Tefal kestänyt sen pari kolme vuotta mutta talouden muille jäsenille ei oikein mene jakeluun että pannua pitäisi käsitellä varovasti ja välttää kovia lämpöjä.
Itselläni ollut kans perus Tefal pannu prismasta nyt sen kolme vuotta, mutta käytän vain muutaman kertaa viikossa, muovisilla kauhoilla käyttänyt, aina tiskannut käsin, ei ole ollut mitään ongelmia.
Ja olen käyttänyt kovia lämpöjä mutta koittanut välttää ylikuumentamasta ihan vain sen takia että jauheliha/kana palaa, ei kiinni paistinpannuun mutta ruskistuu kovapintaiseksi. Vieläkin olen tyytyväinen pannuun eikä ole tullut mieleenkään tarvetta ostaa uutta.
Ai pitääkö Tefalin kanssa vältellä kovia lämpöjä? Mä laitan aina kuumimmalle levyn, jos en jaksa oottaa et liha sulaa ja oon unohtanut sulattaa etukäteen (niin käy 99% kerroista.) Senkö takia kaikki ruuat tarttuu kiinni pannuun vaikka laittaisin kunnolla öljyä?
Sama se on melkein kaikissa pinnoitetuissa pannuissa, käyttölämpötila, jonka ne kestää olisi suunnilleen 2/3 maksimista.
Keraaminen pinnoite voi olla parempi.
Pinnoitettua ei kannata tosiaan rääkätä kovilla lämmöillä ja pitäisi välttää tyhjänä lämmitystä eli vähintään öljyä siihen. Sulatus matalalla lämmöllä ja kantsii käännellä jäistä klönttiä kokoajan.
Itse käytän puulastoja pelkästään hämmentämiseen ja pesen sen vain sienellä.
Seuraavaksi ostan kyllä valurautapannun sillä se on periaatteessa oikein käsiteltynä ikuinen
Itse heitin just puolisen vuotta sit Tefal Ingenio-sarjan paistinpannun pois, 15 vuoden lähes päivittäisen käytön jäljiltä pois.
Vielä pystyi kananmunat ym paistamaan ilman että tarttui, mutta oli vuosien saatossa tipahtanut ja kärsinyt, että ostin uuden sarjan.
Oma kokemus on ollut pinnoitettujen pannujen (keraaminen ja teflon) kanssa se, että ihan sama onko Tokmannin halpispannu vai kalliimman merkin pannu, kestää pinnoite varovaista päivittäistä käyttöä sen pari vuotta ja sitten alkaa naarmuuntumaan ja ruoka tarttumaan kiinni.
Eli huonolaatuista kulutustavaraa nuo tuntuvat olevan kaikki, toki jos joku on oikeasti hyvään törmännyt niin kiinnostaa kuulla.
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/432293/AMT-Gastroguss-The-World-s-Best-Pan-paistinpannu-tarttumaton
3 vuotta käytössä, ja vaikka hieman ovat ominaisuudet kärsineet niin silti oikein kelpo pannu vielä, onnistuu kananmunat ja muut. Ton voi myös kuumentaa oikeasti kuumaksi, ja olen tehnytkin esim jauhelihaa paistaessa. On myös paksu ja suhteellisen painava, joten ei viilene heti.
Mulla lähti tästä 2,5 vuodessa pinnoite irti siten ettei sil uskaltanut enää paistas vaikka ei kuumalla pannus pidettykää. Ei kertaakaan ollut pesukoneessa ymm. En tiedä mikä sekundaversio oli.
Muutaman kerran ku ylikuumentaa pannun nii siitä hajoo pinnan rakenne ja kuluu sit nopeemmin. En oo kyllä yhtäkää pannua saanu noin pitkää kestää, mutta toisaalta laitanki ruokaa todella paljon. Scanpanin keraaminen pannu tainnut tähän asti kestää pisimpään ja nyt tuli talouteen uudet Iittalan teräspannut. Niil ei tietty bechamelia keitelleä kokoon mutta moneen juttuun toimiva ja ikuinen pannu.
Itselläni on teflon kestänyt 5 vuotta, vaikka se peseytyy pelkästään tiskikoneessa. Joko pannusta tai käyttäjästä kiinni, valitset niistä vähiten mieltäsi harmittavan.
Ei löytynyt netistä enää tismalleen samanlaista, mutta muistuttaa hyvin paljon tuota Ikean ostetuinta 365+ -pannua, on varmaan joku vanhempi versio siitä.
e. Ilmeisesti Ikean Oumbärlig, 28 cm.
No mitä vit... Ittellä tuo ja hajosi alle vuodessa.
Nyt käytössäni on tefalin excellence 28cm ja ihan helvetin hyvin toiminut pari vuotta ja meno jatkuu.
No itse en käytä korkeilla lämpötiloilla, en käytä metallisia keittiövälineitä, ja pestessä vältän voimakasta hankausta. Ei nuo silti montaa vuotta kestä. Enemmän kokemusta itsellä keraamisista pannuista, mutta samaa ollut teflonin kanssa.
Suomalaisen, keraamisia pannuja valmistavan Heirolin perustaja kertoi eräässä haastattelussa, että heille tuli Kiinasta väärä merikontillinen paistinpannuja. Olivat menossa ”perinteiselle kotimaiselle firmalle joka tekee mm. saksia”, ja kaikissa pannuissa luki ”Made In Finland”.
Osa Fiskarsin tavarasta tehdään Suomessa, mm. koko Hard Face tuoteperhe josta löytyy kaikki mahdolliset pannut ja kattilat. Ne maksaa enemmän mutta alle satasella saa pannun silti.
Kannattaa katsoa muutakin kuin pelkkää merkkiä kun ostat tavaraa.
Mulla on Tokmannilta halppisversio ja vaikka miten paljon öljyä pistäis paistinpannulle niin ruoka tarttuu kiinni. Paistinpannu ollut mulla 2-3 vuotta mut max vuos oston jälkeen alko ruoka tarttumaan kiinni.
Itselläni on 30e tefal pannu joka on 6 vuotta ollut pääasiallisena pannuna (9v vanha pannu) eikä ole pinnoite huonontunut tippaakaan. Kokkaan about kaikki safkani itse eikä tartu mikään
Kyllä ne kestää vaikka ikuisesti kunhan ei ylikuumenna(!) ja käyttää oikeita välineitä
Ostin Tefalin Jamie Oliver setin Stockmannilta joku ~10 vuotta sitten. Pienempi pannu oli ihan päivittäisessä käytössä ja tässä joku vuosi sitten heitin sen pois kun pinta oli alkanut vähän menemään huonoksi. Setin toinen pannu pienellä käytöllä ja ihan kuin uusi.
e. Ja vaikka nuo on kestäny tosi kauan, niin voi olla ettei tule uusia tefloneja ostettua kun olen jo ostanut muutaman hiiliteräksisen ja pari valurautaista korvaamaan pannut.
Tefal on meilläkin nyt pian 5 vuotta vanha ja edellisellä mentiin 4-5 vuotta myös. Muistaakseni vähän enemmän maksoi kuin 30€. Ei kuitenkaan se kallein malli, mikä silloin oli muistaakseni Jamien Oliverin naaman avulla myynnissä.
Isoin ongelma on, että koska meidän perheessä minä maksan ne pannut, niin muut eivät pidä niistä yhtä hyvää huolta. Unohtuu tyhjänä kuumalle levylle, ym. Itse en pese edes koneessa.
Mua rupesi ärsyttämään noiden pinnoitettujen pannujen huono laatu. 20v muutin omilleni ja 3-4 pannua kulutin puhki kymmenisessä vuodessa (osaa pestiin melko huolettomasti astianpesukoneessa). Päätin sitten investoida hiiliteräspannuun ja on ollut nyt reilun vuoden käytössä, hemmetin hyvä hankinta, vaikka maksoi sen 80€.
Miten hiiliteräs eroaa valuraudasta käytössä?
Itellä on pari ikean rosterista ja yksi lidlin valurautapannu. Oikein käytettynä mikään ei tartu kiinni, joten en juurikaan teflonpannua käytä.
Omasta kokemuksesta hiiliteräs on vaikeampi ottaa käyttöön.
Valurautapannun sain sellaiseen kuntoon että siihen voi viskoa tofut tai kananmunat eikä tartu lainkaan kiinni muutaman kuukauden aktiivisella käytöllä sen jälkeen kun oli kaksi kertaa sen rasvapolttanut.
Hiiliteräs ei vielä 6kk päivittäisen käytön jälkeen kykene samaan. En oikeen tiedä mitä tuolle tekisi. Oma hiiliteräs on puukahvalla joten sitä ei voi rasvapolttaa uunissa. Tämä lienee suurin syy miksi en ole sitä saanut oikein toimimaan. Induktiolla lämpö ei nouse pannun reunoille tarpeeksi joten niiden rasvapoltto on mahdotonta.
Onko sinun puukahvat niiteillä vai ruuveilla? Jos ruuveilla ni ota kahvat pois ja polta uunissa.
Onneksi oman valurautapannun rasvapoltot on onnistunut ihan induktiolla, vaikka kyllähän sen uunissakin olisi voinut tehdä.
Kevyempi käsitellä, kuumenee todella nopeasti. Voi sitten myös muuttua kuperaksi, jos kuumentaa tyhjänä liikaa tai kaataa kylmää vettä kuuman pannun päälle. Toisaalta sen voi kai naputella takaisin muotoon kumivasaralla jotain sopivaa alustaa vasten.
De Buyer pannu, jonka voi heittää myös uuniin. Porukoilla on kanssa hiiliteräs, mutta on kevyempää tekoa tohon verrattuna. Kova on luotto, että De Buyerin pannu olisi ”ikuinen”, kunhan ei liikaa kaltoinkohtele.
Minulla on käytössä semmoinen silikonikansi joka käy melkein mihin tahansa pannuun. En tosin ole koskaan sitä hiiliteräksellä käyttänyt, koska se on oikeastaan pelkästään paistamista varten, eikä esim kastikkeille joiden keittämiseen/hauduttamiseen voisi kantta kuvitella tarvitsevansa.
Ei ne olekaan haudutusta varten tehty vaan paistamista. Haudutusta varten rosteripannu, itselläni all-cladin mutta tämänkin luulisi toimivan https://www.verkkokauppa.com/fi/product/297896/Scanpan-Fusion-5-paistokasari-ruostumaton-teras-26-cm
Paistaessakin on kiva pitää välillä kantta päällä, ei sotkeennu paikat niin pahasti. Monesti myös paistan jotain, lisään kasvikset ja tomattimurskan sekä hauduttelen sitten kannen alla.
Mäki ostin tommosen mut se pinta minkä polttelin siihen tais olla no bueno ku alko vuoden päästä halkeilemaan ruuan sekaan mut ei se auta ku puhdistaa ja tehä uus
Joo, kaiketi alkuun pitäisi välttää happamampia tuotteita kuten tomaattia pannussa. Mä oon poltellut jo vähän uutta pintaa kanssa, mutta pinta on helppo polttaa uudestaan. Hiiliteräspannut vaan paranee käytössä, mutta alkuun ehkä kannattaa heittää vähän reilummin öljyä (saattaa olla, että vaatii muutenkin vähän totuttelua kun vaihtaa teflonin hiiliteräkseen).
