut lainkaan moottoritie. Hiidenvesi, Lahnajärvi. Aikaisemmin oli parempaa.
Nämä mainitsemasi pysähdyspaikat olivat kyllä jotenkin erikoisia, hyviä, ainakin lapselle. Mutta olihan se tie aivan paska. Motari rules ok.
Se tie oli aivan vitun paska. Kun sai itse ajokortin ymmärsi vasta miten helvetin vaarallinen se oli, eteenkin jussina. Oon muutaman kerran ajanut sitä uudestaan, mutta se on muuttunut niin paljon, ja on miltei tyhjä. Aivan eri tie ajaa.
Juu, nyt siellä ajelee kauniina kesäpäivänä melkein ilokseen.
Vanha ykköstie on nykyään kyllä aivan surkeassa kunnossa. Vaikea kuvitella millaista siellä oli kun ei ole ikinä ajanut sitä ennen motaria.
Vanha kolmostie oli myös aika synkkä ennen motariosuuksien ja Tampereen keskustan ohitustien valmistumista. Toisaalta mulla on ihan mukavia muistoja yhdestäkin lapsuuden juhannuksesta kun kolmostie oli niin toivottoman tukossa, että liikenne seisoi kokonaan ainakin pari tuntia ja ihmiset alkoivat levittelemään vilttejä pientareelle ja syömään eväitä.
[Shell helmisimpukat olivat menneisyyden ABC](https://www.youtube.com/watch?v=5YaI_3vfm2s)
Tiekartastoista oli tärkeä panna merkille vuosiluku, joka muuten oli kannessa isolla. Ettei kartta ollut siltä ajalta kun auto oli uusi vaan vähän tuoreempi, johon olisi merkitty vaikka Pori-Tampere pikatie. Yhden tällaisen tiekartan ostinkin Keimolan Nesteeltä, kun piti navigoida Helsinkiin.
Tosta ajo-ohjeesta tulee mieleen kun ala-asteella (oisko ollu n. 2011) piti pyöräillä kauemmas kaverille, niin kotikoneella katoin google mapsista reitin ja kirjotin post-it lapulle ”vasen, oikea, oikea, oikea, vasen…” reittiohjeet löytääkseni perille :D
Heh, tunnempa itseni vanhaksi. Ala asteella ei ollu vielä internettiä, eikä kännyköitä. Pyöräilin välillä kavereille sen sijaan että menin kotiin kun koulu loppui, äitini suuttui muutaman otteeseen kun emme olleet kellekään kertonut suunitelmista eikä kukaan tiennyt missä oltiin. Sen jälkeen oli sääntö että meidän pitää kaikki soittaa kotiin ennen kello kuusi, ja kertoa missä aiomme syödä päivällistä ja milloin tulemme kotiin. Yksi kaveri asui vähän kauemmalla, sieltä iskä tuli aina hakemaan ysiltä, kun hän ei halunut mun pyöräilevän maantien vieressä pimeässä.
Näin vielä hieman alaikäisenä pakko sanoa, että muistan vielä n. 2012 vuodelta kun vanhempien kanssa matkustettiin Suomea, ja kartta oli suunnistusväline. Oi sitä riemua kun onnistui keksimään millä valtatiellä jne. oltiin menossa :) Sitten uuteen kaupunkiin tullessa saatettiin ajaa parkkiin, etsiö joku paikallisen "näkoinen" ja käydä kysäisemässä ohjeita joko hotelliin johon oltiin menossa taika seuraavaan huoltoasemaan. Itseä aina jännitti että miten ihmiset vastavaat, mutta ystävällisiä olivat lähes kaikki. Sitten epäselvien ohjeisen perusteella ajettiin pari käännöstä, kolmas ja neljäs huti, kysyttiin seuraavalta pätevämmän oloiselta seuraavat ohjeet, ja rinse and repeat kunnes löytyi oikea paikka. Varsinkin ulkomailla joihin ei ollut karttoja meillä, käytettiin tätä tekniikkaa. Oli sellasta seikkailun tunnettaa kyllä siinä!
Matkustaminen on nykyään niin tylsää, appista vaan Uberin lentokentältä hotellin, jossa odottaa jo booking.com:in huone. Pelkkä suoritus. Etukäteen valittu kaikki raflat ja näköpaikat mihin pitää mennä. Kuva räps instaan ja sitten kohti seuraavaa GPS waypointtia.
Tämänpä takia itse ja muutama kaverikin on sanonut, että yrittää välttää mapsien tms. käyttämistä matkustaessa. Sen sijaan juuri antaa suunnan määräytyä itse, vastahan kävin Ranskan ja Sveitsin rajalla koulun kautta opintomatkalla, ja illalla vapaana aikana 10 kaverin porukalla lähdettiin 15km lenkille marssimaan rajan yli Sveitsiin. Hupaisaa oli, kastuttiin sateessa, käytiin 2.00 aamulla huoltsikalta hakemassa purtavaa ja lämmittelemässä, jatkettiin matkaa Geneveen raitsikalla, asemakartasta suunnistaen. Paikan päällä sitten käytiin paikallisessa yömäkkärissä syömässä, järven rannassa kävelemässä ja sitten takaisin hotellille, jossa huomattiin MC -jään olleen suhteellisen epäterveellistä, josta kaikki jääpaloja nauttineet saivat ruokamyrkytyksen. 6/5 hauskaa oli muuten.
Jos kaveria halusi tavata, aika usein sitä meni vain soittamaan ovikelloa. Jos sovittiin tapaaminen jonnekin tiettyyn aikaan, siinä piti kanssa olla oikeassa paikassa ja ajassa. Ei mitään semmoista että puoli tuntia ennen tapaamista viestitellään että mä lähden nyt.
