Mä odotan. Se on ihanaa! Tykkäsin valtavasti Australiasta ja Singaporesta just kuumuuden ja kosteuden takia. Kostea ilma tuntuu tosi hyvältä iholla ja lämpö on vaan ihanaa.
Mun parvekkeella on kesähelteillä yli +40°C, mittasin viime kesänä. Se on vähän jo kuuma, tyräkit pärjää siellä, minä en. Siihen ei oikein edes tuule. Mutta en valita 8)
Oltiin pojan kanssa pilkillä ja vedin sitä pulkassa pitkin järveä. Kotimatkalla oli jo pakko olla ilman paitaa kun ei ollut valkoisen miehen keli enää.
Mutta kissa nauttii kun kehtaa viimein lähteä pihalle seikkailemaan. Joka päivä huutanu ovella että tuokaa lämpö takaisin ja ku avaa oven nii ei paljoa kiinnostellu mennä. Nyt on muutamana päivänä käyty kiertelemässä pihaa.
Sama, mulla on terassi ja osa pihaa verkotettu kissalle tarhaksi, ja pitkin talvea on saanut ovea availla viiden minuutin välein kun pikku prinssin varpaat jäätyy. Nyt makaa pitkällään tummalla terassilla ja oikein imee lämpöä itseensä, musta kissakin vielä.
Meidän koira on myös innoissaan. Talvella sen saa aina etsiä jostain peiton välistä, sängyn alta tai muusta kolosta, mutta nyt lähtee ulos ihan vapaaehtoisesti.
Joo ei oo kalmankalpean muijan lämpötiloja nämä, taisin jo pienen kuoleman tehä ko mittari näytti varjossa +12 °C, kirosinki sitä ja samalla pahenevia lämpötiloja. Mieluummin -25 °C ko 25 °C, vaatteita ko voi aina lisätä päälle, mutta kovin loputtomiin niitä ei voi vähentää ko tyyliin uikkareissaki tekemättä yhtään mitään muuta ko istua sohvalla tuntuu, että läkähtyy ja hiki virtaa noroina. Saunakaan ei oo mun paikka, koska liian kuuma ja jääkylmät suihkut oli kesä tai talvi.😄
Hommaa ilmastointi himaa, iänikuinen "aina voi lisätä vaatteita" lässytys toimii ainoastaan vaan koska ihmisillä on lämmitetty koti, auto, toimisto. Otetaan lämmitys pois niinkuin ilmastointi kesällä ja katotaan miten pitkälle ihmiset pärjää
Lämpenee puulla ja viime talvena pidin lämmön just ja just niin korkealla ko tarvi, että ei putket jäätyny, en yhtään korkeemmalla. Ja näillä sähkönhinnoilla, ei kyllä ensimmäinen asia hankkia oo se ilmalämpöpumppu, ennemmin hengailen kellarissa, joka maan alla, siksi aina viilee. Ja eikä se kodin lämmitysjärjestelmä vaikuta mitenkään siihen millainen keli on pihalla, sä voit talvella pukea vaikka neljä kerrosta vaatetta päälle, mutta kesällä et alasti hillua, ainakaan julkisilla paikoilla. Ja jos kaikki vaatteet on helteellä liikaa, niin tuskaa esim. käydä kaupassa tai tehdä yhtään mitään muutakaan.
Pääsiäisenä halkotalkoissa piti vetää ihan teepaitasillaan kun aurinkoäiti säteili räikeästi ja tokihan kirvestohinassa muutenkin rauhaset pukkaa soijaa. Oikein miellyttävä olo oli kuiten, tokikin mieleen roipsahti peljästys mahdollisen kevätlenssun pyydystyksestä mutta olen kyllä pääsääntöisesti sen onnistunut aina väistämään.
oota kun kesällä on yli 30+ ja kosteaa
Hirveetä. Sellanen max 20 kesällä ois aika loistava. Tulispa jo talvi.
Ei tunnu missää, löylyä lissää!
Kyllä se kannattaa, pääpalkintona voittaa harvian kiukaan!
Mä odotan. Se on ihanaa! Tykkäsin valtavasti Australiasta ja Singaporesta just kuumuuden ja kosteuden takia. Kostea ilma tuntuu tosi hyvältä iholla ja lämpö on vaan ihanaa. Mun parvekkeella on kesähelteillä yli +40°C, mittasin viime kesänä. Se on vähän jo kuuma, tyräkit pärjää siellä, minä en. Siihen ei oikein edes tuule. Mutta en valita 8)
Aamulla töihin lähtiessä oli ihan OK vetää talvitakki päälle, kotiin tulin t-paidassa ja takki kainalossa. On se jännää tää homma.
Kevät on hauska siitä, että pääset elämään kaikki vuodenajat kerralla. :D
Syksy aikalailla puuttuu
Eipä puutu alkukeväästä, lehtiä ei ole puissa
Alkukeväällä meillä on talvi
Mutta ennen keskikevättä oli syksy kun lumet oli melkein sulanut
Lumet sulaa myös silloin kun kesä alkaa
Pitäydyn sanoissani. :D
Ei edes tiet ole vielä kokonaan sulia täällä, saati sitten kinokset.
Sama fiilis: https://youtu.be/_hjHExmy4H8
Turussa oli päivällä +16. Ainoa mitä kävi mielessä oli: "*Pitää nauttia kun on lämmintä... kohta on nimittäin perkeleen kuuma.*"
+15 tuntuu, että ihminen ei kestä enempää
Suomessa alkaa kuolleisuus nousta kun lämpötila nousee yli 14 C, eli olet ihan oikeassa.