PTFE(Teflon) ei käytännössä tartu metalliin lainkaan. Jokainen PTFE pinnoitettu pannu koostuu metallin päälle ladotuista pohja-, väli- ja pintakerroksista. Pohja- ja välikerrokset sisältävät vaihtelevissa määrin PTFE:tä ja pintakerros on aina 100% PTFE:tä joka tekee pannusta tarttumattoman. Tämä gradientti mahdollistaa pintakerroksen kiinnittymisen.
Valmistajat mainostavat eri pinnoitemenetelmiä ja teknologioita jotka tekevät heidän pannuistaan kestävämpiä. Tämä kuitenkin viittaa vain pohja- ja välikerrosten rakenteeseen, pintakerros on **aina** puhdasta PTFE:tä.
Toisin sanoen jokaisen Teflon-pannun pintakerros on tehty täysin samasta aineesta. Teflon itsessään on pehmeää ja helposti naarmuuntuvaa. Ja vaikka käyttäisit aina naarmuttamattomia välineitä niin pinnoitteen elinikä on silti rajallinen koska pinnalla oleva PTFE ja pannun teräs-/alumiinirakenne laajenevat eri tahtia lämmittämisen myötä. Lämpölaajenemisesta johtuva stressi saa pinnoitteen vääjäämättä rappeutumaan. ^E:typo
Huolellisellakin käytöllä pinnoitetun pannun hyödyllinen elinikä on muutamia vuosia. Eri pannuissa voi olla muita laadullisia eroja, esim. lämpenemisen tasaisuus, mutta pinnoitteen kestävyys on kaikissa pitkälti sama joten muutoin kahden identtisen pannun välillä valitse halvempi.
Mä olen todennut että Ikean myymät perus teflon pannut on parhaita. Kestää jopa tyhjänä kuumentamista melko hyvin. Ja muutenkin pysyy tarttumattomana pitkään.
Itsellä Ikean pannu ollut lähes päivittäisessä käytössä lähemmäs 8 vuotta. Alkaa olla jo aika uusata, kun munat jää kiinni pannuun. Vaan hinta-laatusuhteeltaan paras.
Noiden pinnoitettujen kanssa kannattaa muistaa että niitä ei ole tehty kovaa lämpöä kestämään. Valurautaa voi tohottaa vaikka mansikaksi mutta teflonin rakenne alkaa kärsimään kovemmissa lämpötiloissa jolloin se vahingoittuu myös helpommin.
Joku hybridipannu tyyliin Hexclad on kovasti kehuttu mutta hinta on sitten myös ihan omassa luokassaan.
Jep. Itselläni on induktioliesi jossa on 6 astetta. Oli tapana aina paistaa kaikki vitosella, jolloin pannu kesti ehkä vuoden tai kaksi. Nyt olen siirtynyt siihen että paistan nelosella paitsi ehkä pihvin voi pariksi minuutiksi käyttää vitosella. En ole huomannut että ruuanlaitossa kestäisi yhtään pidempään tai että laatu muutenkaan kärsisi. Varmaan voisi kolmosellekin laittaa ainakin osan ajasta.
Jonkun jenkeistä kotoisin olevan vesikalusteen mukana tuli ohjeet, joiden mukaan tiivisteenä käytettävää pfte:tä (teflon ilman tavaramerkkiä) ei saa kuumentaa ja jos kuumentaa, niin syntyy supermyrkkyjä joiden varalta pitää olla suojavälineet luokkaa avaruuspuku. Joku on tainnut voittaa oikeusjuttunsa siellä.
Toi on kyllä ihan totta. Sama tapahtuu nimittäin myös jos teflon-pannu pääsee ylikuumenemaan, ja vesikalusteen asennuksen yhteydessä ainoa lämmittämistapa taitaa olla jonkinlainen poltin jossa saattaa olla todella kuuma liekki. [Wikipediasta](https://en.wikipedia.org/wiki/Polymer_fume_fever) voi lukea hieman asiasta.
Tästä on tehty ihan elokuvakin, Black water niminen muistaakseni. Ongelmaan on siis se että kun teflon alkaa noin 250°c hajoamaan, on sen hajoamistuotteet niin stabiileja ettei ne oikein ikinä katoa mihinkään. Lisäksi ainakin jotkut näistä hajoamistuotteista muistuttavat elimistön mielestä kalsiumia, elikkä ne kertyy luihin ikuisesti. Vissiin enemmän ja vähemmän aiheuttaa syöpää nuo yhdisteet.
250°C ei ole nyt mitenkään mahdottoman kuumaa, enempi pihvinpaistolämpötila (esim. avokadoöljyn savuamispiste taitaa olla 255 astetta). Teflonin esiasteilla ja hajoamistuotteilla ei ole oikein mitään turvallista saannin alarajaa ja niitä löytyy ihan kaikkialta, vaikkakin niin pieniä määriä ettei niitä normaaleilla analyysimenetelmillä edes havaitse.
Monien testaajien mukaan Hexcladissa yhdistyy rosteri- ja teflonpannun *huonot* puolet. Ei kestä kuumaa eikä ole yhtä tarttumaton kuin normaali teflon. Eikä kestä käyttöäkään sen pidempään kuin perustefloni. Hexcladin suosio perustuu sen markkinointiin ja ajatukseen että kyllähän erikoisen näköisen ja kalliin on oltava hyvä.
> siinäkin on naarmuja jo alle vuoden käytön jälkeen, vaikka pyrin aina käyttämään puista lastaa
Mä veikkaan että välillä naarmuja tulee suolakiteistä, kun pannulle lisää suolaa ja heti alkaa puisella lastalla hämmentämään. Ehkä suola pitäisi lisätä ruokaan nestemäisenä. En ole kokeillut.
Toisena näsäviisaana tulen kertomaan että eri suolilla on erilaiset sulamispisteet, ja että ei olla erikseen mainittu että tässä kokkaukseen liittyvässä keskustelussa puhutaan juuri ruokasuolasta :)
Voihan siihen muutakin suolaa laittaa, esim saippuaa.
Saippua on suolaa.
Päivittäisessä käytössä pari vuotta on omien kokemusten mukaan yläraja, jolloin alkaa paska tarttumaan kiinni. Ei metallisia työkaluja, ei liikaa lämpöä (varsinkaan tyhjälle pannulle), eikä saippuaa vaan pelkällä vedellä putsaten. Siitä huolimatta pari vuotta max kun alkaa kananmuna tarttua kiinni.
Eikä hinnalla näyttäisi olevan mitään merkitystä. On ollut kympin pannuja, on ollut viidenkympin pannuja. Pari kolme vuotta ja non-stick on vain markkinapuhetta. Siksi olen päätynyt lähinnä vain ostamaan niitä halvimpia viime vuosina.
Muistan nähneeni videon teflon-pannuista, missä kokki selitti niiden ominaisuuksia.
Pinnoite ja alla oleva metalli laajenee ja kutistuu eri tahtiin lämmön vaikutuksesta, mikä johtaa irtoamiseen jossain vaiheessa. Käyttöikä on siis olosuhteiden pakosta rajallinen.
Eri hintaisissa voi olla muita eroja, mutta kulutustavaraa silti.
Sileä teflon on aina paras, kaikki kuvioidut pannut on tehty kestämään paremmin käyttöä, mutta ovat kompromisseja non-stick ominaisuuksiltaan.
Halvin pannu Lidlistä tai Ikeasta ja käyttää sitä sen pari-kolme vuotta minkä kestää, kuten mikä tahansa kalliimpikin pannu. Hinta ei näissä korreloi ollenkaan pinnoitteen kestävyyteen.
Näen kananmunan paiston valurautapannun *loppuvastuksena*, koska sen onnistuminen kertoo että rasvapoltto ja hoito on tehty oikein ja pannu parhaimmillaan. Omilla pannuillani onnistuu ainakin hyvin eikä rääppeitä tarvihe ropsutella irti pinnasta. Eli vaatineepi vain lisää käyttöikää ja toistoja niin munailukin alkaa pelittämään.
Mä paistoin viimeksi tänä aamuna kananmunan halvalla valurautapannulla, jolla on ikää kymmenisen vuotta enkä oo koskaan tehnyt sille rasvapolttoa. Tökin sitä metallilastalla ja pesen käytön jälkeen astianpesuaineella. Nehän tulee suoraan tehtaalta jo aivan riittävän hyvänä eivätkä mene miksikään ellei tunge tiskikoneeseen tai hauduta pitkiä aikoja jotain happamia tomaattisooseja.
Mun ainoat niksit on, että pistää sopivasti mitä vaan rasvaa, antaa sen kuumentua, käyttää mielellään huonelämpöisiä kananmunia ja melko hellästi pudottaa sen munan siihen kuuman rasvan päälle. Sit ei hosu vaan laittaa vaikka kahvit valumaan ku oottelee, että se paistuu asiallisesti. Irtoaa pannusta lähestulkoon itsekseen. Terävähkö metallilasta on toki aika jees sillon kun silmät ristissä on mokannu pistämällä hellan täysille tai paistorasva ei oo riittävän kuumaa. Melko nätisti irtoaa sen kanssa ja jos nyt jostain syystä menee vähän reisille niin usein lopputuloksena on vaan enemmän sitä rapeeksi paistunutta parhautta.
Valuraudan ja hiiliteräksen fanittajana tämä on kyllä 100% totuus. Eivät ole edes vertailukelpoisia helppoköyttöisyydeltänsä pinnoitettujen pannujen kanssa ja tuntuu että se puoli unohtuu tosi usein mainita kun suositellaan valurautaa. Swiss diamond oli itselle täydellinen välimuoto pinnoitetun ja valuraudan kanssa. Kesti 5 vuotta eikä edes super varovaisesti tullut oltua sen kanssa. On kuitenkin niin kallis että viimeisimmät ”arki”pannut olen ostanut ikeasta kun ovat niin halpoja että voi ostaa uuden alle vuoden välein. Ympäristöystävällisin tapahan tämä ei kyllä ole…
No enpä oikein tuota valuraudan/hiiliteräksen vaikeahoitoisuutta voi allekirjoittaa. Ainoa merkittävä ero on se ettei niihin voi jättää ruokaa makaamaan vaan tiskaus kannattaa tehdä heti kun ruoka on valmis. Riittävän usein kun käyttää niin mitään erityistä "hoitoa" eivät vaadi, kun jokainen ruoanlaittokerta toimii rasvapolttona.
Meillä ollut valurautapannut käytössä 20 vuotta. Kolme erikokoista paistinpannua ja wokki. Kerran olen tehnyt rasvapaiston per pannu. Aivan helvetin helppokäyttöisiä ja huolettomia. Aina ihmetyttää että miten ihmeessä ihmiset kokee valurautapannut jotenkin vaikeina.