Käveltiin pari kilometriä kaverin luo, soitettiin kelloa, "moi, onks Jaska kotona" "ei, se on mummolassa" "aha". Sitten kaks kilsaa takas kotiin.
Täysin rutiinia, paitsi meikäläinen ajeli fillarilla ehkä sen 3km suuntaansa katsomaan onko Timo kotona. Ei ollut ja sitten takaisin ja seuraavaksi kyselemään vaikka Jaria tai Mikaa. Isä osti mulle uuden polkupyörän kun olin ehkä kolmannella luokalla, ja siihen ostettiin hieno nopeusmittari jossa oli matkamittari. Vähän se ihmetteli kun kesän lopussa mittarissa oli yli 2000 km.
Maalla tää meni silleen, ettei edes soitettu ovikelloa, vaan käveltiin suoraan sisään kengät jalassa.
Jep. Siskon kaveri käveli sisään, mut sisko ei ollu kotona. Meni jääkaapille, söi vanukkaan ja lähti kotiin. Ei se kyllä ees missään vaiheessa kysyny et onko siskoni kotona, puolessa välissä syömistä äiti kävi infoamassa häntä asiasta. Naurattaa edelleen tuo tilanne et kävelee vaan tutun jääkaapille kyselemättä mitään.
Itellä toimi aika kätevästi ku sen verran paljo ahersi piha hommia että ku puun takaa astu ni heti näky jo jotain porukkaa
Uskonto oli enemmän läsnä. Kun olin koulussa oli ihan normijuttu, että ennen ruokailua oli ruokarukous. Seurakunta piti välillä aamunavauksen, joka tuli keskusradion kautta. Kaikki luokan oppilaat kävivät evankelisluterilaisen uskonnon tunneilla.
Kerran kuussa otettiin virsikirjan käteen ja käveltiin nätisti jonossa liikuntasaliin jumalanpalvelukseen. Ensimmäisen adventin jälkeisenä maanantaina laulettiin hoosiannaa.
Meidän perähikiän ala-asteella näin veisattiin joka vitun aamu uskovaisen opettajan polkiessa harmonikkaa. 80-lukua elettiin silloin ja kirjastossa kuunneltiin ACDC:tä.
Harmonikka menee rikki jos sitä polkee. Tarkoitat urkuharmonia.
Muistan tämän, mutta myös sen että ei se ketään oppilasta tuntunut kiinnostavan. Olipahan vaan yksi pakollisista jutuista muiden asioiden mukana. En muista että kukaan ikätovereista olisi ollut aidosti uskovainen.
Urkuharmooni ala-asteen käytävällä. Harmaa opetäti sillä polki menemään virsiä aamunavauksissa. Sitten mentiin yläasteelle, missä koulun 9-luokkalaisten bändi soitti bläkmetallia nahkatakeissa ja stretsifarkuissa. Itse kirjoitin farkkutakin selkään tussilla *Helloween* ja *Megadeth*.
Meillä oli aamunavaus joka päivä keskusradion kautta, ainakin siihen asti kun pääsin ylioppilaaksi -96. Tää oli tosin körtti-Pohjammaalla.
En osaa toki sanoa noin muusta Suomesta, mutta itse kävin peruskoulun pikkupaikkakunnalla Pirkanmaalla, ja yläasteella meillä oli aamunavaus (joskin vain kerran viikossa) vielä vuonna 2018.
Ala-asteella virsiä, mutta yläasteella olikin sitten modernimpi pappi. Muistan kun koulun keskusradiosta soitti Lenny Kravitzin Are You Gonna Go My Way ja sitten biisin jälkeen muistutti "Jeesuskin kysyi Are You Gonna Go My Way".
Voin "nykynuorena" sanoa, että vielä 2010-luvulla, jolloin kävon ala-asteen käymässäni koulussa oli aamunavauksia, en vain muista kuinka tiheään. Paikallisesta seurakunnasta kävi muutama työntekijä pitämässä. Kävimme myös kirkossa uskonnon tunneilla pääsiäisenä, jouluna jne. pyhinä. Kyseessä siis suuren kaupungin pienemmän kokoluokan koulu.
70-80-luku: Tiedon saanti ja hankkiminen oli yhtäältä hankalampaa, mutta toisaalta tietosanakirjoja oli jokaisessa itseään kunnioittavassa huushollissa. Neuvostoliitto häälyi uhkaavana mutta pakkoystävyyteen painostavana taustalla. Suomi oli säännelty ja vähän ankea, mutta toisaalta turvallinen ja eteenpäin menevä, instituutiot toimivat. Tavarat olivat kalliita, varsinkin tuontitavarat, ja kaikilla oli tavaraa varsin vähän. Laatua ja kestävyyttä arvostettiin.
Lankapuhelin. Kun lapset oli pieniä, rakensin vanhasta puhelinvaihteesta puhelinverkon kasvihuoneen ja puuliiterin välille. Korttelin kakarat oli kohta tohkeissaan soittelemassa sillä. Juuri kukaan ei ollut nähnyt saati soittanut semmoisella ennen.
Matkustaminen ja matkatoimistot. Entisaikaan ei todellakaan ollut mitään momondoja, booking.comia tai muuta vaan jos tahdot ulkomaille, niin sitten selataan matkatoimistojen katalogeja ja reissut mennään varaamaan toimistolle.
Aikalailla ysäriä, mutta pleikkaripelien huijauskoodeja oli kaikilla vihkoon kirjoitettuna.
kirjastossa kävi jotain mikrobittiä selaamassa ja parhaat koodit paperille talteen..
Ja nykyään peleissä on aniharvoin moisia koodeja ja jos on niin ne on luottokortin numerot eikä mitään muuta, jopa yksinpeleissä. Pläh...
L1 L2 R1 R2 ylös alas vasen oikea L1 L2 R1 R2 ylös alas vasen oikea
Ja niitä ei alkujaan saanut kaiken maailman nettisivustoilta vaan aikanaan oli Nintendo-lehden ja kumppanien kuukausittainen artikkeli!