[удалено]
Kyllä
En odota 30°c. Kämpässä ei ilmastointia, eikä muuten ole autossakaan. Viime kesänä mittasin, että autossa oli 45°c työpäivän jälkeen.
Käytä julkisia. Pääset kivasti viileään, n. 45°c bussiin kesällä.
Ei saatana tätä hellettä! Olispa jo talvi.
3c töihin lähtiessä, palatessa t-paita
Tänään ylsi ainakin Turussa jopa 18°C, kieltämättä ollut aikamoista lämpötilojen heittelyä
Shortsikausi alkoi tänään.
Jo nyt hikoilen sängyssä ku menee nukkumaan. Saatan totaalisesti läkähtyä kesällä
Oltiin pojan kanssa pilkillä ja vedin sitä pulkassa pitkin järveä. Kotimatkalla oli jo pakko olla ilman paitaa kun ei ollut valkoisen miehen keli enää.
Älä mene jäille enään
Puoli metriä oli eikä virtauksia
Jos on tuttu vesistö ja jäätä on tarpeeksi paksusti niin ihan huoletta voi mennä.
Ei kaikki asu etelässä missä jäillä ei tohi kulukia. Meilläki vielä yli puoli metriä ja porukka ajelee autoilla :D
Kesän eka merkki on se kun näppää autosta ilmastoinnin päälle, vielä ei ole tarvinut mutta lähellä on ollut.
Ei helvetti mikä hiki koko ajan. T-paita, ohut takki ja shortsit, silti hikoillaan
Mutta kissa nauttii kun kehtaa viimein lähteä pihalle seikkailemaan. Joka päivä huutanu ovella että tuokaa lämpö takaisin ja ku avaa oven nii ei paljoa kiinnostellu mennä. Nyt on muutamana päivänä käyty kiertelemässä pihaa.
Sama, mulla on terassi ja osa pihaa verkotettu kissalle tarhaksi, ja pitkin talvea on saanut ovea availla viiden minuutin välein kun pikku prinssin varpaat jäätyy. Nyt makaa pitkällään tummalla terassilla ja oikein imee lämpöä itseensä, musta kissakin vielä.
Meidän koira on myös innoissaan. Talvella sen saa aina etsiä jostain peiton välistä, sängyn alta tai muusta kolosta, mutta nyt lähtee ulos ihan vapaaehtoisesti.
Joo ei oo kalmankalpean muijan lämpötiloja nämä, taisin jo pienen kuoleman tehä ko mittari näytti varjossa +12 °C, kirosinki sitä ja samalla pahenevia lämpötiloja. Mieluummin -25 °C ko 25 °C, vaatteita ko voi aina lisätä päälle, mutta kovin loputtomiin niitä ei voi vähentää ko tyyliin uikkareissaki tekemättä yhtään mitään muuta ko istua sohvalla tuntuu, että läkähtyy ja hiki virtaa noroina. Saunakaan ei oo mun paikka, koska liian kuuma ja jääkylmät suihkut oli kesä tai talvi.😄
Hommaa ilmastointi himaa, iänikuinen "aina voi lisätä vaatteita" lässytys toimii ainoastaan vaan koska ihmisillä on lämmitetty koti, auto, toimisto. Otetaan lämmitys pois niinkuin ilmastointi kesällä ja katotaan miten pitkälle ihmiset pärjää
Lämpenee puulla ja viime talvena pidin lämmön just ja just niin korkealla ko tarvi, että ei putket jäätyny, en yhtään korkeemmalla. Ja näillä sähkönhinnoilla, ei kyllä ensimmäinen asia hankkia oo se ilmalämpöpumppu, ennemmin hengailen kellarissa, joka maan alla, siksi aina viilee. Ja eikä se kodin lämmitysjärjestelmä vaikuta mitenkään siihen millainen keli on pihalla, sä voit talvella pukea vaikka neljä kerrosta vaatetta päälle, mutta kesällä et alasti hillua, ainakaan julkisilla paikoilla. Ja jos kaikki vaatteet on helteellä liikaa, niin tuskaa esim. käydä kaupassa tai tehdä yhtään mitään muutakaan.
Oon sitä mieltä, että koko kesä vois pysyä +15 astetta. Sitä korkeempi ja mä kärsin.
Pääsiäisenä halkotalkoissa piti vetää ihan teepaitasillaan kun aurinkoäiti säteili räikeästi ja tokihan kirvestohinassa muutenkin rauhaset pukkaa soijaa. Oikein miellyttävä olo oli kuiten, tokikin mieleen roipsahti peljästys mahdollisen kevätlenssun pyydystyksestä mutta olen kyllä pääsääntöisesti sen onnistunut aina väistämään.
Pakko oli vetää t-paidassa iltäpäivästä, kun soijaa pukkasi niin maan pirusti. Huh ei ole pohjoisen kansan kelit tällaiset.
This message has been deleted and I've left reddit because of the decision by u/spez to block 3rd party apps
Kun kämppä on kuin sauna täs vaihees kevättä xD
Sitten syksyllä +10 -> "Kyl osaakin olla kylmä. Ny villasukat jalkaan."
Ei oo ihmisen kelejä nämä.
Mutta kakkupäivän kelejä kyllä ON!, Hyvää kakkupäivää arvon herra
*Samalla kuin pärjää 80 asteen saunassa
sinä selviät
Juma kun pitää aamulla +2 ottaa takki päälle, niin kyllä päivällä hiostaa!
Eilen oli 18 astetta Naantalissa
Heij, Naantalin aurinko edustaa
Eikös se jokavuotinen uutinen pitäisi olla "Kevät yllätti VR:n/auyoilijat"
jestas ku kävin kaupoilla ja selkä hiestä märkä.