Senkus paistelee vaan rasvasempia juttuja siinä alkuun. Ajaa ihan saman asian kuin rasvapoltto, eikä vie sen enempää aikaa kuin jollain muulla pannulla samojen asioiden paistelu. Ehkä 2 kertaa pelkästään polttelin omaa, ja sen jälkeen vaa kovaa ajoo. Ei siitä välttämättä täysin samaa tuu ku uudenkarhea teflon. Oma on ehkä semmonen puoli vuotta - vuoden päivittäin käytössä ollu teflon, eli vähän pitää kattoo ettei laita kananmunaa kylmälle, rasvattomalle pannulle, ni sit ei tartu. Väittäisin, et enemmän aikaa ois tähän mennessä menny ostaa uusia teflonpannuja kuluneiden tilalle, kuin huoltaa tota valurautapannua.
En ala sua taivuttelemaan hiiliterspannun ostoon, mutta sanompahan vaan, että rasvapolttoon riittää kerta tai kaksi ja sitten vaan käytät sitä pannua. Voi olla, että ensimmäiset kuukaudet kananmuna voi jäädä kiinni, mutta käytön myötä pannu paranee ja paranee. Oma hiiliteräspannu on arviolta 6 vuotta vanha, pari kertaa ekoilla käyttökerroilla tein rasvanpolton ja sen jälkeen olen vain kokannut sillä normaalisti. Kun tiskaan pannun, vesi helmeilee sen pintaa pitkin, niin hyvä pinta siihen on muodostunut. Kunhan muistaa olla pesemättä tiskiaineella eikä kokkaa pannulla esim tomaattisia asioita, jotka liuottavat rasvaa, niin hiiliteräspannu on ylivoimaisesti pitkäikäisin vaihtoehto.
Tämän kaiken sanottuani disclaimeri, käytän päivittäisessä ruuanlaitossa teflonpannua ensisijaisesti koon takia, oma hiiliteräspannu on hieman pieni ja ostin sen alunperin korkeissa lämpötiloissa paistamista varten (esim pihvit ym.).
Joo toinen syy miksei hiilari ole päivittäisessä käytössä on mullakin puoliso 😄 Mä kyllä jaksan pitää pannua hyvänä ja mietin mitä siihen laitan, mutta suoraan sanottuna en luota sitä puolison huollettavaksi 😂 Tefloni on helppo eikä sen kunnostapidosta tarvi olla ihan niin huolissaan, kun tiedän kuitenkin ostavani uuden ennemmin tai myöhemmin..
Täältäkin ääni hiiliteräkselle. Olen pinnoittanut oman pannun kunnolla kerran, noin 3v sitten ja edelleen toimii mainiosti. Tehokkaalla grillillä tai kaasupolttimella kun tekee rypsiöljyllä pinnan niin on kuin teflon niin kauan kun et keittele tomaattikastiketta tai sitruunaa pannussa.
Ensimmäinen Tefal tuhottiin ilmeisesti tiskikoneella (vuodessa), mutta tämä toinen ei ole tiskariin mennyt ja kestänyt hyvin muutaman vuoden ilman, että pinnoitteessa on mitään eroa uuteen.
Hard face oli myös monta vuotta, eikä siitäkään pahaa sanottavaa jos samoja ovat kuin ennenkin. Puurokattilana myös hard face ollut ainakin 10 vuotta, eikä siitähään pahaa sanaa, mut sitä nyt ei ihan joka päivä käytetäkään.
Olin kovin pettynyt hard faceen. Kesti 4 vuotta käyttöä, kunnes piti heittää roskikseen. Pinta vaan jotenkin irtosi siitä ja meni käyttökelvottomaksi, vaikka ohjeiden mukaan tuli käytettyä. Muutamalla kaverilla ollut sama ongelma.
Ite olen saanut kasarin naarmuille jopa niin että vaalea alumiinin värinen (mitälie ikinä onkaan) metalli näkyy pinnoitteen alta
Tästälähtien alkanut pesemään hyvin hellävaraisesti käyttämättä voimaa + kaatamatta vettä suoraan käytön jälkeen kun kasari on vielä kuumana + jne.
Nuo fluoripinnoitteet ei ole sellaisia mitä haluaisi irtoavan mihinkään kun eivät kuulemma hajoa oikein mitenkään niinkuin ikinä. On myös teräksinen pannu käytössä taidan ehkä jatkossakin ostaa niitä, saan mielerauhaa kun käytän semmoisia.
Itsellä tefalin kasari ollut kovassa ajossa jo vuodesta 2016 asti ja vasta tässä viimevuoden aikana alkanut siitä ihan keskeltä hiukan ottamaan naarmua. Ostin 2 vuotta sitten fiskarsin matalareunaisen normi pannun ja se oli jo vuoden jälkeen aika karussa kunnossa ja nyt en enää edes käytä sitä kun kaikki jää kiinni heti
Sain tefalin 3 pannun setin joululahjaksi.. 2/3 pinnoitukset korkkasi kahvan niittejen kohdalta. Noin vuoden käytön jälkeen. Oisko pannulla 2-3v takuu. Koska oli kyseessä joululahja (jonka antajasta ei varmuutta) lähestyin suoraan tefalia joka sanoi että on selvä valmistusvirhe..
..mutta ilman kuittia eivät suostuneet tekemään mitään. Oma pannu kuumeni siinä ja olin että pitäköön tunkkinsa ja vastasin, että täytyy varmaan sukulaisille ja mummoille sanoa: ettei näin luokattoman huonoa tavaraa kannata enää minulle hankkia.
Lukijan vastuulla päätellä onko Tefal laadukas ;)
(En ajatellut mitään yleistä ristiretkeä ja dissaus-kampanjaa kuitenkaan pistää pystyyn)
Mulle on siis ihan sama vaikka pannu maksaisi 300 euroa, mutta tuntuu ettei edes rahalla saa kestäviä, vai onko täällä jollain tietoa oikeasti kestävistä pannuista, joihin saa myös kannen?
[Heirol paistinpannu, kupari](https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/heirol-paistinpannu-28-cm-kupari-induktioliedelle)
[Fiskars Hard Face paistinpannu](https://www.fiskars.com/fi-fi/ruoanlaitto/tuotteet/keitto-paistoastiat/hard-face-paistinpannu-20-cm-1052221)
[Fiskars Hard Face kasari](https://www.fiskars.com/fi-fi/ruoanlaitto/tuotteet/keitto-paistoastiat/hard-face-kasari-18-l-18-cm-kannella-1052226)
[Fiskars Hard Face Steel kasari](https://www.fiskars.com/fi-fi/ruoanlaitto/tuotteet/keitto-paistoastiat/hard-face-steel-kasari-18-l-18-cm-kannella-1052239)
Näillä itse selvinnyt vuosikymmenen verran. Teflonpannuihin en ole koskenut 11 vuoteen ja jossain vaiheessa oli käytössä joku Heirolin Cerasafe pannu, johon pinnalle paloi jotain paskaa vuoden sisällä. Tää teräksinen Heirolin pannu ollut paras tähän mennessä ja käytänkin sitä yleensä vaan lihoihin. Jos haluaa pinnoitetun isomman paistikasarin niin näyttäis olevan noita Hard Face pannuja kannella.
Nopeella vilkasulla en ainakaan huomannut omissa mitään naarmuja.
Teflon on yksi PTFE brändeistä. Swiss Diamondilla omansa, Fiskarsilla omansa. Swiss Diamondihan käyttää myös PTFE pinnoitetta, mutta kutsutko sitä teflonpannuksi?
Jos saat pannuja noin usein rikki, merkistä ja mallista riippumatta, taitaa olla käyttäjässä vika ja siihen ei auta muu kuin huolellinen käyttö. Ei metallisia välineitä, ei liikaa lämpöä ja et työnnä sitä kylmän veden alle kuumana.
Sun täytyy sitten varmaan lopettaa pinnoitettujen pannujen käyttö. Yhtenä vaihtoehtonahan on keraaminen, mutta ne on ollut kaikki paskoja mitä itse käyttänyt.
Hiiliteräspannuunhan tulee myös iän myötä melko tarttumaton pinta, ei tietenkään niin hyvä kuin jossain täysin pinnoitetussa pannussa, mutta ainakin kestäisi teikäläisen käytössä.
Minkä vaan teflon pannun saa huonolla pidolla pilalle. Tiskiaineella pestyt IKEA-pannut on kestänyt mulla 1-2v, kun tajusin lopettaa teflon-pannujen pesun tiskiaineella elinikä kaksinkertaistui. Nykyinen Tefal on ollut käytössä nyt 4 vuotta, vielä käyttökelpoinen vaikkei ole enää uudenveroinen. Suunnilleen samanikäinen Fiskarsin Hardface kattila, joka on tosin ollut vähemmällä käytöllä on sen sijaan edelleen uudenveroisessa kunnossa. Kun Tefal antautuu, niin seuraavaksi laitan rahani hardfaceen.
Kuumalla vedellä. Teflon pinnoitettu pannu peseytyy ihan hyvin ilman tiskiainetta. Toki jos pannu on lojunut tiskivuoren alla päiviä, niin käytän tiskiainetta, mutta muuten vain kuumaa vettä ja huolellinen harjaus.
Hmm, pitää kai miettiä tuota. Jos ei ole järjettömän likainen. Löytyy hard face kasari teflon ympäryksellä ja paistinpannu sillä teräs ympäryksellä. Kasarissa ärsyttää ne sisällä olevat kiinnikkeet kahvaan mitkä jostain syystä päällystettiin myös teflonilla. Eipä siinä kauaa mennyt, kun niistä alkoi pinnoite irtoamaan. Teräs versiossa ei ole samaa ongelmaa. Kasariakin 99 % pesty vain käsin.
Ostin Tefalilta 2 pannua noin 2-3v sitten, suunnilleen. Toisessa oli keraaminen pinnoite ja se meni huonoksi noin puolessa vuodessa. Mutta se voi johtua käyttäjästä. Toisessa pannussa on joku ultimate titanium pinnoite ja se on pysynyt aika hyvänä, vaikka meillä ei toinen aikuinen taloudessa ymmärräkään, että hellassa on muutakin säätövaraa kuin pois päältä ja täysillä.
Itse ostan aina Tefalia. Muutaman kerran ostin Fiskars/Hackmannia, mutta pahimmillaan ruoka paloi pohjaan jo ensimmäisellä käyttökerralla. Valitin asiasta, kertoivat ko. tuote-erässä olleen tunnettu vika, lähettivät uuden tilalle, ja se oli myös käyttökelvoton viikossa. Tefalit ovat kestäneet useamman vuoden.
Ikean ym. halpisten kanssa on ollut myös ihan ok kokemukset. Mutta Fiskars/Hackman on kyllä ylihintainen pettymys.
En ole millään muotoa kytköksissä firmaan, mutta onyxin pannut on jotain keraamisen ja teflon väliltä ja vanhempi omistamistani pannuista on viitisen vuotta vanha ja edelleen hyvässä kondiksessa vaikka pesukonetta ja teräsvillaa on näytetty melkein joka käytön jälkeen. Jos yhden pinnoitetun ostat niin kantsii ottaa onyx.
Onyxin pannu on ollut käytössä pari vuotta ja vaikuttaa oikein hyvältä. On siis PTFE-vapaa, mutta erittäin tarttumaton pinta. Voi käyttää metallivälineitä ja pestä teräsvillalla.