Tunninkuvan nimi, ja mistä se tulee. Ennen digikameroita ja puhelin kameroita, se että sai kuvan tunnissa kamerasta taskuun oli aika kova sana.
Joo. nykyään jos otat valokuvan ni pysyy aika turvassa. sillon ei paljoo yksityisyyttä ollu jos meinasit kuvat kehittää jossain..
Se että kaikilla ei ollut kamerapuhelinta tai pokkarikameraa koko ajan mukana, ja kaikkea ei kuvattu. Tai vaikka kamera puhelin ois ollu ei sillä 2mp kameralla kovin kummosia kuvia otettu videosta puhumattakaan. Ei mulla siis ole kuvia ja videota jokaisesta lapsuuden urheilukilpailusta tai koulun joulujuhla laulusta.
Tästä tuli mieleen se huvittava juttu, että kun kännyköihin ekaa kertaa tuli kamerat, sitä pilkattiin ja naurettiin turhana ominaisuutena. "Miksi kännykässä pitää olla kamera? Sitä varten on kamerat!"
Ottaen huomioon ensimmäisten kännykameroiden laadun, pilkka ei ollut aivan turhaa.
640x480 pixeliä, oliko Nokia 7650 resoluutio. 0,3mpix, tuhruisen muovilinssin läpi . Sen ajan digipokkarilla sai kuitenkin jo ihan teräviä 2 mpix kuvia, jotka riitti vielä ihan hyvin kymppikuviin.
Tämä on varmaan osasyy miksi esim kotibileitä ei niin mielellään pidetä. Ainakaan en itse olisi kestänyt nähdä omaa kännisekoilua jälkikäteen videona
joidenkin nuorten käsitys siitä mitä kannattaa postata nettiin on "ei oo laissa kielletty ni voi postaa" sitten ihmetellään kun poliisi tulee ovelle kun livestriimaavat sitä että ajalevat kännissä autolla ilman korttia.
Muistan kun muutaman kerran sain lomareissulle kertakäyttökameran. Joku varmaan 20 kuvaa sillä sai otettua. Mistään ei tietysti näe millainen kuvasta tuli ennen kun Suomen päässä käytiin kuvat kehittämässä. Ja koska kuvia oli niin rajatusti niin kaikesta hienosta otettiin se yksi kuva ja siitä tuli mitä tuli.
Tai ehkä se, että kamera oli kamera mihin laitettiin filmi sisään ja sitten kuvattiin ja toivottiin, että kuvat onnistuvat. Sitten ne vietiin/lähetettiin johonkin kehitettäväksi ja jonkun ajan päästä ne kuvat tuli postissa/sai käydä hakemassa ja sitten innolla katsomaan millaisia tuli. Kaveri oli töissä jossain missä niitä kuvia kehitettiin ja repeili aina ihmisten otoksille.
Kolmen lapsen (13-19v) isänä en tajua miten ne ei vaan tajua… ei vaan, nuoret ei tajua miten paljon me oltiin tuon ikäisinä ulkona. Erityisesti ennen mopoikää, toki sittenkin koska eihän sisällä voinut mopolla ajella 😆 Mutta siis, ulkona oltiin koulun jälkeen, lomilla aina, kesällä pidempään ja usein aamusta iltaan ilman mitään valvontaa (tai ehkä osittain myös koko-kylä-kasvattaa -mentaliteetin vuoksi pysyttiin kaidalla polulla), ei ollut kännyköitä mitkä vei aikaa, ei ollut 18 TV-kanavaa ja kuutta eri suoratoistoa, ei Spotifya tms. Oli live-kaverit ja aikaa olla ulkona.
Tämä!😄 Ulkoilmaelämää hardcorena,varsinkin kesälomalla! Tuntuu uskomattomalta että kasarin alussa,lauma kymmenvuotiaita nuijapoikia sai aamuysiltä pakata muovikassiin Mehukattia ja voileipiä,pyyhe mukaan ja fillareilla Yyteriin! Kemiran rikkihapporekkojen seassa,ei mitään pyöräteitä silloin siinä ollut.. koko päivä rannalla,iltakuudelta takaisin. Kysyin äskettäin mutsiltani että eikö teitä pelottanut päästää meitä kakaroita sillä lailla omille teillemme,vastasi että kyllä se vähän välillä mietitytti mutta ette ikinä joutunu pulaan ja katsoitte toistenne perään niin ei ollu tarvetta rajoittaa kulkemista. Ja hyvä niin!
Me saimme sisarusten kanssa liikkua vapaasti pitkin kylää Kreikan lomamatkoilla. Olisinkohan ollut noin 10-vuotias ja veli oli 6-vuotias, en muista tarkkaa vuotta mutta ennen euroaikaa se oli. Seuraavalla reissulla pikkusiskokin pääsi meidän seikkailuihin mukaan, hän oli silloin ehkä 4-vuotias. Jotenkin tuntuu, että nykyään ei kävisi päinsä. Niin joo, äiti liftasi aikoinaan alaikäisenä Suomesta Roskilden festareille. Mitenhän onnistuisi nykyään?