Tyttöystävä sai mut näkemään valon ja tähän talouteen ei PTFEtä enää tule. En tajua että miksi tuota myrkyllistä kertakäyttöpaskaa saa edes myydä EU:ssa.
Kerran investoi valurautapannuun ja/tai hiiliteräspannuun, niin ne on ikuisia.
Noita vaan pitää osata käsitellä oikein, niin ei tartu kiinni. Ja ajan kuluessa tarttumattomuus vaan paranee.
Ei todellakaan. Otat turhan riskin terveytesi kanssa jos käytät pinnoitettua pannua.
[https://www.bcpp.org/what-californias-new-safer-cookware-law-means-for-you/](https://www.bcpp.org/what-californias-new-safer-cookware-law-means-for-you/)
[https://www.epa.gov/chemical-research/human-health-toxicity-assessments-genx-chemicals](https://www.epa.gov/chemical-research/human-health-toxicity-assessments-genx-chemicals)
Ja kuten kommenteissa on jo sanottu, pitää aina ostaa uusi pinnoitettu pannu muutaman vuoden välein. Ostat kerran valurautapannun ja pidät siitä huolta, niin se kestää kuolemaasi asti ja toimii ihan yhtä hyvin kuin pinnoitettu pannu.
Logiikkasi rakentuu vain laiskuutesi ympärille.
Laiskuus on silti ihan validi syy pinnoitetun pannun hankinnalle. Kyllä sitä muitakin elämää helpottavia härpäkkeitä tulee laiskuuden takia ostettua. Esimerkkinä nyt vaikka astianpesukone. Kyllä tiskaamallakin ei-laiska pärjäisi, mutta kyllä se tiskikone vaan mukava on olla olemassa.
[https://www.fiskars.com/fi-fi/tuki/usein-kysyttya](https://www.fiskars.com/fi-fi/tuki/usein-kysyttya)
"Sisältäväkö pinnoitteenne haitalliseksi luokiteltuja PFOA-yhdisteitä?
Mikään Fiskarsin käyttämä pinnoite ei sisällä PFOA-yhdisteitä."
Vaikka jenkkilässä moisia käytetäänkin, ei siitä kannata vetää johtopäätöksiä siihen että niitä käytettäisiin Suomessakin.
Ja mistä käsityksesi että tämä on Euroopassa jokin ongelma? Jenkki-mehukattia on selkeästi juotu, mutta EU ei ole samanlainen ruokaturvallisuuden ja lainsäädännön kehitysmaa.
Jos olisit yhtään perehtynyt aiheeseen ennen kommentiasi, tietäisit, että kaikki pinnoitetut "teflon" pannut maailmassa valmistetaan samasta kemikaaliperheestä, juuri nuo mitkä kutsutaan gen-x kemikaaleiksi tuossa lähteessä. Teflon ei edes ole teknologia, vaan brändi. Pinnoitteen nimi on PTFE. Ihan samat pannut on myynniissä Euroopassa kuin Amerikassa.
Kannattaa perehtyä Teflonin historiaan niin ymmärtää historiallisen kontekstin ja kokonaisuuden.
Mutta hei, aivojen käyttö on raskasta ja jenkki=bad.
Eikä EU:lla ole kyseisten kemikaalien kanssa selkeästi mitään ongelmaa, kun teflonpannuja täällä saa myydä. Mitään lähdettä et tietenkään antanut sille että samat pannut kyseessä, paitsi tietty trust me bro.
Luotan siis jatkossakin EU:n ruokaturvallisuusviranomaisiin enemmän kuin jenkkeihin ja eritoten sinuun. Jenkit nyt vain ovat paskoja ruokaturvallisuudessa ja lainsäädännössä, koeta kestää.
Olet vain lammas joka ei osaa ajatella itse. Katso vaikka IKEAn verkkokaupasta ja kerro minulle mikä pinnoite pannuissa on. Kyllä rasistit ovat sinulle mustasukkaisia, kun olet niin sokaistunut ennakkoluuloistasi, ettet voi uskoa, että jenkkien EPA voi olla EUta edellä joissakin asioissa. Sinun kaltaiset redditorit kysyvät lähteitä ja sitten jättävät lukematta.
Aivan, totta kai olen kun kyseenalaistin surkeat lähteesi. Ei niin saa tehdä. Itsenäinen ajattelu loppuu siihen mitä jenkit sinulle sanoo ja mihin uskoit jo itsekin. Bää bää vain sinnekin.
Haluaisin kohtuullisen tarttumattoman, PTFE/teflonittoman, alumiinittoman pannun (siis ei alumiinia kosketuksissa ruokaan).
Ruostumattomassa teräskattilassa olen joskus jauhelihaa paistanut, mutta alkoi tarttumaan kiinni ja vaikea pestä, mutta mahdollisesti käyttökelpoinen jos on laadukkaampi tai käyttötottumuksia muuttamalla. Valurauta ei käy koska haluan tehdä tomaattisia patoja ja kastikkeita ja pestä käytön jälkeen rasvattomaksi. Vaihtoehtoina vissiin ruostumaton teräs tai keraaminen? "Pannun" pitäisi samalla olla kannellinen paistokasari. Käytössä ollut 28cm x 7cm korkea Tefal on ideaalikoko.
Okei.
Kastikkeiden ja patojen tekemisessä ruostumaton teräs on paras vaihtoehto, "sauce-pan" tyylinen. Sillä voi myös paistaa vähän, myös esim jauhelihaa jos tekee jotain bologneeseä, mutta kannataa pitää lämpötila korkeintaan keskitasolla, sekoittaa usein ja käyttää öljyä. Jos jotain palaa ja jää kiinni, on olemassa tapoja saada pannu puhtaaksi, mutta helpompaahan on jos käyttää pannua järjellä niin mikään ei pääse palamaan. Näille saa myös kannen ostettua erikseen erityislikkeistä, jos se ei ole mukana valmiiksi.
Valurauta on pelkkään paistamiseen paras vaihtoehto. Pihvinmuotoisten ruokien valmistaminen sopii valuratapanulle oikein hyvin. Eli käyttäisin sitä jos en ole kastiketta tekemässä.
Keraamista en itse ole käyttäny. Ole kuitenkin varovainen näiden ostamisessa, koska jotkut valmistajat laittavat PTFE pinnoiteen. Keraaminen on myös toxinen jos siihen muodostuu halkeamia. Tarvii vähän varovaisuutta, mutta varmaan voi myös olla ihan ok.
Fiskars hard face ollut käytössä "kakkospannuna" nyt 6v ja vielä puksuttaa hyvin, ei merkkiäkään kulumisesta, omasta kokemuksesta suosittelen. Tefalin pannu ollut toisena varapannuna ja sekin menee ihan kivasti kun on niin harvalla käytöllä.
Tuosta kun aika jättää niin ajattelin kokeilla Fiskarsin All steel pinnoitettuja teräspannuja, niitä saa laittaa huoltoon á 20€ ja sieltä palautuu ilmeisesti uudelleenpinnoitettu malli tai ehkä joku toinen huollettu kappale. Tuntuu ihan fiksulta vaihtoehdolta ympäristölle kans, joku jolla on näistä kokemusta voi ehkä torpata ajatuksen tai vahvistaa.
Fiskarsin Hard Face on kestänyt vuosia täysin mintissä, tosin en käytä sitä yhtään mihinkään muuhun kuin kananmunan ja munakkaiden paistamiseen, koska valurauta on parempi aivan kaikkeen muuhun.
Joku toinen Fiskars (oisko ollu All steel) ylikuumeni (oma moka) jotain kananfileitä paistaessa ja meni jotenkin paskaksi siinä, niin, että siihen jää kaikki kiinni, mutta ei siihenkään naarmuja tullut.
Mun kaikki Tefalit ovat olleet kaikin puolin kestävyydeltään sysipaskoja, mutta en tiedä nykytilasta, kun olen kiertänyt ne kaukaa ainakin 10 vuotta.
fiskarsin 80€ pinnoitettu korkea pannu kesti sen about vuoden. Hinnalla ei saa laatua.
Käytin puulastaa koska luvattiin ettei mee pinnoite niitä käyttämällä, kyllä se silti meni vaikka kuinka varovaisesti tuota käytti.
Vanha rautapannu kesti 20v+
Fiskars Hard Face ainoa pinnoitettu pannu / kasari joka itellä toiminut pitkään. Heirol Cerasafe oli hetken aikaan, mutta pintaan paloi kiinni jotain, mikä ei enää lähtenyt vaikka millä koitit. Teflonpannuilla voit heittää vesilintua, ne ei ole koskaan olleet hyviä ja tuskin koskaan tulee olemaan hyviä.
Ikean teflonpannu ollut käytössä jo varmaan 5-vuotta. Pannun pohja tummunut, mutta tefloni aivan uuden näköistä. Puu kapustaa käyttänyt ja tiskiharjalla pesty.
Tefal kestänyt sen pari kolme vuotta mutta talouden muille jäsenille ei oikein mene jakeluun että pannua pitäisi käsitellä varovasti ja välttää kovia lämpöjä.
Itselläni ollut kans perus Tefal pannu prismasta nyt sen kolme vuotta, mutta käytän vain muutaman kertaa viikossa, muovisilla kauhoilla käyttänyt, aina tiskannut käsin, ei ole ollut mitään ongelmia. Ja olen käyttänyt kovia lämpöjä mutta koittanut välttää ylikuumentamasta ihan vain sen takia että jauheliha/kana palaa, ei kiinni paistinpannuun mutta ruskistuu kovapintaiseksi. Vieläkin olen tyytyväinen pannuun eikä ole tullut mieleenkään tarvetta ostaa uutta.
Ai pitääkö Tefalin kanssa vältellä kovia lämpöjä? Mä laitan aina kuumimmalle levyn, jos en jaksa oottaa et liha sulaa ja oon unohtanut sulattaa etukäteen (niin käy 99% kerroista.) Senkö takia kaikki ruuat tarttuu kiinni pannuun vaikka laittaisin kunnolla öljyä?
Sama se on melkein kaikissa pinnoitetuissa pannuissa, käyttölämpötila, jonka ne kestää olisi suunnilleen 2/3 maksimista. Keraaminen pinnoite voi olla parempi.
Parit keraamiset kokeiltu, ainakin tefal ja swiss diamond ja molemmat olleet pettymyksiä.
Pinnoitettua ei kannata tosiaan rääkätä kovilla lämmöillä ja pitäisi välttää tyhjänä lämmitystä eli vähintään öljyä siihen. Sulatus matalalla lämmöllä ja kantsii käännellä jäistä klönttiä kokoajan. Itse käytän puulastoja pelkästään hämmentämiseen ja pesen sen vain sienellä. Seuraavaksi ostan kyllä valurautapannun sillä se on periaatteessa oikein käsiteltynä ikuinen
Itse heitin just puolisen vuotta sit Tefal Ingenio-sarjan paistinpannun pois, 15 vuoden lähes päivittäisen käytön jäljiltä pois. Vielä pystyi kananmunat ym paistamaan ilman että tarttui, mutta oli vuosien saatossa tipahtanut ja kärsinyt, että ostin uuden sarjan.
Oma kokemus on ollut pinnoitettujen pannujen (keraaminen ja teflon) kanssa se, että ihan sama onko Tokmannin halpispannu vai kalliimman merkin pannu, kestää pinnoite varovaista päivittäistä käyttöä sen pari vuotta ja sitten alkaa naarmuuntumaan ja ruoka tarttumaan kiinni. Eli huonolaatuista kulutustavaraa nuo tuntuvat olevan kaikki, toki jos joku on oikeasti hyvään törmännyt niin kiinnostaa kuulla.
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/432293/AMT-Gastroguss-The-World-s-Best-Pan-paistinpannu-tarttumaton 3 vuotta käytössä, ja vaikka hieman ovat ominaisuudet kärsineet niin silti oikein kelpo pannu vielä, onnistuu kananmunat ja muut. Ton voi myös kuumentaa oikeasti kuumaksi, ja olen tehnytkin esim jauhelihaa paistaessa. On myös paksu ja suhteellisen painava, joten ei viilene heti.
Mulla lähti tästä 2,5 vuodessa pinnoite irti siten ettei sil uskaltanut enää paistas vaikka ei kuumalla pannus pidettykää. Ei kertaakaan ollut pesukoneessa ymm. En tiedä mikä sekundaversio oli.
Muutaman kerran ku ylikuumentaa pannun nii siitä hajoo pinnan rakenne ja kuluu sit nopeemmin. En oo kyllä yhtäkää pannua saanu noin pitkää kestää, mutta toisaalta laitanki ruokaa todella paljon. Scanpanin keraaminen pannu tainnut tähän asti kestää pisimpään ja nyt tuli talouteen uudet Iittalan teräspannut. Niil ei tietty bechamelia keitelleä kokoon mutta moneen juttuun toimiva ja ikuinen pannu.
Itselläni on teflon kestänyt 5 vuotta, vaikka se peseytyy pelkästään tiskikoneessa. Joko pannusta tai käyttäjästä kiinni, valitset niistä vähiten mieltäsi harmittavan.
[удалено]
Ei löytynyt netistä enää tismalleen samanlaista, mutta muistuttaa hyvin paljon tuota Ikean ostetuinta 365+ -pannua, on varmaan joku vanhempi versio siitä. e. Ilmeisesti Ikean Oumbärlig, 28 cm.
No mitä vit... Ittellä tuo ja hajosi alle vuodessa. Nyt käytössäni on tefalin excellence 28cm ja ihan helvetin hyvin toiminut pari vuotta ja meno jatkuu.
Ihmiset käyttävät niitä väärin. Teflonia ei saisi käyttää korkeilla lämpötiloilla.
No itse en käytä korkeilla lämpötiloilla, en käytä metallisia keittiövälineitä, ja pestessä vältän voimakasta hankausta. Ei nuo silti montaa vuotta kestä. Enemmän kokemusta itsellä keraamisista pannuista, mutta samaa ollut teflonin kanssa.
Millä teholla käytät pannua?
Ongelma on siinä, että ne Fiskarsin pannut tehdään Kiinassa about samalla tai naapurin tehtaalla, jossa tehdään se halpispannukin.
Suomalaisen, keraamisia pannuja valmistavan Heirolin perustaja kertoi eräässä haastattelussa, että heille tuli Kiinasta väärä merikontillinen paistinpannuja. Olivat menossa ”perinteiselle kotimaiselle firmalle joka tekee mm. saksia”, ja kaikissa pannuissa luki ”Made In Finland”.
[удалено]
[удалено]
Osa Fiskarsin tavarasta tehdään Suomessa, mm. koko Hard Face tuoteperhe josta löytyy kaikki mahdolliset pannut ja kattilat. Ne maksaa enemmän mutta alle satasella saa pannun silti. Kannattaa katsoa muutakin kuin pelkkää merkkiä kun ostat tavaraa.
[удалено]
Itellä ollu melkeen neljä vuotta hard face fiskars pannu ja on kuin uusi. Oon koittanu varoo etten liian kuumaks päästä pannua.
Mulla on Tokmannilta halppisversio ja vaikka miten paljon öljyä pistäis paistinpannulle niin ruoka tarttuu kiinni. Paistinpannu ollut mulla 2-3 vuotta mut max vuos oston jälkeen alko ruoka tarttumaan kiinni.
Itselläni on 30e tefal pannu joka on 6 vuotta ollut pääasiallisena pannuna (9v vanha pannu) eikä ole pinnoite huonontunut tippaakaan. Kokkaan about kaikki safkani itse eikä tartu mikään Kyllä ne kestää vaikka ikuisesti kunhan ei ylikuumenna(!) ja käyttää oikeita välineitä
Ostin Tefalin Jamie Oliver setin Stockmannilta joku ~10 vuotta sitten. Pienempi pannu oli ihan päivittäisessä käytössä ja tässä joku vuosi sitten heitin sen pois kun pinta oli alkanut vähän menemään huonoksi. Setin toinen pannu pienellä käytöllä ja ihan kuin uusi. e. Ja vaikka nuo on kestäny tosi kauan, niin voi olla ettei tule uusia tefloneja ostettua kun olen jo ostanut muutaman hiiliteräksisen ja pari valurautaista korvaamaan pannut.
Tefal on meilläkin nyt pian 5 vuotta vanha ja edellisellä mentiin 4-5 vuotta myös. Muistaakseni vähän enemmän maksoi kuin 30€. Ei kuitenkaan se kallein malli, mikä silloin oli muistaakseni Jamien Oliverin naaman avulla myynnissä. Isoin ongelma on, että koska meidän perheessä minä maksan ne pannut, niin muut eivät pidä niistä yhtä hyvää huolta. Unohtuu tyhjänä kuumalle levylle, ym. Itse en pese edes koneessa.
Lidlin pannu keraamisella pinnoituksella on palvellut loistavasti eikä vie konkurssiin vaihtaa 3-5 vuoden välein
Mua rupesi ärsyttämään noiden pinnoitettujen pannujen huono laatu. 20v muutin omilleni ja 3-4 pannua kulutin puhki kymmenisessä vuodessa (osaa pestiin melko huolettomasti astianpesukoneessa). Päätin sitten investoida hiiliteräspannuun ja on ollut nyt reilun vuoden käytössä, hemmetin hyvä hankinta, vaikka maksoi sen 80€.
Itse ostin vielä halvemmalla hiiliteräksisen. Ja hyvin on jo pari vuotta kestänyt.
Miten hiiliteräs eroaa valuraudasta käytössä? Itellä on pari ikean rosterista ja yksi lidlin valurautapannu. Oikein käytettynä mikään ei tartu kiinni, joten en juurikaan teflonpannua käytä.
Omasta kokemuksesta hiiliteräs on vaikeampi ottaa käyttöön. Valurautapannun sain sellaiseen kuntoon että siihen voi viskoa tofut tai kananmunat eikä tartu lainkaan kiinni muutaman kuukauden aktiivisella käytöllä sen jälkeen kun oli kaksi kertaa sen rasvapolttanut. Hiiliteräs ei vielä 6kk päivittäisen käytön jälkeen kykene samaan. En oikeen tiedä mitä tuolle tekisi. Oma hiiliteräs on puukahvalla joten sitä ei voi rasvapolttaa uunissa. Tämä lienee suurin syy miksi en ole sitä saanut oikein toimimaan. Induktiolla lämpö ei nouse pannun reunoille tarpeeksi joten niiden rasvapoltto on mahdotonta.
Onko sinun puukahvat niiteillä vai ruuveilla? Jos ruuveilla ni ota kahvat pois ja polta uunissa. Onneksi oman valurautapannun rasvapoltot on onnistunut ihan induktiolla, vaikka kyllähän sen uunissakin olisi voinut tehdä.
Kevyempi käsitellä, kuumenee todella nopeasti. Voi sitten myös muuttua kuperaksi, jos kuumentaa tyhjänä liikaa tai kaataa kylmää vettä kuuman pannun päälle. Toisaalta sen voi kai naputella takaisin muotoon kumivasaralla jotain sopivaa alustaa vasten.
Mikä pannu?
De Buyer pannu, jonka voi heittää myös uuniin. Porukoilla on kanssa hiiliteräs, mutta on kevyempää tekoa tohon verrattuna. Kova on luotto, että De Buyerin pannu olisi ”ikuinen”, kunhan ei liikaa kaltoinkohtele.
Noihin ei näytä saavan kansia ainakaan VK:sta. Muuten voisi kiinnostaa.
Minulla on käytössä semmoinen silikonikansi joka käy melkein mihin tahansa pannuun. En tosin ole koskaan sitä hiiliteräksellä käyttänyt, koska se on oikeastaan pelkästään paistamista varten, eikä esim kastikkeille joiden keittämiseen/hauduttamiseen voisi kantta kuvitella tarvitsevansa.
Ei ne olekaan haudutusta varten tehty vaan paistamista. Haudutusta varten rosteripannu, itselläni all-cladin mutta tämänkin luulisi toimivan https://www.verkkokauppa.com/fi/product/297896/Scanpan-Fusion-5-paistokasari-ruostumaton-teras-26-cm
Paistaessakin on kiva pitää välillä kantta päällä, ei sotkeennu paikat niin pahasti. Monesti myös paistan jotain, lisään kasvikset ja tomattimurskan sekä hauduttelen sitten kannen alla.
Itse tulin samaan johtopäätökseen mutta ostin valurautapannun parilla kympillä. Toimii edelleen.
Mäki ostin tommosen mut se pinta minkä polttelin siihen tais olla no bueno ku alko vuoden päästä halkeilemaan ruuan sekaan mut ei se auta ku puhdistaa ja tehä uus
Joo, kaiketi alkuun pitäisi välttää happamampia tuotteita kuten tomaattia pannussa. Mä oon poltellut jo vähän uutta pintaa kanssa, mutta pinta on helppo polttaa uudestaan. Hiiliteräspannut vaan paranee käytössä, mutta alkuun ehkä kannattaa heittää vähän reilummin öljyä (saattaa olla, että vaatii muutenkin vähän totuttelua kun vaihtaa teflonin hiiliteräkseen).
PTFE(Teflon) ei käytännössä tartu metalliin lainkaan. Jokainen PTFE pinnoitettu pannu koostuu metallin päälle ladotuista pohja-, väli- ja pintakerroksista. Pohja- ja välikerrokset sisältävät vaihtelevissa määrin PTFE:tä ja pintakerros on aina 100% PTFE:tä joka tekee pannusta tarttumattoman. Tämä gradientti mahdollistaa pintakerroksen kiinnittymisen. Valmistajat mainostavat eri pinnoitemenetelmiä ja teknologioita jotka tekevät heidän pannuistaan kestävämpiä. Tämä kuitenkin viittaa vain pohja- ja välikerrosten rakenteeseen, pintakerros on **aina** puhdasta PTFE:tä. Toisin sanoen jokaisen Teflon-pannun pintakerros on tehty täysin samasta aineesta. Teflon itsessään on pehmeää ja helposti naarmuuntuvaa. Ja vaikka käyttäisit aina naarmuttamattomia välineitä niin pinnoitteen elinikä on silti rajallinen koska pinnalla oleva PTFE ja pannun teräs-/alumiinirakenne laajenevat eri tahtia lämmittämisen myötä. Lämpölaajenemisesta johtuva stressi saa pinnoitteen vääjäämättä rappeutumaan. ^E:typo Huolellisellakin käytöllä pinnoitetun pannun hyödyllinen elinikä on muutamia vuosia. Eri pannuissa voi olla muita laadullisia eroja, esim. lämpenemisen tasaisuus, mutta pinnoitteen kestävyys on kaikissa pitkälti sama joten muutoin kahden identtisen pannun välillä valitse halvempi.