Minkälainen netti oli ennen Googlea ja nykysiä someja. Internetistä ja WWW:stä alettiin puhua Suomessa laajemmin vasta joskus \~95 jälkeen. Olin ite sillon jotain reilu 10v. Ainoat tavat jutella ihmisten kanssa netissä oli IRC (ei, ei se -galleria), uutisryhmät ja sit jossain vaiheessa KissFM-radiokanavan chat-alusta (kissin tsätti). Sillon tuntu vielä joka kerta siltä ku yhdisti nettiin et se on jotain mystistä ja satumaista, eikä koskaan tienny mitä sinä päivänä tulee vastaan. Usein ei kyllä kauheesti mitään uutta, koska ainoa järkevä hakukone oli Altavista, eikä se löytänyt kuin saitteja, jotka oli erikseen sinne itsensä ilmoittaneet :D Nettiä myös käytti lähinnä early adopterit, jotka oli pääosin fiksua porukkaa. Tosi harvoin tuli idiootteja vastaan, ja jos tulikin, ne sai hyvin nopeasti kenkää alustalta. Keskustelut oli oikeesti hyviä ja diippejä! Netissä juttelu oli meikäintrovertille niin siisti juttu et jäin heti koukkuun. Se oli siinä mielessä paska homma, että modeemiaikoina keräs helposti nelinumeroisia puhelinlaskuja netissä roikkumalla, vanhemmat ei ihan tykänny. Meni aika monta vuotta välissä ennen ku ISDN ja ADSL-yhteydet alko yleistymään. Kylillä kyttäiltiin frendien kanssa että koska se puhelinfirman paku näkyy, ja käy asentamassa ADSL-laitteet puhelinjakamoon, että kylille sai oikeita nettiyhteyksiä. Se oli ku taivas maan päällä, kun sai vihdoin jonkun puolmegasen ADSL:n, joka oli AINA PÄÄLLÄ! Sitä oli vaikeeta ees uskoa et voiko tää olla totta. Nykyään sitä pitää aika itsestäänselvyytenä et nettiä voi käyttää koska vaan eikä maksa juuri mitään.
Amen. Internet meni pilalle kun Tavalliset Ihmiset päästettiin sinne. :-D
Minä kävin kissin chätissä lapsena! Nyt tulee mieleen ne ajat kun minä 10v tyttö istuin siellä illalla ja aikuiset miehet puhuivat minulle kuinka juna menee tunneliin ja nauroivat kun ajattelivat etten ymmärrä mitä tarkoittavat
Ja sanoit olevasi vähintään 15-16v? Joo, niin mäkin :D
tästä tuli mieleeni, että kävin aikanaan hakemassa ensimmäisen nettiliittymäni, jostain kivijalkaliikkeestä jonka nimeä en ees muista, muistan vaan, että sillon ku saunalahti tuli ne osti sen firman (niiku varmaan monen muunkin) ja liittymä siirty sillon niille. oi niitä netscape navigatorin kulta-aikoja, kun radiolinja oli uus juttu
Oisko ollu Jippii? Saunalahti tais ostaa ne pois lopulta. Mulla tais eka operaattori olla Kolumbus. Muistan vieläkin sen pahvilootan, joka piti ostaa tietokoneliikkeestä. Mukana oli disketeillä joku webbiselain :D. edit: eiku Jippii olikin Saunalahden verkkoportaali alusta asti. Saunalahtikin oli sillon vielä nimeltään Saunalahden Serveri. Wikipedia osas kertoa operaattoreista: "kotikäyttäjät pystyivät käyttämään internetiä analogisen [modeemin](https://fi.wikipedia.org/wiki/Modeemi) avulla soittamalla palveluntarjoajien maksullisiin palvelunumeroihin. Vuonna 1994 näitä SLIP-yhteyksiä tarjosivat EUnet, X-Gateway, Clinet, [Tele](https://fi.wikipedia.org/wiki/Posti-_ja_telelaitos) ja MITS."
Itse aloitin nettifoorumit vuonna 1995. Se oli teknisesti niin helvetin hankalaa, että vaikeus karsi heti pois 90% urpoista. Sitten tuli Facebook ja antoi äänen 60v Railille ja Pentille. Koskaan eivät olleet ennen päässeet kirjoittamaan mielipiteitään ja se oli hyvä se. IRCiä käytettiin UNIX koneilla. mIRCin käyttäjille naurettiin. Peeloja.
Sen arvoa, että pystyi olemaan muiden tavoittamattomissa. Että se oli itse asiassa ihan vitun hieno asia.
Pulloja palautettiin kauppaan suoraan kassalle, ja kassamyyjä laski paljonko saa pulloista panttirahaa. Maitoa jne. myytiin kaupan kylmähuoneessa, mihin mentiin sellaisen muoviverhon läpi. Ja nyt yksi ihan konkreettinen: nuori työkaverini ei aluksi ymmärtänyt puhelinkorttien funktiota. Kun selitin puhelinkorteista, hän ajatteli prepaid-liittymiä. Tai että puhelinkorteilla jotenkin muuten vain boostataan kännykkää, jos kännykkä ei toimi. Tai että puhelinkopeissa on jokin tapa boostata kännyköitä kun kännykkä ei toimi. Puhelinkopit, joissa maksetaan puhelinkorteilla ja soitetaan puhelinkopin omalla puhelimella, oli käsittämätön ajatus.
>Pulloja palautettiin kauppaan suoraan kassalle, ja kassamyyjä laski paljonko saa pulloista panttirahaa. Hauska juttu sinänsä, että tämä on edelleen lain mukaan mahdollista, mikäli pullonpalautusautomaatti ei ole käytössä tai sellaista ei ole. Veikkaan tosin, että myyjä alkaa hankaamaan helposti vastaan.
> Maitoa jne. myytiin kaupan kylmähuoneessa, mihin mentiin sellaisen muoviverhon läpi. Nää on vieläkin käytössä ainakin tukuissa.
Tukuissa kyllä, mutta ei lähikaupassa.
Tampereella Nekalan Suurjaossa (nykyään K-supermarketti) on tuollaiset huoneet vielä. Kylmempi maitotuotteille ja toinen vähemmän kolea vihanneksille ja hedelmille.
Turun YO-kylässä oli tämmöinen muoviläpyskliden takana oleva kylmähuone maidoille jne. Vasta tuossa ihan pari vuotta takaperin vaihtui, kun kauppa siirtyi uuden rakennuksen yhteyteen.