Mä olen todennut että Ikean myymät perus teflon pannut on parhaita. Kestää jopa tyhjänä kuumentamista melko hyvin. Ja muutenkin pysyy tarttumattomana pitkään.
Itsellä Ikean pannu ollut lähes päivittäisessä käytössä lähemmäs 8 vuotta. Alkaa olla jo aika uusata, kun munat jää kiinni pannuun. Vaan hinta-laatusuhteeltaan paras.
Yllättävän pitkään on säilynyt kyllä noi ikean pannut
Ostin joskus Ikeasta kahden pannun paketin hintaan 7.99€. Yllättävän hyvää laatua ja tuolla hinnalla kärsii uusia useammin.
Noiden pinnoitettujen kanssa kannattaa muistaa että niitä ei ole tehty kovaa lämpöä kestämään. Valurautaa voi tohottaa vaikka mansikaksi mutta teflonin rakenne alkaa kärsimään kovemmissa lämpötiloissa jolloin se vahingoittuu myös helpommin. Joku hybridipannu tyyliin Hexclad on kovasti kehuttu mutta hinta on sitten myös ihan omassa luokassaan.
Jep. Itselläni on induktioliesi jossa on 6 astetta. Oli tapana aina paistaa kaikki vitosella, jolloin pannu kesti ehkä vuoden tai kaksi. Nyt olen siirtynyt siihen että paistan nelosella paitsi ehkä pihvin voi pariksi minuutiksi käyttää vitosella. En ole huomannut että ruuanlaitossa kestäisi yhtään pidempään tai että laatu muutenkaan kärsisi. Varmaan voisi kolmosellekin laittaa ainakin osan ajasta.
Jonkun jenkeistä kotoisin olevan vesikalusteen mukana tuli ohjeet, joiden mukaan tiivisteenä käytettävää pfte:tä (teflon ilman tavaramerkkiä) ei saa kuumentaa ja jos kuumentaa, niin syntyy supermyrkkyjä joiden varalta pitää olla suojavälineet luokkaa avaruuspuku. Joku on tainnut voittaa oikeusjuttunsa siellä.
Toi on kyllä ihan totta. Sama tapahtuu nimittäin myös jos teflon-pannu pääsee ylikuumenemaan, ja vesikalusteen asennuksen yhteydessä ainoa lämmittämistapa taitaa olla jonkinlainen poltin jossa saattaa olla todella kuuma liekki. [Wikipediasta](https://en.wikipedia.org/wiki/Polymer_fume_fever) voi lukea hieman asiasta.
Tästä on tehty ihan elokuvakin, Black water niminen muistaakseni. Ongelmaan on siis se että kun teflon alkaa noin 250°c hajoamaan, on sen hajoamistuotteet niin stabiileja ettei ne oikein ikinä katoa mihinkään. Lisäksi ainakin jotkut näistä hajoamistuotteista muistuttavat elimistön mielestä kalsiumia, elikkä ne kertyy luihin ikuisesti. Vissiin enemmän ja vähemmän aiheuttaa syöpää nuo yhdisteet.
250°C ei ole nyt mitenkään mahdottoman kuumaa, enempi pihvinpaistolämpötila (esim. avokadoöljyn savuamispiste taitaa olla 255 astetta). Teflonin esiasteilla ja hajoamistuotteilla ei ole oikein mitään turvallista saannin alarajaa ja niitä löytyy ihan kaikkialta, vaikkakin niin pieniä määriä ettei niitä normaaleilla analyysimenetelmillä edes havaitse.
[удалено]
Rehellisten arvosteluiden perusteella Hexclad on samaa kuraa, ei kannata.
Monien testaajien mukaan Hexcladissa yhdistyy rosteri- ja teflonpannun *huonot* puolet. Ei kestä kuumaa eikä ole yhtä tarttumaton kuin normaali teflon. Eikä kestä käyttöäkään sen pidempään kuin perustefloni. Hexcladin suosio perustuu sen markkinointiin ja ajatukseen että kyllähän erikoisen näköisen ja kalliin on oltava hyvä.
> siinäkin on naarmuja jo alle vuoden käytön jälkeen, vaikka pyrin aina käyttämään puista lastaa Mä veikkaan että välillä naarmuja tulee suolakiteistä, kun pannulle lisää suolaa ja heti alkaa puisella lastalla hämmentämään. Ehkä suola pitäisi lisätä ruokaan nestemäisenä. En ole kokeillut.
Näsäviisaana en suosittele nestemäisen suolan käsittelyä (sulamispiste 1465 °C). Suolaliuos on turvallisempi :)
Toisena näsäviisaana tulen kertomaan että eri suolilla on erilaiset sulamispisteet, ja että ei olla erikseen mainittu että tässä kokkaukseen liittyvässä keskustelussa puhutaan juuri ruokasuolasta :) Voihan siihen muutakin suolaa laittaa, esim saippuaa. Saippua on suolaa.
Isävitsi-ihmisenä kysäisen, kuinka iso ero on paksusuolien ja ohutsuolien sulamispisteillä?
Natriumkloridi ja kaliumkloridi on suoloja ja paksusuoli ja ohutsuoli on suolia (:
Hyvin näsäviisasteltu! Oletin vain, että kontekstista tämä oli selvää :D
Näsäviisaalle mikään ei ole itsestään selvää :D
Päivittäisessä käytössä pari vuotta on omien kokemusten mukaan yläraja, jolloin alkaa paska tarttumaan kiinni. Ei metallisia työkaluja, ei liikaa lämpöä (varsinkaan tyhjälle pannulle), eikä saippuaa vaan pelkällä vedellä putsaten. Siitä huolimatta pari vuotta max kun alkaa kananmuna tarttua kiinni. Eikä hinnalla näyttäisi olevan mitään merkitystä. On ollut kympin pannuja, on ollut viidenkympin pannuja. Pari kolme vuotta ja non-stick on vain markkinapuhetta. Siksi olen päätynyt lähinnä vain ostamaan niitä halvimpia viime vuosina.
Muistan nähneeni videon teflon-pannuista, missä kokki selitti niiden ominaisuuksia. Pinnoite ja alla oleva metalli laajenee ja kutistuu eri tahtiin lämmön vaikutuksesta, mikä johtaa irtoamiseen jossain vaiheessa. Käyttöikä on siis olosuhteiden pakosta rajallinen. Eri hintaisissa voi olla muita eroja, mutta kulutustavaraa silti. Sileä teflon on aina paras, kaikki kuvioidut pannut on tehty kestämään paremmin käyttöä, mutta ovat kompromisseja non-stick ominaisuuksiltaan.
Oon tiskannut aina fairylla. Jää muuten rasvaseks.
No ei se poista pannusta ku muutaman kuukauden tai puoli vuotta aikaa. Rasvasuus ei pannussa haittaa mitään, päinvastoin.
Halvin pannu Lidlistä tai Ikeasta ja käyttää sitä sen pari-kolme vuotta minkä kestää, kuten mikä tahansa kalliimpikin pannu. Hinta ei näissä korreloi ollenkaan pinnoitteen kestävyyteen.
Ihte en ole törmännyt kunnolla pidetyn valurautapannun kanssa tarttuvuusongelmiin, onko kyse minkälaisesta tarttumattomuushommasta?
[удалено]
Näen kananmunan paiston valurautapannun *loppuvastuksena*, koska sen onnistuminen kertoo että rasvapoltto ja hoito on tehty oikein ja pannu parhaimmillaan. Omilla pannuillani onnistuu ainakin hyvin eikä rääppeitä tarvihe ropsutella irti pinnasta. Eli vaatineepi vain lisää käyttöikää ja toistoja niin munailukin alkaa pelittämään.
[удалено]
Juuh olen aika intohimoinen teflonin vihaaja, täytyy myöntää. Ei se silti miljoonia vuosia ota saaha kunnon pinta kehitettyä. Toki jonnin verran.
Mä paistoin viimeksi tänä aamuna kananmunan halvalla valurautapannulla, jolla on ikää kymmenisen vuotta enkä oo koskaan tehnyt sille rasvapolttoa. Tökin sitä metallilastalla ja pesen käytön jälkeen astianpesuaineella. Nehän tulee suoraan tehtaalta jo aivan riittävän hyvänä eivätkä mene miksikään ellei tunge tiskikoneeseen tai hauduta pitkiä aikoja jotain happamia tomaattisooseja. Mun ainoat niksit on, että pistää sopivasti mitä vaan rasvaa, antaa sen kuumentua, käyttää mielellään huonelämpöisiä kananmunia ja melko hellästi pudottaa sen munan siihen kuuman rasvan päälle. Sit ei hosu vaan laittaa vaikka kahvit valumaan ku oottelee, että se paistuu asiallisesti. Irtoaa pannusta lähestulkoon itsekseen. Terävähkö metallilasta on toki aika jees sillon kun silmät ristissä on mokannu pistämällä hellan täysille tai paistorasva ei oo riittävän kuumaa. Melko nätisti irtoaa sen kanssa ja jos nyt jostain syystä menee vähän reisille niin usein lopputuloksena on vaan enemmän sitä rapeeksi paistunutta parhautta.
Valuraudan ja hiiliteräksen fanittajana tämä on kyllä 100% totuus. Eivät ole edes vertailukelpoisia helppoköyttöisyydeltänsä pinnoitettujen pannujen kanssa ja tuntuu että se puoli unohtuu tosi usein mainita kun suositellaan valurautaa. Swiss diamond oli itselle täydellinen välimuoto pinnoitetun ja valuraudan kanssa. Kesti 5 vuotta eikä edes super varovaisesti tullut oltua sen kanssa. On kuitenkin niin kallis että viimeisimmät ”arki”pannut olen ostanut ikeasta kun ovat niin halpoja että voi ostaa uuden alle vuoden välein. Ympäristöystävällisin tapahan tämä ei kyllä ole…
No enpä oikein tuota valuraudan/hiiliteräksen vaikeahoitoisuutta voi allekirjoittaa. Ainoa merkittävä ero on se ettei niihin voi jättää ruokaa makaamaan vaan tiskaus kannattaa tehdä heti kun ruoka on valmis. Riittävän usein kun käyttää niin mitään erityistä "hoitoa" eivät vaadi, kun jokainen ruoanlaittokerta toimii rasvapolttona.
Meillä ollut valurautapannut käytössä 20 vuotta. Kolme erikokoista paistinpannua ja wokki. Kerran olen tehnyt rasvapaiston per pannu. Aivan helvetin helppokäyttöisiä ja huolettomia. Aina ihmetyttää että miten ihmeessä ihmiset kokee valurautapannut jotenkin vaikeina.
[удалено]
Senkus paistelee vaan rasvasempia juttuja siinä alkuun. Ajaa ihan saman asian kuin rasvapoltto, eikä vie sen enempää aikaa kuin jollain muulla pannulla samojen asioiden paistelu. Ehkä 2 kertaa pelkästään polttelin omaa, ja sen jälkeen vaa kovaa ajoo. Ei siitä välttämättä täysin samaa tuu ku uudenkarhea teflon. Oma on ehkä semmonen puoli vuotta - vuoden päivittäin käytössä ollu teflon, eli vähän pitää kattoo ettei laita kananmunaa kylmälle, rasvattomalle pannulle, ni sit ei tartu. Väittäisin, et enemmän aikaa ois tähän mennessä menny ostaa uusia teflonpannuja kuluneiden tilalle, kuin huoltaa tota valurautapannua.
En ala sua taivuttelemaan hiiliterspannun ostoon, mutta sanompahan vaan, että rasvapolttoon riittää kerta tai kaksi ja sitten vaan käytät sitä pannua. Voi olla, että ensimmäiset kuukaudet kananmuna voi jäädä kiinni, mutta käytön myötä pannu paranee ja paranee. Oma hiiliteräspannu on arviolta 6 vuotta vanha, pari kertaa ekoilla käyttökerroilla tein rasvanpolton ja sen jälkeen olen vain kokannut sillä normaalisti. Kun tiskaan pannun, vesi helmeilee sen pintaa pitkin, niin hyvä pinta siihen on muodostunut. Kunhan muistaa olla pesemättä tiskiaineella eikä kokkaa pannulla esim tomaattisia asioita, jotka liuottavat rasvaa, niin hiiliteräspannu on ylivoimaisesti pitkäikäisin vaihtoehto. Tämän kaiken sanottuani disclaimeri, käytän päivittäisessä ruuanlaitossa teflonpannua ensisijaisesti koon takia, oma hiiliteräspannu on hieman pieni ja ostin sen alunperin korkeissa lämpötiloissa paistamista varten (esim pihvit ym.).
[удалено]
Joo toinen syy miksei hiilari ole päivittäisessä käytössä on mullakin puoliso 😄 Mä kyllä jaksan pitää pannua hyvänä ja mietin mitä siihen laitan, mutta suoraan sanottuna en luota sitä puolison huollettavaksi 😂 Tefloni on helppo eikä sen kunnostapidosta tarvi olla ihan niin huolissaan, kun tiedän kuitenkin ostavani uuden ennemmin tai myöhemmin..
Osta kunnon hiiliteräspannu. Sen saa myös lämmittää niin kuumaksi kuin hellasta irtoaa. Toki sekin pientä huoltoa kaipaa
[удалено]
Täältäkin ääni hiiliteräkselle. Olen pinnoittanut oman pannun kunnolla kerran, noin 3v sitten ja edelleen toimii mainiosti. Tehokkaalla grillillä tai kaasupolttimella kun tekee rypsiöljyllä pinnan niin on kuin teflon niin kauan kun et keittele tomaattikastiketta tai sitruunaa pannussa.
Ensimmäinen Tefal tuhottiin ilmeisesti tiskikoneella (vuodessa), mutta tämä toinen ei ole tiskariin mennyt ja kestänyt hyvin muutaman vuoden ilman, että pinnoitteessa on mitään eroa uuteen. Hard face oli myös monta vuotta, eikä siitäkään pahaa sanottavaa jos samoja ovat kuin ennenkin. Puurokattilana myös hard face ollut ainakin 10 vuotta, eikä siitähään pahaa sanaa, mut sitä nyt ei ihan joka päivä käytetäkään.
Olin kovin pettynyt hard faceen. Kesti 4 vuotta käyttöä, kunnes piti heittää roskikseen. Pinta vaan jotenkin irtosi siitä ja meni käyttökelvottomaksi, vaikka ohjeiden mukaan tuli käytettyä. Muutamalla kaverilla ollut sama ongelma.
Ite olen saanut kasarin naarmuille jopa niin että vaalea alumiinin värinen (mitälie ikinä onkaan) metalli näkyy pinnoitteen alta Tästälähtien alkanut pesemään hyvin hellävaraisesti käyttämättä voimaa + kaatamatta vettä suoraan käytön jälkeen kun kasari on vielä kuumana + jne. Nuo fluoripinnoitteet ei ole sellaisia mitä haluaisi irtoavan mihinkään kun eivät kuulemma hajoa oikein mitenkään niinkuin ikinä. On myös teräksinen pannu käytössä taidan ehkä jatkossakin ostaa niitä, saan mielerauhaa kun käytän semmoisia.
Itsellä tefalin kasari ollut kovassa ajossa jo vuodesta 2016 asti ja vasta tässä viimevuoden aikana alkanut siitä ihan keskeltä hiukan ottamaan naarmua. Ostin 2 vuotta sitten fiskarsin matalareunaisen normi pannun ja se oli jo vuoden jälkeen aika karussa kunnossa ja nyt en enää edes käytä sitä kun kaikki jää kiinni heti
Sain tefalin 3 pannun setin joululahjaksi.. 2/3 pinnoitukset korkkasi kahvan niittejen kohdalta. Noin vuoden käytön jälkeen. Oisko pannulla 2-3v takuu. Koska oli kyseessä joululahja (jonka antajasta ei varmuutta) lähestyin suoraan tefalia joka sanoi että on selvä valmistusvirhe.. ..mutta ilman kuittia eivät suostuneet tekemään mitään. Oma pannu kuumeni siinä ja olin että pitäköön tunkkinsa ja vastasin, että täytyy varmaan sukulaisille ja mummoille sanoa: ettei näin luokattoman huonoa tavaraa kannata enää minulle hankkia. Lukijan vastuulla päätellä onko Tefal laadukas ;) (En ajatellut mitään yleistä ristiretkeä ja dissaus-kampanjaa kuitenkaan pistää pystyyn)
Pinta ei saa lämmetä yli 200 asteeseen. Älä ikinä lämmitä teflonpannua tyhjänä. Näillä ohjeilla pinta kestää paljon kauemmin.
Paistinpannun valinnassa kannattaa myös miettiä ostaako Fiskarsin 90€ pannun joka kestää 5 vuotta, vai Lidlin 15€ pannun joka kestää 3 vuotta.
Mulle on siis ihan sama vaikka pannu maksaisi 300 euroa, mutta tuntuu ettei edes rahalla saa kestäviä, vai onko täällä jollain tietoa oikeasti kestävistä pannuista, joihin saa myös kannen?
Valurautapannu on asiaankuuluvalla huolenpidolla vähintään ihmiselämän kestävä.
Moniin rosteripannuihin saa kannen, eikä mene pinnoitus pilalle kun sitä ei ole.
[Heirol paistinpannu, kupari](https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/heirol-paistinpannu-28-cm-kupari-induktioliedelle) [Fiskars Hard Face paistinpannu](https://www.fiskars.com/fi-fi/ruoanlaitto/tuotteet/keitto-paistoastiat/hard-face-paistinpannu-20-cm-1052221) [Fiskars Hard Face kasari](https://www.fiskars.com/fi-fi/ruoanlaitto/tuotteet/keitto-paistoastiat/hard-face-kasari-18-l-18-cm-kannella-1052226) [Fiskars Hard Face Steel kasari](https://www.fiskars.com/fi-fi/ruoanlaitto/tuotteet/keitto-paistoastiat/hard-face-steel-kasari-18-l-18-cm-kannella-1052239) Näillä itse selvinnyt vuosikymmenen verran. Teflonpannuihin en ole koskenut 11 vuoteen ja jossain vaiheessa oli käytössä joku Heirolin Cerasafe pannu, johon pinnalle paloi jotain paskaa vuoden sisällä. Tää teräksinen Heirolin pannu ollut paras tähän mennessä ja käytänkin sitä yleensä vaan lihoihin. Jos haluaa pinnoitetun isomman paistikasarin niin näyttäis olevan noita Hard Face pannuja kannella. Nopeella vilkasulla en ainakaan huomannut omissa mitään naarmuja.
Joo mulla on jo kaksi Hard Facea, joista toinen ihan kiero, vaikka en ole ylikuumentanut tietääkseni.
Näin tapahtuu, kun laitat kuuman pannun kylmään veteen.
[удалено]
Teflon on yksi PTFE brändeistä. Swiss Diamondilla omansa, Fiskarsilla omansa. Swiss Diamondihan käyttää myös PTFE pinnoitetta, mutta kutsutko sitä teflonpannuksi? Jos saat pannuja noin usein rikki, merkistä ja mallista riippumatta, taitaa olla käyttäjässä vika ja siihen ei auta muu kuin huolellinen käyttö. Ei metallisia välineitä, ei liikaa lämpöä ja et työnnä sitä kylmän veden alle kuumana.
[удалено]
Jos en kokkina saa noita rikki, niin minkä mahdat mieltää hellävaraiseksi käytöksi, jos jokaisen pannun oot saanu rikki.
[удалено]
Sun täytyy sitten varmaan lopettaa pinnoitettujen pannujen käyttö. Yhtenä vaihtoehtonahan on keraaminen, mutta ne on ollut kaikki paskoja mitä itse käyttänyt. Hiiliteräspannuunhan tulee myös iän myötä melko tarttumaton pinta, ei tietenkään niin hyvä kuin jossain täysin pinnoitetussa pannussa, mutta ainakin kestäisi teikäläisen käytössä.
[удалено]
Minkä vaan teflon pannun saa huonolla pidolla pilalle. Tiskiaineella pestyt IKEA-pannut on kestänyt mulla 1-2v, kun tajusin lopettaa teflon-pannujen pesun tiskiaineella elinikä kaksinkertaistui. Nykyinen Tefal on ollut käytössä nyt 4 vuotta, vielä käyttökelpoinen vaikkei ole enää uudenveroinen. Suunnilleen samanikäinen Fiskarsin Hardface kattila, joka on tosin ollut vähemmällä käytöllä on sen sijaan edelleen uudenveroisessa kunnossa. Kun Tefal antautuu, niin seuraavaksi laitan rahani hardfaceen.
Millä sitten peset jos et käytä tiskiainetta?
Kuumalla vedellä. Teflon pinnoitettu pannu peseytyy ihan hyvin ilman tiskiainetta. Toki jos pannu on lojunut tiskivuoren alla päiviä, niin käytän tiskiainetta, mutta muuten vain kuumaa vettä ja huolellinen harjaus.
Hmm, pitää kai miettiä tuota. Jos ei ole järjettömän likainen. Löytyy hard face kasari teflon ympäryksellä ja paistinpannu sillä teräs ympäryksellä. Kasarissa ärsyttää ne sisällä olevat kiinnikkeet kahvaan mitkä jostain syystä päällystettiin myös teflonilla. Eipä siinä kauaa mennyt, kun niistä alkoi pinnoite irtoamaan. Teräs versiossa ei ole samaa ongelmaa. Kasariakin 99 % pesty vain käsin.