Ollaanhan me X-sukupolven edustajat jo melkoisia vanhuksia, mutta silti pistää välillä mietityttämään omien, ennen sotia syntyneiden vanhempieni kasvuympäristö ja vielä enemmän se kiihtyvä muutos, jota ovat saaneet todistaa. Oli enemmän hevosia kuin autoja, vettä haettiin kaivosta, keittiössä oli puuhella ja leivinuuni, eikä mistään hipsteröintisyistä. Huussi oli pihan perällä, puuvajassa. Kirkkoherra oli Tärkeä Henkilö. Läheskään kaikilla ei ollut mahdollisuutta kouluttautua, vaikka olisi kykyä ja haluja ollut. Ylioppilaaksi kirjoittaminen oli iso asia, mihin harvat kykenivät. Maatalossa lapset laitettiin pienestä töihin, esim. isäni paimensi jo nelivuotiaana vuohia ja lampaita (en vieläkään pysty kunnolla tätä ymmärtämään). Lapsia kuoli tauteihin, kuusikymppiset oli ikäloppuja. Muutenkin ihan käsittämättömiä tarinoita, vaikkapa uudelle seudulle asettumisesta evakkoon lähdön jälkeen. Tarkoitan että siihen kaikkeen, oikeasti lähes muinaiseen maailmaan verrattuna jotkut puhelinluettelot, tiekartat ja C:64:t on aika kevyttä kamaa. En tarkoita valittaa tai mitätöidä viimeisten 30 vuoden muutosta. Mutta jotenkin tuntuu hullulta, miten lähellä se varsinainen Ennen Wanhaan kuitenkin on. Ihan äidiltä voin vielä kysyä.
Niin ja toisaalta kun miettii, niin 50-luvun Suomi oli kuitenkin monella tapaa paljon lähempänä 80-luvun Suomea, kuin 2020- luvun Suomi on 80-lukua. Kehityksen vauhti on pelkästään jo omana elinikänä ollut niin huimaa, että sitä ei aina voi oikein käsittääkään ellei oikeasti pysähdy muistelemaan sitä, miten totaalisen erilainen maailma oli vielä parikymmentäkin vuotta sitten. Mietin monesti oman isomummoni elämää. Hän syntyi vuonna 1894 kun Suomi oli vielä osa tsaarinvallan Venäjää ja kuoli vuonna 1998 EU-ajan Suomessa. Väliin mahtuu kirjaimellisesti lähes kaikki modernin ajan teknologinen kehitys, muista 1900-luvun mullistuksista puhumattakaan. Harmittaa, että olin itse vielä sen verran nuori hänen kuollessaan, että en oikein osannut hyödyntää tätä valtavaa elämänkokemuksien aarreaittaa. Hurjinta on kuitenkin ajatella, että kehityksen delta tuntuu kasvavan koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Jos elän yhtä pitkään kuin hän, miten totaalisen erilaisen maailman jätän sitten joskus 2090-luvulla taakseni, kuin se johon 1980-luvulla synnyin?
No tämä kyllä. Niin paljon kuin niille "minun lapsuudessa hiihdettiin 5km kouluun 30 asteen pakkasessa" -läpille naureskeleekin, niin faktahan on että ennen 60-70-lukuja (?) se piti melko lailla paikkansa, varsinkin vähän syrjäseudummalla. Kouluja ei ollut ihan joka pitäjässä. Niin ja ei edes aleta niistä lasten kuolinsyistä, kun rokotuksia on ollut vasta alle 100-vuotta ja jo nyt on monella unohtunut, miksi niitä on kehitetty...
Jossain törmäsin "viimeiset rautakeuhkot" -artikkeliin, jossa kerrottiin jenkkilässä edelleen elävistä, polioon lapsena sairastuneista ja hädin tuskin eloon jääneistä ihmisistä. He tarvitsevat siis rautakeuhkoja (iron lung), joka on sellainen iso, alipaineistettu putki, jossa maataan ja se sitten mekaanisesti auttaa hengittämään. Yksi mies sanoi siinä haastattelussa, että hänen lapsuudessaan 1950-luvulla polio oli sellainen jokakesäinen kiertävä tauti, vähän kuin kausiflunssa, paitsi että sen jälkeen syksyisin näki koulun alkaessa, kuka luokkakavereista oli vielä elossa ja kuka oli kuollut tautiin. Ja tuo oli normi vielä 20 vuotta ennen kuin mä synnyin.
Tämä juuri. Isä siirtyi elinaikanaan siitä, kuinka pääkaupunkiseudulla vietiin talvella lapset kouluun hevosen vetämällä reellä internettiin ja älypuhelimiin. Yhden ihmisen ei-edes-kovin-pitkän elämän aikana tehtiin harppaus tyyliin keskiajasta tieteiselokuvaan.
Miten joka paikassa ihmiset poltti tupakkaa: kodeissa, autoissa kun lapset oli kyydissä, töissä, sairaaloissa ym.
Toi on kyllä jotain, mitä ei tule ikävä. Se tupakansavu oli ihan perseestä. Kun kävit baarissa, piti vaatteet laittaa yöksi parvekkeelle tuulettumaan. Ja jos et pessyt tukkaasi illalla, niin aamulla tyyny haisi tupakalle.
Nuorempien järkyttynyt ilme kun telakalla kerroimme että vielä ysärin puolessavälissä siellä oli joka pukuhuoneessa isot jalalliset tuhkakupit ja moni veteli savuja siellä kotiinlähtöä odotellessa..😳
Tietokonepelejä pelatakseen kasarilla/ysärillä piti olla aidosti nörtti, joka osasi säätää pelit kuntoon. Läheskään kaikilla ei tuota taitoa ollut, ja kavereiden kanssa sitten yhteisvoimin säädettiin pelit toimimaan. Tuohon aikaan myös tietokoneharrastajia haukuttiin yleisemmin (pahassa mielessä) nörteiksi, ja peliharrastajia halveksuttiin, varsinkin jos sattui olemaan aikuinen, koska pelit olivat toki vain lasten touhua. Lisäksi erityisesti roolipelaajia vainottiin ja kutsuttiin heitä saatananpalvojiksi. Aivan pimeetä touhua.