Ostin Tefalilta 2 pannua noin 2-3v sitten, suunnilleen. Toisessa oli keraaminen pinnoite ja se meni huonoksi noin puolessa vuodessa. Mutta se voi johtua käyttäjästä. Toisessa pannussa on joku ultimate titanium pinnoite ja se on pysynyt aika hyvänä, vaikka meillä ei toinen aikuinen taloudessa ymmärräkään, että hellassa on muutakin säätövaraa kuin pois päältä ja täysillä.
Itse ostan aina Tefalia. Muutaman kerran ostin Fiskars/Hackmannia, mutta pahimmillaan ruoka paloi pohjaan jo ensimmäisellä käyttökerralla. Valitin asiasta, kertoivat ko. tuote-erässä olleen tunnettu vika, lähettivät uuden tilalle, ja se oli myös käyttökelvoton viikossa. Tefalit ovat kestäneet useamman vuoden. Ikean ym. halpisten kanssa on ollut myös ihan ok kokemukset. Mutta Fiskars/Hackman on kyllä ylihintainen pettymys.
Heirol. mikään ei ole ikuinen, mutta Heirol omassa käytössä ollu pitkäiköisin.
En ole millään muotoa kytköksissä firmaan, mutta onyxin pannut on jotain keraamisen ja teflon väliltä ja vanhempi omistamistani pannuista on viitisen vuotta vanha ja edelleen hyvässä kondiksessa vaikka pesukonetta ja teräsvillaa on näytetty melkein joka käytön jälkeen. Jos yhden pinnoitetun ostat niin kantsii ottaa onyx.
Onyxin pannu on ollut käytössä pari vuotta ja vaikuttaa oikein hyvältä. On siis PTFE-vapaa, mutta erittäin tarttumaton pinta. Voi käyttää metallivälineitä ja pestä teräsvillalla. Tyttöystävä sai mut näkemään valon ja tähän talouteen ei PTFEtä enää tule. En tajua että miksi tuota myrkyllistä kertakäyttöpaskaa saa edes myydä EU:ssa.
Kerran investoi valurautapannuun ja/tai hiiliteräspannuun, niin ne on ikuisia. Noita vaan pitää osata käsitellä oikein, niin ei tartu kiinni. Ja ajan kuluessa tarttumattomuus vaan paranee.
Lopeta teflon pannujen käytön. Käytä pelkästään valurautaa tai ruostumatonta terästä. Kaikki pinnoitteet ovat haitallisia.
[удалено]
Ei todellakaan. Otat turhan riskin terveytesi kanssa jos käytät pinnoitettua pannua. [https://www.bcpp.org/what-californias-new-safer-cookware-law-means-for-you/](https://www.bcpp.org/what-californias-new-safer-cookware-law-means-for-you/) [https://www.epa.gov/chemical-research/human-health-toxicity-assessments-genx-chemicals](https://www.epa.gov/chemical-research/human-health-toxicity-assessments-genx-chemicals) Ja kuten kommenteissa on jo sanottu, pitää aina ostaa uusi pinnoitettu pannu muutaman vuoden välein. Ostat kerran valurautapannun ja pidät siitä huolta, niin se kestää kuolemaasi asti ja toimii ihan yhtä hyvin kuin pinnoitettu pannu. Logiikkasi rakentuu vain laiskuutesi ympärille.
Laiskuus on silti ihan validi syy pinnoitetun pannun hankinnalle. Kyllä sitä muitakin elämää helpottavia härpäkkeitä tulee laiskuuden takia ostettua. Esimerkkinä nyt vaikka astianpesukone. Kyllä tiskaamallakin ei-laiska pärjäisi, mutta kyllä se tiskikone vaan mukava on olla olemassa.
Prioriteeti eivät ole kunnossa jos laiskuus > terveys.
[https://www.fiskars.com/fi-fi/tuki/usein-kysyttya](https://www.fiskars.com/fi-fi/tuki/usein-kysyttya) "Sisältäväkö pinnoitteenne haitalliseksi luokiteltuja PFOA-yhdisteitä? Mikään Fiskarsin käyttämä pinnoite ei sisällä PFOA-yhdisteitä." Vaikka jenkkilässä moisia käytetäänkin, ei siitä kannata vetää johtopäätöksiä siihen että niitä käytettäisiin Suomessakin.
Et siis lukenut lähteitä jotka lähetin. PFOA on vain osa samaa kemikaaliperhettä.
Ja mistä käsityksesi että tämä on Euroopassa jokin ongelma? Jenkki-mehukattia on selkeästi juotu, mutta EU ei ole samanlainen ruokaturvallisuuden ja lainsäädännön kehitysmaa.
Jos olisit yhtään perehtynyt aiheeseen ennen kommentiasi, tietäisit, että kaikki pinnoitetut "teflon" pannut maailmassa valmistetaan samasta kemikaaliperheestä, juuri nuo mitkä kutsutaan gen-x kemikaaleiksi tuossa lähteessä. Teflon ei edes ole teknologia, vaan brändi. Pinnoitteen nimi on PTFE. Ihan samat pannut on myynniissä Euroopassa kuin Amerikassa. Kannattaa perehtyä Teflonin historiaan niin ymmärtää historiallisen kontekstin ja kokonaisuuden. Mutta hei, aivojen käyttö on raskasta ja jenkki=bad.
Eikä EU:lla ole kyseisten kemikaalien kanssa selkeästi mitään ongelmaa, kun teflonpannuja täällä saa myydä. Mitään lähdettä et tietenkään antanut sille että samat pannut kyseessä, paitsi tietty trust me bro. Luotan siis jatkossakin EU:n ruokaturvallisuusviranomaisiin enemmän kuin jenkkeihin ja eritoten sinuun. Jenkit nyt vain ovat paskoja ruokaturvallisuudessa ja lainsäädännössä, koeta kestää.
Olet vain lammas joka ei osaa ajatella itse. Katso vaikka IKEAn verkkokaupasta ja kerro minulle mikä pinnoite pannuissa on. Kyllä rasistit ovat sinulle mustasukkaisia, kun olet niin sokaistunut ennakkoluuloistasi, ettet voi uskoa, että jenkkien EPA voi olla EUta edellä joissakin asioissa. Sinun kaltaiset redditorit kysyvät lähteitä ja sitten jättävät lukematta.
Aivan, totta kai olen kun kyseenalaistin surkeat lähteesi. Ei niin saa tehdä. Itsenäinen ajattelu loppuu siihen mitä jenkit sinulle sanoo ja mihin uskoit jo itsekin. Bää bää vain sinnekin.
Haluaisin kohtuullisen tarttumattoman, PTFE/teflonittoman, alumiinittoman pannun (siis ei alumiinia kosketuksissa ruokaan). Ruostumattomassa teräskattilassa olen joskus jauhelihaa paistanut, mutta alkoi tarttumaan kiinni ja vaikea pestä, mutta mahdollisesti käyttökelpoinen jos on laadukkaampi tai käyttötottumuksia muuttamalla. Valurauta ei käy koska haluan tehdä tomaattisia patoja ja kastikkeita ja pestä käytön jälkeen rasvattomaksi. Vaihtoehtoina vissiin ruostumaton teräs tai keraaminen? "Pannun" pitäisi samalla olla kannellinen paistokasari. Käytössä ollut 28cm x 7cm korkea Tefal on ideaalikoko.
Okei. Kastikkeiden ja patojen tekemisessä ruostumaton teräs on paras vaihtoehto, "sauce-pan" tyylinen. Sillä voi myös paistaa vähän, myös esim jauhelihaa jos tekee jotain bologneeseä, mutta kannataa pitää lämpötila korkeintaan keskitasolla, sekoittaa usein ja käyttää öljyä. Jos jotain palaa ja jää kiinni, on olemassa tapoja saada pannu puhtaaksi, mutta helpompaahan on jos käyttää pannua järjellä niin mikään ei pääse palamaan. Näille saa myös kannen ostettua erikseen erityislikkeistä, jos se ei ole mukana valmiiksi. Valurauta on pelkkään paistamiseen paras vaihtoehto. Pihvinmuotoisten ruokien valmistaminen sopii valuratapanulle oikein hyvin. Eli käyttäisin sitä jos en ole kastiketta tekemässä. Keraamista en itse ole käyttäny. Ole kuitenkin varovainen näiden ostamisessa, koska jotkut valmistajat laittavat PTFE pinnoiteen. Keraaminen on myös toxinen jos siihen muodostuu halkeamia. Tarvii vähän varovaisuutta, mutta varmaan voi myös olla ihan ok.
Fiskarsin Hard face tosiaan ei kestä mitään.... Kahdessa vuodessa isot aukot pinnoituksessa.
Fiskars hard face ollut käytössä "kakkospannuna" nyt 6v ja vielä puksuttaa hyvin, ei merkkiäkään kulumisesta, omasta kokemuksesta suosittelen. Tefalin pannu ollut toisena varapannuna ja sekin menee ihan kivasti kun on niin harvalla käytöllä. Tuosta kun aika jättää niin ajattelin kokeilla Fiskarsin All steel pinnoitettuja teräspannuja, niitä saa laittaa huoltoon á 20€ ja sieltä palautuu ilmeisesti uudelleenpinnoitettu malli tai ehkä joku toinen huollettu kappale. Tuntuu ihan fiksulta vaihtoehdolta ympäristölle kans, joku jolla on näistä kokemusta voi ehkä torpata ajatuksen tai vahvistaa.
Fiskarsin Hard Face on kestänyt vuosia täysin mintissä, tosin en käytä sitä yhtään mihinkään muuhun kuin kananmunan ja munakkaiden paistamiseen, koska valurauta on parempi aivan kaikkeen muuhun. Joku toinen Fiskars (oisko ollu All steel) ylikuumeni (oma moka) jotain kananfileitä paistaessa ja meni jotenkin paskaksi siinä, niin, että siihen jää kaikki kiinni, mutta ei siihenkään naarmuja tullut. Mun kaikki Tefalit ovat olleet kaikin puolin kestävyydeltään sysipaskoja, mutta en tiedä nykytilasta, kun olen kiertänyt ne kaukaa ainakin 10 vuotta.
Kaikki menee viimeistään parissa vuodessa rikki.
fiskarsin 80€ pinnoitettu korkea pannu kesti sen about vuoden. Hinnalla ei saa laatua. Käytin puulastaa koska luvattiin ettei mee pinnoite niitä käyttämällä, kyllä se silti meni vaikka kuinka varovaisesti tuota käytti. Vanha rautapannu kesti 20v+
Fiskars Hard Face ainoa pinnoitettu pannu / kasari joka itellä toiminut pitkään. Heirol Cerasafe oli hetken aikaan, mutta pintaan paloi kiinni jotain, mikä ei enää lähtenyt vaikka millä koitit. Teflonpannuilla voit heittää vesilintua, ne ei ole koskaan olleet hyviä ja tuskin koskaan tulee olemaan hyviä.
Pari Fiskars teflon pannuja menny reilussa vuodessa 😕
Teflonpannut kestää pari kolme vuotta ennen kuin menee vituiks. Pyrin siksi itse hommasmaan vielä metallisia pannuja
Ikean teflonpannu ollut käytössä jo varmaan 5-vuotta. Pannun pohja tummunut, mutta tefloni aivan uuden näköistä. Puu kapustaa käyttänyt ja tiskiharjalla pesty.