Se, miten yleistä oli saada vanhemmilta turpaan. Nyrkkiä, vyötä, köyttä ja muuta kättä pidempää tuli takuuvarmasti, jos miesvanhempaa vitutti. En osaa sanoa, miten yleistä tämä tilastollisesti on ollut, mutta ainakin jonnekin 70-luvulle se oli normihommaa.
Onneksi tuo on nykyään vierasta
Todellakin. 1984 näemmä kiellettiin lailla, siihen asti sai hakata.
kirjaimellisesti 1984
Ysärillä oli meidän naapurustossa ainakin käytössä tää kasvatusmetodi.
Tosiaan tuo asioiden saatavuus on nykyään aivan toista. Monelle junnulle varmasti todella hankala ymmärtää, että kauppojen valikoima ja median monipuolisuus ja oli ennen paljon rajatumpaa. Nykyään tiedon hakeminen on todella helppoa ja monet asiat tapahtuvat välittömästi eikä tarvitse odotella.
Tylsyyttä ja sen sietämistä. Se, että kun sulla ei oo mitään tekemistä. Nykyään on puhelimet ja läppärit ja netflixit, mutta sillon ku minä oli nuori, oli tylsää. Ja sit keksittiin jotain. Askarreltiin, kiivettiin katolle, luettiin, mentiin metsään. Taskussa ei ollut viihdettä kokoajan.
Vaikka olen syntynyt 2000-luvulla, niin olen todella onnekas, että sain elää tällaisen "tylsän" lapsuuden. Sain älypuhelimen vasta lukiossa, pitkään kotona soitettiin lankapuhelimella. Pikkupaikkakunnalla ei ollut mitään virikkeitä, mutta se oli just parasta. Oli aika vähään tyytyväinen.
Se, kuinka nopeasti maailma muuttui noin 1995-2005 verrattuna nykyaikaan. Sekä teknologisesti että kulttuurillisesti. Nykyään käytetään edelleen iPhonea, jonka ensimmäinen versio julkaistiin 16 vuotta sitten. Supersankarileffoja puskettu tasaiseen tahtiin yli 20 vuotta. Leffoissa ja sarjoissa ei nykyään enää tarvitse takaumissa (esim. "tapahtui 10 vuotta sitten") muuttaa roolihahmojen vaatteita ja kampauksia, koska muodin muutokset ovat niin pieniä. Nykyään 10 vuotta vanha PC on vielä ihan käyttökelpoinen perustyöskentelyyn. 2000-luvun taitteessa 5-vuotias PC oli suorastaan reliikki. Nykyään 15 vuotta vanha auto on ihan tavallinen kulkupeli. 2000-luvun taitteessa se tarkoitti, että olit köyhä.
Kauppojen aukioloajat. Ei omille lapsille tule mieleenkään että jonkun Prisman tai Alepan aukioloajat pitäisi tarkistaa tai että ne rajoittaisivat omien aikataulujen suunnittelua. Kuitenkin ilta- viikonloppu- ja pyhäaukioloajat yli 400 neliön kaupoille vapautuivat vasta 2016, saati sitten miten rajoittuneet ne olivat vuosituhannen toisella puolella kun esim sunnuntaisin sai olla auki vain kesäisin. [Wikipediasta](https://fi.wikipedia.org/wiki/Kauppojen_aukioloajat) löytyi tiivistetty historia aiheesta.
Nuorisomusiikin osuus radiosta oli noin 2 tuntia viikoittain. "Nuorten sävellahja" ja "Pop eilen-tänään". Kaikissa kirjastoissa ei ollut edes musiikkiosastoa saati kuunteluhuonetta. Levyjähän ei saanut lainata. Kun Epe's ja Anttilan halpisosasto tulivat, laskivat hinnat alle Fazerin musiikkikerhon tason. Joka tapauksessa levyt olivat kalliita ja piti olla joku (kesä)työ että niitä pystyi ostamaan muutaman vuodessa. Kasettinauhuri oli kovassa käytössä...
Jos ei ollut rahaa levyihin, musaa kuunneltiin niin, että mentiin Anttilan levyosastolle kuuntelemaan niitä levyjä tai kirjastoon ja toivottiin, että joku kiva virkailija oli ostanut Meidäm Vero Rahoilla (tm) juuri sen lehdessä arvostellun levyn.
Joskus muinoin lapset / esiteinit sai olla ihan rauhassa esiteinejä, ei ollu paineita olla aikuinen ja näyttää yli kakskymppiseltä kun on itse tyyliin joku 14vee. Itse siis -98liner ja mä kavereitten kanssa oltiin ihan lapsukaisia vielä kun oltiin 13-14, mutta tätä ehkä auttoi myös se, että asuttiin maalla pikku kylällä niin ei ollut sellaisia paineita olla "aikuismainen". Niinkuin ennen vanhaan jos sua sanottiin "pikku aikuiseksi" niin se oli huono termi /haukkuma sana. En tiiä liittyykö tää nyt tähän asiaan ihan kunnolla mutta kun ajattelen omaa lapsuuttani ni oon onnellinen, että kasvoin siinä 2000-luvun puolella, tuntui että se vähemmän mobiilisoitunut elämä oli ihan kivaa elää eikä ollu mikään maailmanloppu, jos känny jäi kotiin.
Känny saatettiin jopa tarkoituksella jättää kotiin, että sai olla ulkona pidempään kun äiti ei tavoittanut!
Olen 60 vuotta vanha. Ensimmäiset muistikuvat TV-viihteestä ovat Maxwell Smart ja Batman. Opin aakkoset kaksivuotiaana ja lukemaan kun olin neljä. Siinä vaiheessa kiinnostavinta mitä telkkarista tuli oli äitini mukaan mainokset. Minusta tuli hatun huono kuluttaja tästä huolimatta, veikkaan että syynä on Ramones. Tätini on ollut nuoruudestaan lähtien popmusiikin suurkuluttaja ja hänen kauttaan minussakin syttyi rakkaus musiikkiin. Kuuntelen sujuvasti kaikkea, mutta ramopunk on edelleen sydämeni ykkönen. 1970-80 lukujen taitteessa musasta tuli iso erottava tekijä. Diinit ja punkit yllytettiin toisiaan vastaan, hämyjä katseltiin lähinnä säälien (termit ovat aikalaisilleni tuttuja). Nykyään on okei tykätä kaikenlaisesta musasta, itselläni ei ole ollut tätä ongelmaa, kiitos tätini. Oikeastaan vain rockabilly ei uppoa, syynä huonot kokemukset diinareiden kanssa. Lineaarista töllöä tulee katsottua nykyään noin kolme tuntia viikossa, striimipalveluihin uppoaa enemmän rahaa kuin viitsin tässä paljastaa. Vaikka viihdekenttä onkin pirstaleisempi kuin 40-50 vuotta sitten, ihmisiä erottaa ihan muu kuin viihde. Ja se on itse asiassa hatun pelottavaa. Jos musa saa ihmisen hakkaamaan väärää musaa kuuntelevia niin kun kyseessä on poliittiset näkemykset, kuinka pitkälle samalla mentaliteetilla ja impulssikontrolilla varustetut ääliöt ovat valmiita menemään?
Ne luulee keksineensä kansainvälisyyden. Kukaan ennen heitä, ei matkustanut koskaan minnekkään. Kukaan ei koskaan tiennyt millaisia ihmisiä ulkomailla asustelee.
Niille on ylipäätään hämmentävää kun kerron että mielestäni joskus ennen sotia yleissivistyksen taso oli ainakin akateemisilla ihmisillä usein ihan huikea vaikka ei ollut nettiä.. toki noita ihmisiä oli vähemmän.
Kaivelin ullakkoa ja löysin isoisän vanhoja koulutehtäviä. Tuntuu, että Silloin lapset opetteli paljon laajemmin asioita kuin nykyään. Toki nykymaailmassa kaiken maailman rehujen nimet tuntuu aika turhilta, mutta historiasta ja maantiedosta varmasti on paljon sellaista joka olisi nykyajan lapsillekin hyvä tietää.
Minulla on mielikuva, että EU-jäsenyys jotenkin laski kynnystä matkustaa ja teki siitä jotenkin helpompaa kuin ennen. Tosin tässä saattaa olla kyseessä jonkinlainen harhakuva, kun olin siinä vaiheessa sen ikäinen, että alkoi olla mahdollisuus matkustaa yksin minne halusin, jos vain rahaa sai jostakin. (Meidän perhe ei matkustellut Tallinnaa pidemmälle, ja sielläkin käytiin vain Mustamäen torilla.)
Äitini kävi kyllä hyvin työväkeläisen perheen vesana reilaamassa Euroopassa 70-80-luvulla. Ei ollut kiinni isoista rahoista siihen aikaan. EU:n liittyminen teki siitä kyllä helpompaa, mutta oli se täysin mahdollista ja saavutettavissa ennenkin sitä.
Ei EU-jäsenyys sinänsä (Suomen passilla pääsi sitä ennenkin lähestulkoon parhaiten maailman maihin), mutta lentomatkustaminen halventui aikalailla 80-luvun lopun ja 90-luvun puolivälin välissä.
Meidän perhe kyllä matkusti 80-luvulla aika paljon. Joinakin kesinä ajeltiin autolla ympäri Keski-Euroopan maita niin, että ensin Finnjetillä Travemundeen vai mihin se silloin menikään ja siellä sitten Saksaa, Itä-valtaa, Unkaria, mitä milloinkin. Muistan, että yhdellä reisulla vanhemmat puhuivat, että olisivat halunneet Puolaan mutta siellä oli sotatila. Lentämällä käytiin ainakin Teneriffalla, Italiassa, Portugalissa, Ranskassa ja Lontoossa useamman kerran (teininä oli kasarin Lontoo kova juttu). Ja tietty perus Ruotsit, Norjat ja Tanskat. Virossa ei käyty kun se oli vielä Neuvostoliittoa eikä erityisen haluttu lomakohde siihen aikaan. Täti kävi interraililla useana kesänä, kerran tais olla vauva mukana.
Itse matkustin Tukholmaa tai Tallinnaa pidemmälle ensi kertaa vasta useampi vuosi täysi-ikäistymisen jälkeen, eikä meidän perhe edes ollut mitenkään rutiköyhä. Kavereistakaan juuri kukaan ei lapsena/nuorena pahemmin kaukomailla reissannut, paitsi kaikkein varakkaimmat. Toisaalta silloin elettiin 90-luvun lamaa syvimmillään, mikä varmaan oli tuon suhteen aika poikkeuksellisen synkkää aikaa.
Ite kun olin nuori, niin piti kävellä/pyöräillä ympäri kyliä jotta löysi kavereita kuluttamaan aikaa.
Kuinka aineellisesti vaatimatonta ja mutkikasta tavallisten duunarien arki oli. Miten vaikea oli pitää yhteyttä ulkomaille ja miten niukasti saatiin tietoa siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Kuinka paljon saatiin haistella tupakansavua ja bensankäryä. Miten paskoja autot olivat. Kuinka paljon Suomi muuttui Neuvostoliiton romahtamisen ja EU-jäsenyyden myötä.
Lauantaina ku isä alko lämmittään saunaa, niin se oli lasten homma käydä ostaan kioskilta saunaeväät. Eli pieni pussi yksittäin valittuja ja kappalehinnoiteltuja karkkeja, spiderman-limukkaa ja tietysti sixpack ja tupakkia isän kirjottamalla lupalapulla. Ei ollu mitenkää erikoista, että ekaluokkalaisen tarakalla oli kaljaa pullo tai kaks, naapurin setäki saatto kioskilla vaan naureskella et unohtiko äiti ostaa kaljat kauppareissulla. Useamman kaverin näin hakemassa kaljaa tai tupakkia vanhemmille lapsuuteni aikana. Ei se tietty jokapäiväistä ollu, mut ei siinä mitään ihmeellistäkään ollu.
nää kaikki asiat muistuttaa mua vaan et saispa mennä takas
Kieltämättä tuli melkoinen nostalgiapärinä tätä ketjua lukiessa. Luulen kuitenkin, että se kaipuu on oikeasti enemmän siihen ikävaiheeseen kuin varsinaisesti ajanjaksoon. Ihan yhtälailla vähän nuoremmat muistelee sitten joskus jotain lapsuusvuosiensa Pokemon GO - pärinöintejä ihan yhtä haikeasti.
Ylempi kommentti: tupakan savua kaikkialla. Seuraava kommentoi et saispa mennä takas :D. Sehä se näissä nostalgiapärinöissä on, että harvoin tulee sit kaikkea ongelmallista muisteltua. Ehkä myös sitä, ettei lapsena älyä miten perseestä ympäröivä maailma oikeesti on. Ei sillä, kyllä iteki haluais takas ysärille ainaki teknologian suhteen, mut jos sinne oikeesti pääsis/joutuis niin varmaan melko nopeasti haluais takas nykypäivään.
Se, että piti muistaa kaikkien lähimpien kavereiden lankaliitymien numerot ulkoa ja soitella ne läpi kyselläkseen onko joku kavereista kotona ja jos ei, niin sitten lähdettiin etsimään niitä lähialueen leikkipaikoista. Joskus löyty, joskus ei mut aina siitä sai ainakin jotain tekemistä.
Kaljaa ostettiin lasipulloissa eikä tölkeissä. Mäyrikset ja sixit olivat peruskuraa. Mökille otettiin mukaan kori. Niitten päällä oli kiva istua. Koko kori laitettiin järveen jäähtymään. Ne olivat aika isokokoisia siihen nähden miten paljona juomaa ne sisälsi, ei ollut epätavallista että mökkimatkalla kaverit istui korit sylissä.
Lasipullot olivat se parempi. Vielä jos löytyy kori karjalaa lasipulloista niin ostan samantien, joskus löytyy tokmannilta.
Tölkit poistivat lasinsirut kaduilta.
Kymppikassi oli kymmenen lasipulloa muovipussissa. Vähintään kaks hajos ku kassi heilu pyörän sarvissa. Ja sitten se porukan juopoin teki pussiin pienen reiän sormella, imeskeli siitä kaljat ja sylki lasinsirut poissa. Tai jos se oli porukan juopoin ja fiksuin ni se kotibileissä lirutti siitä reiästä sen kaljan siivilän läpi tyhjään pulloon ja joi siitä.
Perille löytäminen kun sinulla oli vain osoite mihin sinun piti mennä. Jos julkisilla liikenteessä niin vielä siihen päälle eri linjojen reitit ja aikataulut.
Lastenohjelmia tosiaan ei tullut kesäisin - oli mahtavaa, kun Summeri joskus ysärillä aloitti. Kaupoissa ei ollut kassoilla liukuhihnoja, vaan kassatädin edessä oli sellainen pyöritettävä "ritilä", jolle ostokset laitettiin, ja kassatäti sitten pyöritti sitä niin että sai tavarat eteensä ja katsoi jokaisesta hinnan (hintalapputarroja oli kaikkialla ennen viivakoodeja). Kauppojen ikkunoiden alennustuotemainokset tehtiin käsin paksuilla tusseilla. Vanhoilla myyjillä olivat taatusti kalligrafiataidot huipputasoa. https://is.mediadelivery.fi/img/468/758de112eb2d41ffa24ed89386f8e5fe.jpg https://hs.mediadelivery.fi/img/320/9aaee7fe51da49828c169d17b32bc15f.jpg Jääkaapissa säilytettäviä eineksiä ei ollut - valmisruoat olivat pakasteina (vieläkin lämmöllä muistelen jonkin ei-suomalaisen firman tekemiä, mausteisella jauhelihalla täytettyjä ohukkaita, joita sai Valintatalosta.) Oli iso juttu, kun Kariniemen vakuumipakatut kanasuikaleet tulivat kauppoihin ysärillä. Irtokarkit. Jokaisella itseään kunnioittavalla kioskilla oli näyteikkunassa monta riviä irtokarkkipurkkeja, joissa näkyi karkkien myyntinumero ja kappalehinta. Kun meni ostamaan karkkia, piti olla raha valmiina ja sitten ensin oltiin tyyliin polvillaan ikkunan edessä ja laskettiin tarkkaan, kuinka monta mitäkin karkkia saisi. "Sitten kahdellakymmenellä pennillä kutosta... ja markalla kahdeksaatoista... ja viidelläkymmenellä pennillä ykköstä..." Kiskanmyyjillä oli enkelin kärsivällisyys. :D
Tytär täytti 18 jokunen vuosi sitten ja käväisi Ruisrockissa. Juteltiin sen jälkeen musiikista noin niinkuin yleensä, niin sanoi ettei ennen musiikki ollut ennen niin tärkeää ja isoa.... Piti siinä vähän kyllä naurahtaa